torstai 30. tammikuuta 2014

Muuttolaatikkoleikki muuttuu todeksi


Nyt olen päässyt muuttolaatikkoleikin ytimeen ja heittänyt yhden laatikollisen verran A4-jätettä mäkeen. Siis jotain vuodesta 1999 eteenpäin olevia palkkakuitteja ja vuodesta 2004 eteenpäin olevia tiliotteita. Ja paljon ennen vuotta 2010 säilöttyjä laskuja. Siis laskuja, jotka on maksettu ajat sitten. Palkkakuitteja, joiden palkat on käytetty ajat sitten ja ne tiliotteet... Kuka näitä oikein säilyttää? En kestä.

Toinen suoraan ytimeen porautuva A4-kysymys ovat vanhat nuotit. Entiselle orkesterimuusikolle, kuorolaulajalle ja muuten vaan laulajalle tärkeitä kyllä. Kymmenen vuotta sitten ei olisi missään tilanteessa tullut mieleeni heittää jotain "näin arvokasta" pois. Nyt ei tee edes kipeää. Etenkään saksankielisten osalta. Ehkä se johtuu siitä, että kolmen lapsen kanssa aika kuluu sellaista haipakkaa, että mieleen tulee lähinnä yksi kysymys: Haluanko todella tuhlata yhtään sekuntia jäljellä olevasta elämästäni  "Kullan ylistyksen" tai "Hopeahapsien" laulamiseen? No en halua.

Muuttolaatikkoleikki on nyt muuttunut ihan vakavaksi oikeiden muuttolaatikollisten vähentämistavoitteeksi. Tämä viiden hengen talous pitäisi muuttaa loppukeväästä uusiin neliöihin ja mitään turhaa ei viedä mukana. Siksipä on tullut tongittua vähän muitakin varastoja.

20. Muuttolaatikko: A4-jätettä ja rumia kansioita roskikseen.

21. Muuttolaatikko: Mehuja, maustekurkkuja, teetä, omena- ja marjahilloja, pakastimesta mustikoita, mustaherukoita, puolukoita ja mansikoita suoraan suuhun. Shampoita ja rasvoja kauneudenhoitoon.

Voisi tietysti ajatella, ettei 21. muuttolaatikollisen sisältöä voida laskea muuttolaatikkoleikkiin. Mutta kun voidaan. Kylmäkellaristamme löytyy oikeasti vuodelta 2010 olevia säilykkeitä, joita olen tietoisesti yrittänyt upottaa ruokiin ja leivonnaisiin. Näitä on myös jaeltu ystäväpiirissä niille, jotka tuhoavat varastojaan vähän meitä säännöllisemmin. Lemppariteetä tai -shampoota en ole ostanut moneen kuukauteen (paitsi tänään oli pakko ostaa shampoota kun päänahka huusi hoosiannaa), koska laatikoista on löytynyt niin monta käyttökelpoista joskaan ei täydellistä. On juotu rooibosta, vaikka ei ole tykätty. Ja valkoista, josta ei myöskään ole tykätty. Pariisista kauan sitten raijatun Lapsang Souchongin heitin sentään vahingossa lattialle. Huokaisin helpotuksesta.  Näin ne varastot tyhjenevät. Ainakin yksi muuttolaatikollinen on jo kadonnut. Hyvä niin, koska yhtään pakastetta, säilykettä, teepakettia tai ylimääräistä shampoota en aio uuteen kotiin muuttaa.




maanantai 27. tammikuuta 2014

Runebergintorttukakkutikkarit































Keskimurun synttärit lähestyvät taas ja vaatimukset kakkutikkareista ovat voimistuneet päivä päivältä. En tiedä miten niistä taikoisin toivotun Yodan näköisiä kun hädin tuskin voin toivoa kakkukökköjen pysyvän tikun nokassa. Kuukausi on kuitenkin harjoitteluaikaa ja viikonloppuna aloitettiin. Kun tarpeeksi söpöjä ja pieniä muotteja runebergintorttuihin ei löytynyt, tuli jostain mieleen, että tortuistahan saisi oivallisia kakkutikkareita. Ja kyllä - ihan ok!

Toimivan oloinen perusohje kakkutikkareihin löytyi Valion sivuilta. Runebergiläisiä näistä tuli sekoittamalla 2. päivänä murustettuun runebergintorttuun (ohje Kotiruokaa-keittokirjasta) seuraava sekoitus: noin 1-2 rkl oivariinia, 1-2 rkl tomusokeria, 1-2 rkl mantelirouhetta ja 1-2 rkl  vadelmahilloa. Valmiista kakkutikkarimassasta muotoilin parin sormen paksuisen tangon, jonka pätkin sopivan pituisiksi tikkaritortuiksi. Nämä jäähtyivät parisen tuntia jääkaapissa, jonka jälkeen tikkuun tökkääminen ja normaali koristelu sujui oikein helposti.

Kakkutikkareita? Ehdottomasti. Hyviä? Kyllä. Runebergintortut kakkutikkareina eivät ole yhtä meheviä kuin normimuodossa, mutta makeina suupaloina erinomaisia. Mutta yllättäen valmistusprosessi vei suurimmat mehut kieleltä. Taikinaan kun upposi niin paljon rasvaa ja sokeria, että lihottavat kalorit vaan vilkkuivat silmissä. Operaatio runebergintorttukakkutikkarit käänsikin alkuvuoden leivoskilpailun vahvasti laskiaispullien hyväksi. Takuulla vähemmän kaloreita ja just nyt miljoona kertaa houkuttelevampia kuin runebergintortut. 






perjantai 24. tammikuuta 2014

Perjantai-iltapäivän kahvileipä





















Ensilumen sataessa alkoivat taas tämän rouvan kansalaisvelvollisuudet aktiivisena veronmaksajana. Onneksi pehmeän laskun perjantait ovat vapaita ja pyhitetty lapsille. Ja leipomiselle, kirjastolle, harrastamiselle ja asiainhoidolle.

Tämän perjantain saavutus ovat päivän lehteen mätsäävät nonparellit suklaapalojen päällä. Keskimmäinen lapsosista ilmoitti päiväunisängystään, ettei pysty nukkumaan kun tuoksuu niin hyvältä. Näillä kehuilla pääsi luistamaan päiväunet ja keittämään kahvia. Ja ulkonakin on niin kaunista. Hyvä päivä.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Unelman pehmeä pitsinen tuubihuivi


























Joulun viimeiset toimitukset tehtiin sopivasti pakkasten ja ensilumen saavuttua. Lupaus tästä taivaallisen pehmeästä tuubihuivista oli toki toimitettu jo jouluaattona.

Langat ostin tällä kertaa varastojen tuhoamisyrityksistä huolimatta vartavasten lahjansaajaa ajatellen. Marks & Kittensin Kid Mohairista löytyi oikea sävy ja lähilankakaupan myyjä vakuutteli minulle, että lanka sopii ohuudestaan huolimatta oivallisesti pitsineuleisiin.  Yhdessä kerässä on siis 25 grammaa lankaa eli noin 235 metriä, hui. Mallineule löytyi yhä vaan Debbie Stollerin Stitc'n bitch - Sankarineulojan käsikirjasta sivulta 282, jossa Gryphon Perkinsin suunnittelema pitsihuivi toistaa hevosenkenkäpitsiä.

Oma variaationi pitsihuivista on suljettuna neuleena neulottu tuubihuivi. Loin 4,5 puikoille muistaakseni 200 silmukkaa eli 20 x 10 silmukan mallineulekerran. Ja tätä sujuttelin nelisenkymmentä senttimetriä. Lopputulos oli todella pehmeä, kevyt, lämmin. Kertakaikkisen ihana! Lankakaupan myyjän mukaan ohuesta langasta neulottava neule soljuu paremmin kevyillä bambupuikoilla ja ainakin oma neulomukseni eteni näillä oikein jouhevasti. Television katselusta samanaikaisesti ei kyllä tullut juuri mitään kun ohuen langan kulkua piti jatkuvasti tarkkailla.  

Pitsituubihuivi todisti jälleen kerran, että pitsin neulominen on odotettua huomattavasti helpompaa ja lopputulos palkitsee lähes poikkeuksetta!