Ostettiin uusi asunto. Ihan yllättäen ja tilaamatta. Ihanan valoisa, ylimmän kerroksen asunto nimekkään
suomalaisen arkkitehdin suunnittelemassa talossa. Ihan pian alkavan
putkirempan yhteydessä uusitaan keittiö ja märkätilat, muuten asunto on
priimakunnossa.
Tämän heräteostoksen myötä huomaan pakon edessä olevani suunnittelemassa uutta keittiötä, kylpyhuonetta ja vessaa asuntoon, jossa olemme tähän mennessä viettäneet yhteensä ehkä 40 minuuttia aikaa. Sisustuslehtien ja -blogien viitoittama trendisuo pakottaa toivomaan, että mekin remontoimme asunnosta jotain loistavan tyylikästä ja hienoa, mutta kuitenkin omaperäistä. En kestä. Eikö riittäisi, että lyödään kaakelit ja pytty kylppärin seinään, keittiöön pari kaappia?
No ei kai riittäisi. Kun mitään ajatusta remonttien myötä tulevasta kotimme "me"-ilmeestä ei ole, on pakko plärätä lehtiä ja yrittää hahmottaa, mihin remonttirahat kannattaisi sijoittaa. Tunnustan käyttäneeni Pikkumurun päiväuniajat sisustuslehtien selailuun kirjastossa. Ideakuvia olen napsinut kännykällä talteen useampia ja kaikki on luonnollisesti jaettu perheemme yhteiseen "huoneeseen" Lumialla. Ystävä neuvoi heti hankkimaan Pinterest-tilin lisäideoiden keräämiseen, on kuulemma koukuttavaa. Sen verran olemme myös omaa keittiötä ja kylppäriä eläneet, että tiedämme tarkkaan mitä uuteen kotiin varmasti tulee ja ei tule:
Karusellikaappia ei ikinä!
Roskille tilava ja helposti siivottava paikka.
Niin iso pakastin, ettei kesällä tarvitse laskea kuinka monta litraa marjoja voi poimia, että saa ne mahtumaan pakastimeen.
Välitilan lasin taakse ei enää tapettia, huonon tiivisteen läpi pääsee kosteutta, yök. Ei itseasiassa koko välitilan lasia.
Tiskialtaaksi vain rosterivirityksiä.
Kaksi vessanpönttöä yli neljän hengen talouteen.
Vessaan lattiakaivo. Poikalasten pissausharjoitukset vaativat suihkun käyttöä siivoukseen.
Käsisuihku vessanpöntön läheisyyteen.
Mutta sittenkin: korkeakiiltovalkoinen, valkoinen, valkoinen, valkoinen, keltainen ja harmaa. Kun noita lehtiä ja blogeja selailee, niin tuntuu, ettei mitään muuta olekaan. Tasaisen tasaiseksi tasoitetut seinät ja loppuun saakka hiotut yksityiskohdat. Voi itku. Eikö kukaan enää tykkää rappioromantiikasta? Siitä, että seinistä näkyy elämä, asunnon sielu? Siitä, että kaikki ei ole ihan loppuun saakka suunniteltua?
Kaikkien korkeakiiltovalkoisten ajatusten keskellä nykyisen omannäköisemme ja rakkaan kotimme jättäminen on tuntunut hetkittäin ihan kamalalta ja uusi koti kamalan vieraalta. Mutta sitten vähän helpotti kun tajusin, ettei meidän tarvitse toteuttaa mitään trendejä remontissamme, ei korkeakiiltovalkoisia, eikä sen puoleen alkuperäisen arkkitehdin tyyliä henkiviä ratkaisuja. Ei liikaa ihmetellä yksityiskohtia, eikä tavoitella täydellisyyttä. Kunhan on sellainen missä me viihdymme. Kaunis päivänvalo hoitaa loput, ja hämärässä ei ole niin väliä. Vaikka olisi minkä näköinen muiden mielestä. Meidän uusi kotimme. Ihana!
