Maailman helpoimmat pitsisukat ja -säärystimet

Innostuin jo marraskuun puolella neulomaan pukinkonttiin pehmeitä paketteja lankalaatikkoon unohtuneista langoista. Kun itsestään selvät Novitan pipolangat oli tuhottu, siirryin haastavampiin lankakeriin. Paksuhko, kiiltävä, marjapuurosta lilaan taittava lanka tekee useimmista ihan kalman värisiä, joten lanka piti saada mahdollisimman kauas kasvoista. Siitä tulikin tämän joulun onnistuneimmat ja itseäni eniten ihastuttaneet tekeleet!

Säärystimet

Ensin puikoille pärähti naapurin suloisen nuoren neidin säärystimet. Kuvio löytyi vuosia sitten tekemästäni mallitilkusta ja on todella helppo tapa saada joustavasta neuleesta pitsimäisen tyylikäs. Neljällä jaollisessa kuviossa oikean ja nurjan raidan väleissä kulkee helmineule:

1. krs: *ooon* toistetaan haluttu määrä

2. krs: *onoo*

Työ käännetään aina kerroksen päättyessä ja näitä kahta kerrosta toistetaan haluttuun mittaan saakka. Työ viimeistellään ompelemalla reunat yhteen.

Polvisukat

Siskoni vastasi hienovaraisiin tiedusteluihin haluavansa mieluummin sukat kuin säärystimet. Pitkävartiset villasukat tuntuvat olevan nyt muodissa ja ohjeita löytyi viimeisimmästä Suuresta Käsityölehdestäkin (11-12/2013) useampia. Stiching Bitch - Sankarineulojan käsikirja (2011) tarjosi kuitenkin jälleen kerran voittajaohjeen: Vilma Vuoren suunnittelemat Veikeät polvisukat, s. 331.

Alkuperäisessä ohjeessa sukat neulotaan numeron 2-2,5 puikoilla, mutta ilman mallitilkkuakin oli selvää, että minun lankaani neulotaan vähintään nro 3,5 puikoilla kun lanka oli noin Novitan Seitsemän veljeksen vahvuista. Aikaisemmin valmistuneista säärystimistä arvioin neuleen tiheyttä ja päädyin kertomaan alkuperäisen ohjeen silmukkamäärät 2/3 (kun käyttäjä on siis noin 175 cm pitkä naisihminen). Kymmenen silmukan pitsimallikertoja tuli sukkiin näin alkuperäisen kuuden sijaan neljä. Sukkien neulominen aloitettiin kärjestä ja tein molemmat sukat parissa illassa nilkkaan asti valmiiksi ennen varsien neulomista, ajatuksena varmistaa langan riittäminen. Kun alkuperäisessä ohjeessa mainostetaan, että sukat on hauska neuloa ja tuossa tuokiossa valmiit, niin näin todella on!! Ja kuitenkin mallista tulee tyylikäs ja näyttävä.

Joulun pyhät kului huokaillessa siskon sukkien perään, sillä tarjotusta palautusoikeudesta huolimatta sukat näyttivät liimautuneen aika tiukasti hänen jalkoihinsa. Mutta mikäs sen hienompaa jos lahja miellyttää myös saajaansa!

Piparkakkutalo taipui hyppyrimäeksi

 

Joulumatkalle itään pakattiin mukaan kesken jäänyt piparkakkutalon aihio. Suunnitelmissa oli pitkin joulukuuta ollut tehdä oikein iso ja komea hyppyrimäki. Kun tämän joulun todellisuus alkoi paljastua, tajusin, ettei maailma ehkä kaadu piparkakkutalon kokoon vaan lähinnä piparkakkutalon puuttumiseen. Siispä vähensin suunnitellun talon koosta puolet pois ja johan alkoi piparkakkutaloa paistua.

Äidin ja siskon valmistellessa jouluruokia, ehdin lopulta pykäämään piparkakkutalon kasaan. Hesarin sivuilta löytyi oivalliset ohjeet piparkakkutalon kasaamiseen ja todella, niitä noudattelemalla piparkakkutalo ei mene pipariksi. Parhaat itselleni uudet vinkit olivat ehdottomasti piparkakkutalon eri osien reunojen tasoittaminen suoriksi kuorimaveitsellä sekä talon kulmien leikkaaminen 45 asteen jiiriin puskusaumaa varten. Näillä vinkeillä talon saa liimausvaiheessa pysymään paremmin kasassa ja saumoista tulee siistejä. Aiempina vuosina olen  jo ehtinyt todeta käytännölliseksi katon rakentamisen "lankuista", jotka voi leikata vastapaistetusta isosta levystä halutun kokoisiksi, sekä taikinan kaulimisen suoraan leivinpaperille, jolloin vältytään raakojen palasten venymiseltä pellille siirrettäessä. Jos piparkakkutalon seinistä haluaa kaarevia, kannattaa taivutettavat osat paistaa "melkein kypsiksi" ja siirtää kuumina esimerkiksi sopivan säteisen lasipullon päälle jäähtymään. Normaalin kypsäksi paistettu piparkakku ei välttämättä ole tarpeeksi pehmeä taipumaan. Jäähtyneistä piparkakuista saa leipäveitsellä sahattua nättejä paloja tarvittaessa.

Tämän vuoden piparkakkutalosta tuli harjoitusmäki, jota koko syksyn lapsia pohdituttaneen Star Warsin kunniaksi Stormtrooper koelaskee. Ehkäpä näillä harjoituksilla voidaan ensi jouluksi laittaa Darth Vader laskemaan isoa mäkeä. Sopisi teemaan näin mäkiviikon alla!

21.-24. joulukuuta

Kun joulun pyhät on vietetty ja hurja joulutohina takana, voin paljastaa, että huolimatta blogipäivitysten puuttumisesta lapsemme saivat joulukalenteripäivityksensä vielä viimeisinä aamuina.  Mutta sen verran hulina iski flunssaisen äidin päälle loppumetreillä, että tein johtajaratkaisun ja jätin kalenterin päivittämisen 21. ja 22. joulukuuta väliin. Hieman yllättäen lapsilta tuli asiasta palautetta jo heti ensimmäisenä aamuna ennen seitsemää. Siispä 23. päivän aamuksi asia korjattiin leipomalla jokaiselle lapselle oma numeropipari. Kummasti vanhemmille tarkoitetut  sydämet katosivat kuusesta ensimmäisinä.. Jouluaattona ympyrä sulkeutui ja kuuseen ripustettiin samoja "miksi näitä nyt kutsuttiinkaan"-tankoja, joilla joulukalenteri aloitettiin 1. päivä tätä kuuta. 

20. joulukuuta

Itkuhan siitä tuli kun ihan kuolemanväsyneenä tajusin, että lapsella on aamulla koulun ensimmäiset joulujuhlat ja se tonttuasu, josta hän on sitkeästi muistuttanut päivittäin viimeiset kolme viikkoa, on edelleen tekemättä.

Onneksi maailman ihanin aviomies tajusi muutaman krokotiilin kyyneleen jälkeen tuoda ompelukoneen eteeni ja laittaa töpselin seinään. Jos jotain korkeampia voimia on liikkeellä, niin nyt taisi joku tajuta, että punaisen langan on syytä osua suoraan käteeni. Osui ja lankakin meni neulan silmään sujuvasti. Punaisesta college-kankaasta syntyi ihan älyttömän vähällä vaivalla tonttulakki ja sille kaveriksi tuubihuivi. Punaiset fudis-sukat harmaiden polvipituisten verkkarien seuraksi löytyivät onneksi puhtaiden pyykkien joukosta. 

Eiköhän näillä eväin saada oikein hieno tonttu joulujuhliin! Ja voisin väittää, että tämän aamun kalenterilöydökset ovat ainakin yhdestä pienestä ihmisestä aivan maailman paras juttu!

 

19. joulukuuta

Kuuseemme sujutetut Lindtin joulupukit tuovat jotenkin mieleeni pyhimys- ja madonnaveistokset vanhoissa kirkoissa. Hullunkurista kyllä, niitä ajatellessa tulee heti jouluisampi olo. Ehkä tähän synkeään harmauteen kadonnutta joulumieltä voisikin käydä etsimässä vaikka lähikirkon joulukonsertista.

Mitään piiloviestintää ei kuitenkaan tämän päivän kalenteriin liity, vaan tarjolla on vain puhtaasti hyvää suklaata. Sillä on varmaan hyvä aloittaa aamu huonomminkin nukutun yön jälkeen. Ja onnitella itseään siitä, että seuraavaksi siirrytään kakkosella alkaviin päivämääriin.

18. joulukuuta

Joulukuun 18. päivänä haetaan kuusi. Yleensä kuusi on haettu vasta silloin kun kuusikauppiaista suurin osa on jo lähtenyt joulun viettoon, mutta tänä vuonna koulun vanhempainyhdistys saa kuusirahat.

Tanssivat enkelit ovat meidän perheemme ensimmäiset kuusenkoristeet. Tein ne esikoisen ollessa pienen pieni, pitkiä päiväunia nukkuva suloisuus. Silloin kun oli vielä aikaa ja energiaa puuhailla vaikka mitä. On nytkin aina välillä, mutta silloin sitä vasta olikin.  

Enkeleihin upotin sisustustyyny- ja iltapukukankaita, osan käyttämättä jääneestä hunnusta, rautalankaa sädekehäksi ja paperimassapalloja päiksi. Harsosiivet ja kaulaliinat kietaisin solmuun paperimassapallon läpi työnnetyn rautalangan ja sitä peittävän mekkotuubin ympärille. Päät väritin sieviksi tusseilla. 

Olin aikanaan aivan ihastunut näihin enkeleihin. Nyt ne ovat jotenkin nostalgisia ja muistuttavat perhe-elämämme vaaleanpunaisesta (tai ehkä vaaleansinisestä jos tarkkoja ollaan) alkutaipaleesta!

17. joulukuuta

Ensimmäiset joulukortit ovat saapuneet ja on tullut aika virittää ripustussysteemit paikalleen. Punaista paketointinauhaa teipataan eteisessä olevaan oveen ja kortit ripustetaan siihen klemmareilla. Joulukalenterin kuvaushetkellä kaikki kodistamme löytyvät miljoona klemmaria olivat vaan jossain hyvässä piilossa, joten tässä on käytetty vaihtoehtoisia virityksiä. Idean taisin saada viime vuonna Huippuhomman joulukalenterista ja sitä silloin jo sovelsin meiltä löytyviin materiaaleihin.

Huomatkaa muuten, että tämän vuoden joulukorttimuodissa silkkinauhat ovat selvästi in!

16. joulukuuta

Vanhemmat lapset, joille tätä kalenteria lähinnä tehdään, huomasivat kuusessa roikkuvat suklaat vasta iltapäivällä pienen vihjailun jälkeen. Itsellänikin alkaa olla tiukkaa joulukalenteriväsymystä ilmassa. Kuusen korkuinen pikkusisko sen sijaan kävi napsimassa omansa jo aamulla veljien poistuttua kotoa. Ripustettavat suklaat löytyivät S-kaupasta.

15. joulukuuta

Joulukuun 15. päivän kuva-arvoitus. Mitä näet kuvassa? Veera ei saa vastata.

Kyllä. Kuvassa on juuri sen kaavat, mitä ei kannata tehdä ensimmäisenä piparkakkutalonaan. Sain Arkkitehtien piparkakkutalot -kirjan (Jari ja Sirkkaliisa Jetsonen, 2007) joululahjaksi kirjan ilmestymisen aikoihin. Pari vuotta meni kirjaa ihaillessa ja sitten piti kokeilla. Koska vain suuri on kaunista, valitsimme kanssaleipuri Veeran kanssa kohteeksi Empire State Buildingin. Hauskaa oli ja paljon opittiin (etenkin se, ettei Arkkitehtien piparkakkutalot -kirjasta ollut juuri hyötyä talon kasaamisessa), mutta olishan sitä todella voinut aloittaa jostain helpommastakin. Lopputulos oli aika vino ja valuva.

Empire State Buildingin jälkeen vuosittaisen piparkakkutalon kaavat on tuotettu perhepiirissä, milloin minä itse, milloin lapset. Päivän teemana onkin piirtää kuva tämän vuoden piparkakkutalosta. Toteutus tapahtuu toivottavasti ennen joulua.

14. joulukuuta

Tunnelmavalaistusta lauantaiaamuun. Ja askarteluvapaapäivä.

Joulukortit postissa!

Pari iltaa sitten yritin saada ekaluokkalaiseni keksimään koulusta tulleelle pienelle joulutarinalle lopetuksen. Ei meinannut pojasta irrota yhtään mitään, niinkuin ei minustakaan tuon ikäisenä. Sitten luin esittelytekstin Kaari Utriosta, jossa kirjailijan mainittiin olevan "vuosituhantisen tarinankertojien perinteen jatkaja" (Kaari Utrio, Seuraneiti, 2013). Jäin sitä hieman kateellisena miettimään, että joillain se tarinoiden keksiminen on verissä, toisilla ei. 

Mutta tänään tajusin, että poikanikin on saanut äidinperintönä jotain todella arvokasta. Käsillä tekemisen innon ja taidon, joka on sukupolvien ajan kulkenut äidin puolen suvussani. Sen sijaan, että yritän saada lapsestani väännettyä oivan tarinankertojan, taidan sittenkin kannustaa häntä jatkossakin luovuuteen ja kädentaitojen vaalimiseen!

Joulukortit olisivat nimittäin sabluunoista huolimatta jääneet tekemättä, ellei iso muru olisi tänään iltapäivällä halunnut ehdottomasti piirtää sabluunoilla kortteja. Lopputulos nähdään yllä. Mustalla tussilla tehty kortti kopioitiin postikorttiakvarellipaperille printterillä ja viimeisteltiin käsin. Pikkusiskon vahingossa saksimasta kortista poika leikkasi kuusen irti ja liimasi ruskeaan korttipohjaan. Oma kadonnut inspiraationikin palasin kun katselin innostunutta lasta! Minun tehtäväkseni jäi kaivaa osoitteet joulukirjasta (joka on muuten loistava kapistus vuosittain toistettavien jouluproseduurien ylöskirjaamiseen).

Siispä enot, sedät, tädit, isovanhemmat ja hoitotätini saavat tänäkin vuonna kortin. Te muut, jotka ehkä luette tätä,  saatte ehkä kortit. 

13. joulukuuta

Joulu on pelastettu! Valehtelematta ainakin tunnin vieneen hakuoperaation jälkeen löysin HelMetistä etsimäni vakoojatonttu-joulukirjan ja senkin ihan vain siksi, että tietokantaan oli laitettu kirjan kansikuva. Etsintäoperaatio alkoi edetä kun lopulta muistin, että tarkennetulla haulla pystyn rajaamaan aika monta joulukirjaa pois. Etsimäni teos löytyi kuitenkin vasta noin 50. tulossivulta.

Ja tämä mysteeriteos on siis nimeltään Aattojen aatto (Elina Warsta, WSOY 2008)!

Lucian päivän kunniaksi paketoin Aattojen aaton ja muutaman muun joulukirjan valkoiseen paperiin punaisella nauhalla. Kirjapaketeista saatiin hyvä kasvatuksellinen keskustelutuokio lapsille kun myös isän, äidin ja pikkusiskon nimikoidut paketit löytyivät aamulla avattuina kalenterin luota. Lahjapakettien henkilökohtaisesta avaamisoikeudesta oli luontevaa jatkaa hieman abstraktimmalle tasolle, kuten siihen, että toisen vastaamisvuorolla on syytä antaa toisen vastata, vaikka itse tietäisikin vastauksen. Pari muutakin viime aikaista esimerkkiä tuli keksittyä. Näinköhän meni keskustelut perille. Vakoojatontut kuitenkin herättivät ansaitun riemastuksen!

Elina Warstan loistavan hauskan Aattojen aaton kunniaksi listaan tähän hakukoneita varten muutaman sanan: agenttitonttu, vakoojatonttu, salapoliisitonttu, ninjatonttu, mutanttitonttu, naamiotonttu, hiipivä tonttu, vaaleanpunainen joulupukki, lyhytpartainen joulupukki, lyhyt parta ja joulupukki. Luulis nyt löytyvän.

12. joulukuuta

Apua, joulukortit! Viimeinen hetki aloittaa niiden askartelu. Tein joulukalenteriin muutaman kuusimallineen lapsille valmiiksi, niin voivat niistä suhauttaa ääriviivat kortteihin. Jotain kivaa koristettakin ehkä on luvassa. Inspiraation lähteenä on paitsi oma kuusikalenterimme, myös Marimekon Kuusikossa -kangas (vaikka tätä ei tietenkään maan tavan mukaan kuuluisi kertoa). Kuusikossa -kangas on se joulukangas, jota olen odottanut vuosikausia. Siinä yhdistyy hienosti yksinkertaiset muodot ja meidän kotiimme sopivat värit. Teen siitä meille perinteen.

On muuten ihan omituista, että joulukalenterin numeroita vapaalla kädellä leikatessa olen pariin kertaan vahingossa leikannut ne peilikuvina ja vielä useammin olen joutunut piirtämällä miettimään kuinka päin numero kirjoitetaan. Kun kaikki draamattiset vaihtoehdot on käyty läpi, niin johtuisiko tämä siitä, että numerot ja kirjaimet eivät enää ole päässä muistissa vaan pikemminkin sormissa ja kädenliikkeissä eli selkärangassa? En nimittäin myöskään pysty sujuvasti luettelemaan ainoatakaan salasanaani, vaikka ne tulevat näppäilemällä salamana. Vaikka voihan tämä ilmiö toki indikoida koko syksyn kertynyttä hienoista stressikuormaakin. Hassua jokatapauksessa.

11. joulukuuta

Aika puhdistaa omaatuntoa ja todeta, että tämä blogi on ainoa syy, minkä takia lapset löytävät kalenteristaan huomenna yhtään mitään. En siis yleistä muihin päiviin, mutta just nyt kömpisin mieluummin nukkumaan kuin työstäisin kalenteria. Lindt ja suklaanallet, näillä mennään. Ja parasta on, että kukaan ei takuuvarmasti ole pettynyt, päinvastoin!

10. joulukuuta

Muutaman päivän takainen kuusenkoristeiden askartelu vanhoista joulukorteista oli paitsi työlästä, myös varsin tehotonta joulukorttien tuhoamisen kannalta. Muutamaan hassuun palloon kului muutama hassu kortti. Sen sijaan kuusenkoristenauhaan saa halutessaan upotettua kaikki vanhat joulukortit!

Nauhan tekemiseen tarvitaan ompelukone, ympyräleikkuri, lankaa ja kortteja. Päällilangaksi korttien kuvapuolelle valitsin kestävän ja paksun punaisen langan, ja alulangaksi valkoiselle tekstipuolelle jätin koneessa valmiiksi olleen valkoisen. Jonkun verran sain hakea koekortilla oikeita langan kireyksiä, että tikistä tuli molemmin puolin nätti. Ja sitten vaan surruttelin, ei voisi olla helpompaa askartelua. Ja nauhan voi koska vaan päätellä ja sitä voi koska vaan jatkaa.

Joulukalenteri lupaakin joulukuun 10. päivälle loppujen joulukorttien kierrätystä, ympyräleikkurien käyttöä ja ompelukoneella-ajoharjoituksia. 

PS. Hovikuvaaja on Lumiansa kanssa matkoilla (siis sen, jossa taitaa olla perässä neljä numeroa) ja tämän päivän kuvat on otettu samoissa kuvausolosuhteissa Canon Ixuksella. Ihan vaan jos joku haluaa verrata aikaisempien päivien kuusikuviin.

PPS. Olin oikeassa joulukuun 9. päivän suhteen. Suklaata täynnä roikkuva joulukuusi sai odottaa aamupalan yli ennen kuin kukaan lapsista muisti sen olemassaoloa.

9. joulukuuta

Olisko nyt se klassinen joulukalenteriin kyllästymispäivä? Se, kun vasta illalla muistaa, että kalenterin luukku unohtui aamulla avata. Se, kun lapsille on tavallaan ihan sama, että onko joulukalenteria vai ei. Ja kun tällaiseen joulukalenteriprojektiin ryhtynyt aikuinen voisi helposti "unohtaa" kalenterin päivittämisen.

Joo, kyllä nyt tuntuu just siltä. Mutta onneksi tällaisia joulukuun hetkiä varten on jemmassa muutamat suklaat. Luulisi niiden palauttavan joulukalenteri-innostuksen asiaankuuluvalle tasolle. Ja koska jemmasta on kaikki ripustukselliset karkit syöty, niin rei'ittimellä suhautin enkeli-kääreisiin reiät. Viestiksi perään: "Suklaa-aamu: jokaiselle yksi ja reippaille aamuilijoille toinen".

8. joulukuuta

Juhlistimme itsenäisyyttä niin huolellisesti, että tänään oli suuri helpotus saada idea 8. päivän koristeluihin kyläilemään tulleelta äidiltäni. Tuliaisina saimme nimittäin viisi somaa tonttua Lappeenrannasta Linnoituksen Joulumarkkinoilta - Handmade by Anu. Yksi kullekin perheenjäsenelle. Kodin joulukoristelut siis jatkuvat jälleen huomenna kun lapset saavat etsiä tontuille hyvän paikan ja sanoisin, että tällä vauhdilla jouluaattona on koti varmasti koristeltu!

7. joulukuuta

Juuri ennen kuin juoksin ulko-ovesta itsenäisyyspäivänviettoon, ehdin sujauttaa kuuseen uudet koristeet odottamaan seuraavan päivän kotiinpalaajia. Lastenhuoneen joulukoristelut saavat alkaa.

Viime jouluna askartelimme ison murun kanssa liudan paperisia vakoojatonttuja, jotka kiinnitettiin ikkunaan Sinellistä ostetuilla pienillä koukullisilla imukupeilla. Inspiraation lähteenä oli koko perheen suosikkijoulukirja, joka sattui viime ja edellisenä jouluna tarttumaan kirjastosta mukaan vähän vahingossa. Nyt kun olisi kyse jo perinteestä, ei kirjaa enää löytynyt joulukirjahyllystä.

Kirjan löytäminen ilman teoksen tai kirjailijan nimeä on haastavaa. HelMetin hakukoneesta löytyy varmaan miljoona Joulupukki-alkuista kirjaa. Vakooja-, agentti- tai ninjatontuista ei ollut mitään iloa myöskään. Siispä jos joku tietää nimen tälle hauskasti kuvitetulle joulusadulle, jossa vakoojatontut käyvät urkkimassa lasten lahjatoiveita, ja joulupukin vaatteet muuttuvat vaaleanpunaisiksi, niin kertokaa ihmeessä. Tekijä on muistaakseni suomalainen ja kirja tehty 2000-luvulla. Meidän ikkunatonttumme ovat lähes suoraan kopioitu tuosta mainiosta kirjasta.

Jouluinen salapoliisityö vakoojatonttujen löytämiseksi jatkuu.

6. joulukuuta

"Minkä takia 6.12. juhlitaan itsenäisyyspäivää? Mitä on suomalaisuus? Millaisia suomalaisuuden symboleja on?"

Nämä kysymykset kätkeytyvät kutosen taakse. Ehkä vähän mielikuvituksettomia, mutta kellokin on jo tarpeeksi. Keskustelua näistä teemoista heräteltiin lasten kanssa tänään päivällispöydässä ja aamupalalla selvästi jatketaan. Samalla täytynee korjata käsitys, että "Siniristilippumme" eli Lippulaulu olisi Maamme-laulu. Laulu kuulosti kyllä ylväältä, joskin pelottavalta 7-vuotiaan laulamana.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Lisäys 9.12.2013: Suomen lipun kuva on kopioitu wikipediasta ja tulostettu akvarellipaperille. Ajatuksena oli ripustaa liput aikanaan myös kuuseen.

Kuusenkoristeita joulukorteista

Päivän joulukalenterin lupausten mukaisesti askartelimme lasten kanssa vanhoista joulukorteista kuusenkoristepalloja. Mutta ei ollutkaan sitten ihan helpoimmasta päästä jouluaskarteluja. Ohjeessa olisi voinut hyvin lukea K-18. Mutta kelpoapulaisia muruset jokatapauksessa olivat.

Ohje pääpiirteissään menee näin: Leikataan 20 samankokoista ympyrää pahvista ja piirretään näiden jokaisen sisälle ulkoreunoihin ulottuva tasasivuinen kolmio. Kolmion ulkopuolelle jäävät reunat taitetaan ulospäin. Reunat liimataan yhteen pallon yläreunasta alkaen siten, että naru jää keskelle ja narun solmu pallon sisälle. Yksi ympyrä on joka suuntaan ikäänkuin osa viisiterälehtistä kukkaa. Liimausvaiheessa kannattaa käyttää pyykkipoikia puristimina jos tuntuu, etteivät omat kädet riitä. Ennakko-odotuksista poiketen  viimeinen pala on helpoin saada paikalleen.

Pienempi kuvan palloista on tehty halkaisijaltaan 2,5 cm olevista ympyröistä. Halkaisija oli liian pieni: Joulukorttipahvi alkoi taitettaessa irvistellä (eli paperikerrokset rakoilla) ja työstäminen oli ainakin normaalikokoisen aikuisen sormilla todella hankalaa. Isommassa palaset ovat halkaisijaltaan 4 cm, ja työstäminen oli kaikin puolin helpompaa. 

Alle kouluikäisille lapsille tästä työstä sopii hyvin piirtämis- ja leikkaamisosuudet, mutta liimaaminen oli kyllä aika hankalaa aikuisellekin. Myös reunojen taittelujen kanssa kannattaa olla tarkkana, koska niiden täsmällisyys vaikuttaa suoraan liimattavuuteen ja pallon ulkonäköön. Kuitenkin liimaamisvaiheessa oli kätevää kun oli yhdet pienet kouluikäiset sormet apuna.

Askartelun saldo: kolme valmista palloa puolentoista tunnin työllä.

5. joulukuuta

Tämän aamun suklaisen herätyksen jälkeen oli pakko keksiä joulukuun 5. aamuksi jotain terveellisempää. Posti toi joku aika sitten Postia sinulle -asiakaslehden, jonka sivulla 14 on esitelty hauskannäköisiä, vanhoista joulukorteista askarreltuja palloja. Siispä kävin vihdoinkin kaivamassa kellarista joululaatikon, johon olin askartelutarkoituksia varten säästänyt joulukortteja menneiltä vuosilta. Kortit kuuseen ja viesti perään.

On muuten aivan hurmaavaa, että isommat lapset parhaillaan opettelevat lukemaan. Joulukalenteriksi riittäisi pelkkä pieni viestikin, jota aamuhämärässä yhdessä tavata. Mutta onhan toki jännempää, että viesti sisältää myös lupauksen hauskasta yhteisestä tekemisestä. Askartelu kun tuntuu kulkevan geeneissä.

4. joulukuuta

Vielä ehtii, ollaan joukuun 4. päivän puolella. Suklaata. Stockmannin putiikissa vain näissä Lindtin suklaapalloissa oli narut. Käsittämätöntä.

Jokaiselle nimikoitu suklaa. Pari nimikoimatonta reippaille pukeutujille ja puuron syöjille, sekä yksi äidille, joka ei ole karjunut kertaakaan ennen kello kymmentä. Njoo....

3. joulukuuta

"Rakkaat lapsemme,

Pahoittelemme, ettette saaneet tänä(kään) vuonna suklaakalenteria, ettekä Lego Star Wars -kalenteria. Toivottavasti ette aikuisina koe jääneenne suureen sosiaaliseen paitsioon ainakaan tämän takia. Unelmakalenterien sijaan saitte vanhemmat, jotka joka joulukuun ilta jouluun asti ennen nukkumaanmenoa (tai vielä useammin nukkumaanmenon jälkeen) viettävät hetken, toisinaan toisenkin, puuhaillen (eli hikihatussa työstäen) joulukalenteria iloksenne. Ajatellen teitä ja vain teitä....."

Vuosien kulumisessa on puolensa. Syntyy perinteitä ja tapahtuu "muistan mitä tein viime vuonna tähän aikaan (ja sitä edellisenä ja sitä edellisenä vuonna..)"-ilmiö. Ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan vaan voi turvautua "perinteeseen". 

Esimerkiksi tänä vuonna 30.11. noin klo 23 muistimme unohtaneemme lasten joulukalenterien hankkimisen (siis ei paperisten, vaan niiden jännempien). Sama on tapahtunut ennenkin, joten muistimme heti myös kellarissa majailevan joulukalenterikuusen. Muutama vuosi sitten kuusi leikattiin pistosahalla Ikean Ivar-sarjan kuusipuisesta klaffipöytälevystä. Ja maalattiin mustaksi. Pieniin metallisiin taulukoukkuihin ripustettiin numeroituja pussukoita. Silloinkin oli 30.11. ja kello noin 23.

Ensimmäisenä vuonna tein kuuseen kunnianhimoisesti kaikki "luukut" valmiiksi tuona viimeisenä iltana ennen joulukuun 1. päivää. Toisena vuonna tein muutaman joulukalenteripäivän valmiiksi ja sitten unohdin koko homman (onneksi lapset olivat vielä niin pieniä, etteivät odotukset olleet suuret). Kolmantena vuonna kuusi oli vain koristeena. Nyt neljäntenä vuonna kuusen koristukset vaihtuvat päivittäin ex-tempore-luontoisesti. Etenkin kun näitä ex-tempore-ideoita on jo useampana jouluna kehitellyt, eikä tarvitse aloittaa joka ilta ihan tyhjästä. Siispä eilen tehtiin lumihiutaleita, tänään leivotaan pipareita, huomenna syödään ehkä aamupalaksi suklaata.

Piparin tuoksuista joulukuun kolmatta!