lauantai 28. joulukuuta 2013

Maailman helpoimmat pitsisukat ja -säärystimet




Innostuin jo marraskuun puolella neulomaan pukinkonttiin pehmeitä paketteja lankalaatikkoon unohtuneista langoista. Kun itsestään selvät Novitan pipolangat oli tuhottu, siirryin haastavampiin lankakeriin. Paksuhko, kiiltävä, marjapuurosta lilaan taittava lanka tekee useimmista ihan kalman värisiä, joten lanka piti saada mahdollisimman kauas kasvoista. Siitä tulikin tämän joulun onnistuneimmat ja itseäni eniten ihastuttaneet tekeleet!

Säärystimet
Ensin puikoille pärähti naapurin suloisen nuoren neidin säärystimet. Kuvio löytyi vuosia sitten tekemästäni mallitilkusta ja on todella helppo tapa saada joustavasta neuleesta pitsimäisen tyylikäs. Neljällä jaollisessa kuviossa oikean ja nurjan raidan väleissä kulkee helmineule:
1. krs: *ooon* toistetaan haluttu määrä
2. krs: *onoo*
Työ käännetään aina kerroksen päättyessä ja näitä kahta kerrosta toistetaan haluttuun mittaan saakka. Työ viimeistellään ompelemalla reunat yhteen.

Polvisukat
Siskoni vastasi hienovaraisiin tiedusteluihin haluavansa mieluummin sukat kuin säärystimet. Pitkävartiset villasukat tuntuvat olevan nyt muodissa ja ohjeita löytyi viimeisimmästä Suuresta Käsityölehdestäkin (11-12/2013) useampia. Stiching Bitch - Sankarineulojan käsikirja (2011) tarjosi kuitenkin jälleen kerran voittajaohjeen: Vilma Vuoren suunnittelemat Veikeät polvisukat, s. 331.

Alkuperäisessä ohjeessa sukat neulotaan numeron 2-2,5 puikoilla, mutta ilman mallitilkkuakin oli selvää, että minun lankaani neulotaan vähintään nro 3,5 puikoilla kun lanka oli noin Novitan Seitsemän veljeksen vahvuista. Aikaisemmin valmistuneista säärystimistä arvioin neuleen tiheyttä ja päädyin kertomaan alkuperäisen ohjeen silmukkamäärät 2/3 (kun käyttäjä on siis noin 175 cm pitkä naisihminen). Kymmenen silmukan pitsimallikertoja tuli sukkiin näin alkuperäisen kuuden sijaan neljä. Sukkien neulominen aloitettiin kärjestä ja tein molemmat sukat parissa illassa nilkkaan asti valmiiksi ennen varsien neulomista, ajatuksena varmistaa langan riittäminen. Kun alkuperäisessä ohjeessa mainostetaan, että sukat on hauska neuloa ja tuossa tuokiossa valmiit, niin näin todella on!! Ja kuitenkin mallista tulee tyylikäs ja näyttävä.

Joulun pyhät kului huokaillessa siskon sukkien perään, sillä tarjotusta palautusoikeudesta huolimatta sukat näyttivät liimautuneen aika tiukasti hänen jalkoihinsa. Mutta mikäs sen hienompaa jos lahja miellyttää myös saajaansa!

perjantai 27. joulukuuta 2013

Piparkakkutalo taipui hyppyrimäeksi


 

Joulumatkalle itään pakattiin mukaan kesken jäänyt piparkakkutalon aihio. Suunnitelmissa oli pitkin joulukuuta ollut tehdä oikein iso ja komea hyppyrimäki. Kun tämän joulun todellisuus alkoi paljastua, tajusin, ettei maailma ehkä kaadu piparkakkutalon kokoon vaan lähinnä piparkakkutalon puuttumiseen. Siispä vähensin suunnitellun talon koosta puolet pois ja johan alkoi piparkakkutaloa paistua.

Äidin ja siskon valmistellessa jouluruokia, ehdin lopulta pykäämään piparkakkutalon kasaan. Hesarin sivuilta löytyi oivalliset ohjeet piparkakkutalon kasaamiseen ja todella, niitä noudattelemalla piparkakkutalo ei mene pipariksi. Parhaat itselleni uudet vinkit olivat ehdottomasti piparkakkutalon eri osien reunojen tasoittaminen suoriksi kuorimaveitsellä sekä talon kulmien leikkaaminen 45 asteen jiiriin puskusaumaa varten. Näillä vinkeillä talon saa liimausvaiheessa pysymään paremmin kasassa ja saumoista tulee siistejä. Aiempina vuosina olen  jo ehtinyt todeta käytännölliseksi katon rakentamisen "lankuista", jotka voi leikata vastapaistetusta isosta levystä halutun kokoisiksi, sekä taikinan kaulimisen suoraan leivinpaperille, jolloin vältytään raakojen palasten venymiseltä pellille siirrettäessä. Jos piparkakkutalon seinistä haluaa kaarevia, kannattaa taivutettavat osat paistaa "melkein kypsiksi" ja siirtää kuumina esimerkiksi sopivan säteisen lasipullon päälle jäähtymään. Normaalin kypsäksi paistettu piparkakku ei välttämättä ole tarpeeksi pehmeä taipumaan. Jäähtyneistä piparkakuista saa leipäveitsellä sahattua nättejä paloja tarvittaessa.

Tämän vuoden piparkakkutalosta tuli harjoitusmäki, jota koko syksyn lapsia pohdituttaneen Star Warsin kunniaksi Stormtrooper koelaskee. Ehkäpä näillä harjoituksilla voidaan ensi jouluksi laittaa Darth Vader laskemaan isoa mäkeä. Sopisi teemaan näin mäkiviikon alla!






21.-24. joulukuuta



Kun joulun pyhät on vietetty ja hurja joulutohina takana, voin paljastaa, että huolimatta blogipäivitysten puuttumisesta lapsemme saivat joulukalenteripäivityksensä vielä viimeisinä aamuina.  Mutta sen verran hulina iski flunssaisen äidin päälle loppumetreillä, että tein johtajaratkaisun ja jätin kalenterin päivittämisen 21. ja 22. joulukuuta väliin. Hieman yllättäen lapsilta tuli asiasta palautetta jo heti ensimmäisenä aamuna ennen seitsemää. Siispä 23. päivän aamuksi asia korjattiin leipomalla jokaiselle lapselle oma numeropipari. Kummasti vanhemmille tarkoitetut  sydämet katosivat kuusesta ensimmäisinä.. Jouluaattona ympyrä sulkeutui ja kuuseen ripustettiin samoja "miksi näitä nyt kutsuttiinkaan"-tankoja, joilla joulukalenteri aloitettiin 1. päivä tätä kuuta. 




torstai 19. joulukuuta 2013

20. joulukuuta




























Itkuhan siitä tuli kun ihan kuolemanväsyneenä tajusin, että lapsella on aamulla koulun ensimmäiset joulujuhlat ja se tonttuasu, josta hän on sitkeästi muistuttanut päivittäin viimeiset kolme viikkoa, on edelleen tekemättä.

Onneksi maailman ihanin aviomies tajusi muutaman krokotiilin kyyneleen jälkeen tuoda ompelukoneen eteeni ja laittaa töpselin seinään. Jos jotain korkeampia voimia on liikkeellä, niin nyt taisi joku tajuta, että punaisen langan on syytä osua suoraan käteeni. Osui ja lankakin meni neulan silmään sujuvasti. Punaisesta college-kankaasta syntyi ihan älyttömän vähällä vaivalla tonttulakki ja sille kaveriksi tuubihuivi. Punaiset fudis-sukat harmaiden polvipituisten verkkarien seuraksi löytyivät onneksi puhtaiden pyykkien joukosta. 

Eiköhän näillä eväin saada oikein hieno tonttu joulujuhliin! Ja voisin väittää, että tämän aamun kalenterilöydökset ovat ainakin yhdestä pienestä ihmisestä aivan maailman paras juttu!
 

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

19. joulukuuta



Kuuseemme sujutetut Lindtin joulupukit tuovat jotenkin mieleeni pyhimys- ja madonnaveistokset vanhoissa kirkoissa. Hullunkurista kyllä, niitä ajatellessa tulee heti jouluisampi olo. Ehkä tähän synkeään harmauteen kadonnutta joulumieltä voisikin käydä etsimässä vaikka lähikirkon joulukonsertista.

Mitään piiloviestintää ei kuitenkaan tämän päivän kalenteriin liity, vaan tarjolla on vain puhtaasti hyvää suklaata. Sillä on varmaan hyvä aloittaa aamu huonomminkin nukutun yön jälkeen. Ja onnitella itseään siitä, että seuraavaksi siirrytään kakkosella alkaviin päivämääriin.

tiistai 17. joulukuuta 2013

18. joulukuuta


Joulukuun 18. päivänä haetaan kuusi. Yleensä kuusi on haettu vasta silloin kun kuusikauppiaista suurin osa on jo lähtenyt joulun viettoon, mutta tänä vuonna koulun vanhempainyhdistys saa kuusirahat.

Tanssivat enkelit ovat meidän perheemme ensimmäiset kuusenkoristeet. Tein ne esikoisen ollessa pienen pieni, pitkiä päiväunia nukkuva suloisuus. Silloin kun oli vielä aikaa ja energiaa puuhailla vaikka mitä. On nytkin aina välillä, mutta silloin sitä vasta olikin.  

Enkeleihin upotin sisustustyyny- ja iltapukukankaita, osan käyttämättä jääneestä hunnusta, rautalankaa sädekehäksi ja paperimassapalloja päiksi. Harsosiivet ja kaulaliinat kietaisin solmuun paperimassapallon läpi työnnetyn rautalangan ja sitä peittävän mekkotuubin ympärille. Päät väritin sieviksi tusseilla. 

Olin aikanaan aivan ihastunut näihin enkeleihin. Nyt ne ovat jotenkin nostalgisia ja muistuttavat perhe-elämämme vaaleanpunaisesta (tai ehkä vaaleansinisestä jos tarkkoja ollaan) alkutaipaleesta!

17. joulukuuta



























Ensimmäiset joulukortit ovat saapuneet ja on tullut aika virittää ripustussysteemit paikalleen. Punaista paketointinauhaa teipataan eteisessä olevaan oveen ja kortit ripustetaan siihen klemmareilla. Joulukalenterin kuvaushetkellä kaikki kodistamme löytyvät miljoona klemmaria olivat vaan jossain hyvässä piilossa, joten tässä on käytetty vaihtoehtoisia virityksiä. Idean taisin saada viime vuonna Huippuhomman joulukalenterista ja sitä silloin jo sovelsin meiltä löytyviin materiaaleihin.

Huomatkaa muuten, että tämän vuoden joulukorttimuodissa silkkinauhat ovat selvästi in!


16. joulukuuta


Vanhemmat lapset, joille tätä kalenteria lähinnä tehdään, huomasivat kuusessa roikkuvat suklaat vasta iltapäivällä pienen vihjailun jälkeen. Itsellänikin alkaa olla tiukkaa joulukalenteriväsymystä ilmassa. Kuusen korkuinen pikkusisko sen sijaan kävi napsimassa omansa jo aamulla veljien poistuttua kotoa. Ripustettavat suklaat löytyivät S-kaupasta.

lauantai 14. joulukuuta 2013

15. joulukuuta


Joulukuun 15. päivän kuva-arvoitus. Mitä näet kuvassa? Veera ei saa vastata.

Kyllä. Kuvassa on juuri sen kaavat, mitä ei kannata tehdä ensimmäisenä piparkakkutalonaan. Sain Arkkitehtien piparkakkutalot -kirjan (Jari ja Sirkkaliisa Jetsonen, 2007) joululahjaksi kirjan ilmestymisen aikoihin. Pari vuotta meni kirjaa ihaillessa ja sitten piti kokeilla. Koska vain suuri on kaunista, valitsimme kanssaleipuri Veeran kanssa kohteeksi Empire State Buildingin. Hauskaa oli ja paljon opittiin (etenkin se, ettei Arkkitehtien piparkakkutalot -kirjasta ollut juuri hyötyä talon kasaamisessa), mutta olishan sitä todella voinut aloittaa jostain helpommastakin. Lopputulos oli aika vino ja valuva.

Empire State Buildingin jälkeen vuosittaisen piparkakkutalon kaavat on tuotettu perhepiirissä, milloin minä itse, milloin lapset. Päivän teemana onkin piirtää kuva tämän vuoden piparkakkutalosta. Toteutus tapahtuu toivottavasti ennen joulua.




perjantai 13. joulukuuta 2013

14. joulukuuta



























Tunnelmavalaistusta lauantaiaamuun. Ja askarteluvapaapäivä.

Joulukortit postissa!





















Pari iltaa sitten yritin saada ekaluokkalaiseni keksimään koulusta tulleelle pienelle joulutarinalle lopetuksen. Ei meinannut pojasta irrota yhtään mitään, niinkuin ei minustakaan tuon ikäisenä. Sitten luin esittelytekstin Kaari Utriosta, jossa kirjailijan mainittiin olevan "vuosituhantisen tarinankertojien perinteen jatkaja" (Kaari Utrio, Seuraneiti, 2013). Jäin sitä hieman kateellisena miettimään, että joillain se tarinoiden keksiminen on verissä, toisilla ei. 

Mutta tänään tajusin, että poikanikin on saanut äidinperintönä jotain todella arvokasta. Käsillä tekemisen innon ja taidon, joka on sukupolvien ajan kulkenut äidin puolen suvussani. Sen sijaan, että yritän saada lapsestani väännettyä oivan tarinankertojan, taidan sittenkin kannustaa häntä jatkossakin luovuuteen ja kädentaitojen vaalimiseen!

Joulukortit olisivat nimittäin sabluunoista huolimatta jääneet tekemättä, ellei iso muru olisi tänään iltapäivällä halunnut ehdottomasti piirtää sabluunoilla kortteja. Lopputulos nähdään yllä. Mustalla tussilla tehty kortti kopioitiin postikorttiakvarellipaperille printterillä ja viimeisteltiin käsin. Pikkusiskon vahingossa saksimasta kortista poika leikkasi kuusen irti ja liimasi ruskeaan korttipohjaan. Oma kadonnut inspiraationikin palasin kun katselin innostunutta lasta! Minun tehtäväkseni jäi kaivaa osoitteet joulukirjasta (joka on muuten loistava kapistus vuosittain toistettavien jouluproseduurien ylöskirjaamiseen).

Siispä enot, sedät, tädit, isovanhemmat ja hoitotätini saavat tänäkin vuonna kortin. Te muut, jotka ehkä luette tätä,  saatte ehkä kortit. 

13. joulukuuta



Joulu on pelastettu! Valehtelematta ainakin tunnin vieneen hakuoperaation jälkeen löysin HelMetistä etsimäni vakoojatonttu-joulukirjan ja senkin ihan vain siksi, että tietokantaan oli laitettu kirjan kansikuva. Etsintäoperaatio alkoi edetä kun lopulta muistin, että tarkennetulla haulla pystyn rajaamaan aika monta joulukirjaa pois. Etsimäni teos löytyi kuitenkin vasta noin 50. tulossivulta.

Ja tämä mysteeriteos on siis nimeltään Aattojen aatto (Elina Warsta, WSOY 2008)!

Lucian päivän kunniaksi paketoin Aattojen aaton ja muutaman muun joulukirjan valkoiseen paperiin punaisella nauhalla. Kirjapaketeista saatiin hyvä kasvatuksellinen keskustelutuokio lapsille kun myös isän, äidin ja pikkusiskon nimikoidut paketit löytyivät aamulla avattuina kalenterin luota. Lahjapakettien henkilökohtaisesta avaamisoikeudesta oli luontevaa jatkaa hieman abstraktimmalle tasolle, kuten siihen, että toisen vastaamisvuorolla on syytä antaa toisen vastata, vaikka itse tietäisikin vastauksen. Pari muutakin viime aikaista esimerkkiä tuli keksittyä. Näinköhän meni keskustelut perille. Vakoojatontut kuitenkin herättivät ansaitun riemastuksen!

Elina Warstan loistavan hauskan Aattojen aaton kunniaksi listaan tähän hakukoneita varten muutaman sanan: agenttitonttu, vakoojatonttu, salapoliisitonttu, ninjatonttu, mutanttitonttu, naamiotonttu, hiipivä tonttu, vaaleanpunainen joulupukki, lyhytpartainen joulupukki, lyhyt parta ja joulupukki. Luulis nyt löytyvän.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

12. joulukuuta

Apua, joulukortit! Viimeinen hetki aloittaa niiden askartelu. Tein joulukalenteriin muutaman kuusimallineen lapsille valmiiksi, niin voivat niistä suhauttaa ääriviivat kortteihin. Jotain kivaa koristettakin ehkä on luvassa. Inspiraation lähteenä on paitsi oma kuusikalenterimme, myös Marimekon Kuusikossa -kangas (vaikka tätä ei tietenkään maan tavan mukaan kuuluisi kertoa). Kuusikossa -kangas on se joulukangas, jota olen odottanut vuosikausia. Siinä yhdistyy hienosti yksinkertaiset muodot ja meidän kotiimme sopivat värit. Teen siitä meille perinteen.


On muuten ihan omituista, että joulukalenterin numeroita vapaalla kädellä leikatessa olen pariin kertaan vahingossa leikannut ne peilikuvina ja vielä useammin olen joutunut piirtämällä miettimään kuinka päin numero kirjoitetaan. Kun kaikki draamattiset vaihtoehdot on käyty läpi, niin johtuisiko tämä siitä, että numerot ja kirjaimet eivät enää ole päässä muistissa vaan pikemminkin sormissa ja kädenliikkeissä eli selkärangassa? En nimittäin myöskään pysty sujuvasti luettelemaan ainoatakaan salasanaani, vaikka ne tulevat näppäilemällä salamana. Vaikka voihan tämä ilmiö toki indikoida koko syksyn kertynyttä hienoista stressikuormaakin. Hassua jokatapauksessa.


tiistai 10. joulukuuta 2013

11. joulukuuta



Aika puhdistaa omaatuntoa ja todeta, että tämä blogi on ainoa syy, minkä takia lapset löytävät kalenteristaan huomenna yhtään mitään. En siis yleistä muihin päiviin, mutta just nyt kömpisin mieluummin nukkumaan kuin työstäisin kalenteria. Lindt ja suklaanallet, näillä mennään. Ja parasta on, että kukaan ei takuuvarmasti ole pettynyt, päinvastoin!

maanantai 9. joulukuuta 2013

10. joulukuuta



Muutaman päivän takainen kuusenkoristeiden askartelu vanhoista joulukorteista oli paitsi työlästä, myös varsin tehotonta joulukorttien tuhoamisen kannalta. Muutamaan hassuun palloon kului muutama hassu kortti. Sen sijaan kuusenkoristenauhaan saa halutessaan upotettua kaikki vanhat joulukortit!

Nauhan tekemiseen tarvitaan ompelukone, ympyräleikkuri, lankaa ja kortteja. Päällilangaksi korttien kuvapuolelle valitsin kestävän ja paksun punaisen langan, ja alulangaksi valkoiselle tekstipuolelle jätin koneessa valmiiksi olleen valkoisen. Jonkun verran sain hakea koekortilla oikeita langan kireyksiä, että tikistä tuli molemmin puolin nätti. Ja sitten vaan surruttelin, ei voisi olla helpompaa askartelua. Ja nauhan voi koska vaan päätellä ja sitä voi koska vaan jatkaa.

Joulukalenteri lupaakin joulukuun 10. päivälle loppujen joulukorttien kierrätystä, ympyräleikkurien käyttöä ja ompelukoneella-ajoharjoituksia. 

PS. Hovikuvaaja on Lumiansa kanssa matkoilla (siis sen, jossa taitaa olla perässä neljä numeroa) ja tämän päivän kuvat on otettu samoissa kuvausolosuhteissa Canon Ixuksella. Ihan vaan jos joku haluaa verrata aikaisempien päivien kuusikuviin.

PPS. Olin oikeassa joulukuun 9. päivän suhteen. Suklaata täynnä roikkuva joulukuusi sai odottaa aamupalan yli ennen kuin kukaan lapsista muisti sen olemassaoloa.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

9. joulukuuta


Olisko nyt se klassinen joulukalenteriin kyllästymispäivä? Se, kun vasta illalla muistaa, että kalenterin luukku unohtui aamulla avata. Se, kun lapsille on tavallaan ihan sama, että onko joulukalenteria vai ei. Ja kun tällaiseen joulukalenteriprojektiin ryhtynyt aikuinen voisi helposti "unohtaa" kalenterin päivittämisen.

Joo, kyllä nyt tuntuu just siltä. Mutta onneksi tällaisia joulukuun hetkiä varten on jemmassa muutamat suklaat. Luulisi niiden palauttavan joulukalenteri-innostuksen asiaankuuluvalle tasolle. Ja koska jemmasta on kaikki ripustukselliset karkit syöty, niin rei'ittimellä suhautin enkeli-kääreisiin reiät. Viestiksi perään: "Suklaa-aamu: jokaiselle yksi ja reippaille aamuilijoille toinen".

lauantai 7. joulukuuta 2013

8. joulukuuta



























Juhlistimme itsenäisyyttä niin huolellisesti, että tänään oli suuri helpotus saada idea 8. päivän koristeluihin kyläilemään tulleelta äidiltäni. Tuliaisina saimme nimittäin viisi somaa tonttua Lappeenrannasta Linnoituksen Joulumarkkinoilta - Handmade by Anu. Yksi kullekin perheenjäsenelle. Kodin joulukoristelut siis jatkuvat jälleen huomenna kun lapset saavat etsiä tontuille hyvän paikan ja sanoisin, että tällä vauhdilla jouluaattona on koti varmasti koristeltu!

7. joulukuuta




























Juuri ennen kuin juoksin ulko-ovesta itsenäisyyspäivänviettoon, ehdin sujauttaa kuuseen uudet koristeet odottamaan seuraavan päivän kotiinpalaajia. Lastenhuoneen joulukoristelut saavat alkaa.

Viime jouluna askartelimme ison murun kanssa liudan paperisia vakoojatonttuja, jotka kiinnitettiin ikkunaan Sinellistä ostetuilla pienillä koukullisilla imukupeilla. Inspiraation lähteenä oli koko perheen suosikkijoulukirja, joka sattui viime ja edellisenä jouluna tarttumaan kirjastosta mukaan vähän vahingossa. Nyt kun olisi kyse jo perinteestä, ei kirjaa enää löytynyt joulukirjahyllystä.

Kirjan löytäminen ilman teoksen tai kirjailijan nimeä on haastavaa. HelMetin hakukoneesta löytyy varmaan miljoona Joulupukki-alkuista kirjaa. Vakooja-, agentti- tai ninjatontuista ei ollut mitään iloa myöskään. Siispä jos joku tietää nimen tälle hauskasti kuvitetulle joulusadulle, jossa vakoojatontut käyvät urkkimassa lasten lahjatoiveita, ja joulupukin vaatteet muuttuvat vaaleanpunaisiksi, niin kertokaa ihmeessä. Tekijä on muistaakseni suomalainen ja kirja tehty 2000-luvulla. Meidän ikkunatonttumme ovat lähes suoraan kopioitu tuosta mainiosta kirjasta.

Jouluinen salapoliisityö vakoojatonttujen löytämiseksi jatkuu.

perjantai 6. joulukuuta 2013

6. joulukuuta


"Minkä takia 6.12. juhlitaan itsenäisyyspäivää? Mitä on suomalaisuus? Millaisia suomalaisuuden symboleja on?"

Nämä kysymykset kätkeytyvät kutosen taakse. Ehkä vähän mielikuvituksettomia, mutta kellokin on jo tarpeeksi. Keskustelua näistä teemoista heräteltiin lasten kanssa tänään päivällispöydässä ja aamupalalla selvästi jatketaan. Samalla täytynee korjata käsitys, että "Siniristilippumme" eli Lippulaulu olisi Maamme-laulu. Laulu kuulosti kyllä ylväältä, joskin pelottavalta 7-vuotiaan laulamana.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Lisäys 9.12.2013: Suomen lipun kuva on kopioitu wikipediasta ja tulostettu akvarellipaperille. Ajatuksena oli ripustaa liput aikanaan myös kuuseen.

torstai 5. joulukuuta 2013

Kuusenkoristeita joulukorteista





















Päivän joulukalenterin lupausten mukaisesti askartelimme lasten kanssa vanhoista joulukorteista kuusenkoristepalloja. Mutta ei ollutkaan sitten ihan helpoimmasta päästä jouluaskarteluja. Ohjeessa olisi voinut hyvin lukea K-18. Mutta kelpoapulaisia muruset jokatapauksessa olivat.

Ohje pääpiirteissään menee näin: Leikataan 20 samankokoista ympyrää pahvista ja piirretään näiden jokaisen sisälle ulkoreunoihin ulottuva tasasivuinen kolmio. Kolmion ulkopuolelle jäävät reunat taitetaan ulospäin. Reunat liimataan yhteen pallon yläreunasta alkaen siten, että naru jää keskelle ja narun solmu pallon sisälle. Yksi ympyrä on joka suuntaan ikäänkuin osa viisiterälehtistä kukkaa. Liimausvaiheessa kannattaa käyttää pyykkipoikia puristimina jos tuntuu, etteivät omat kädet riitä. Ennakko-odotuksista poiketen  viimeinen pala on helpoin saada paikalleen.

Pienempi kuvan palloista on tehty halkaisijaltaan 2,5 cm olevista ympyröistä. Halkaisija oli liian pieni: Joulukorttipahvi alkoi taitettaessa irvistellä (eli paperikerrokset rakoilla) ja työstäminen oli ainakin normaalikokoisen aikuisen sormilla todella hankalaa. Isommassa palaset ovat halkaisijaltaan 4 cm, ja työstäminen oli kaikin puolin helpompaa. 

Alle kouluikäisille lapsille tästä työstä sopii hyvin piirtämis- ja leikkaamisosuudet, mutta liimaaminen oli kyllä aika hankalaa aikuisellekin. Myös reunojen taittelujen kanssa kannattaa olla tarkkana, koska niiden täsmällisyys vaikuttaa suoraan liimattavuuteen ja pallon ulkonäköön. Kuitenkin liimaamisvaiheessa oli kätevää kun oli yhdet pienet kouluikäiset sormet apuna.

Askartelun saldo: kolme valmista palloa puolentoista tunnin työllä.





5. joulukuuta





























Tämän aamun suklaisen herätyksen jälkeen oli pakko keksiä joulukuun 5. aamuksi jotain terveellisempää. Posti toi joku aika sitten Postia sinulle -asiakaslehden, jonka sivulla 14 on esitelty hauskannäköisiä, vanhoista joulukorteista askarreltuja palloja. Siispä kävin vihdoinkin kaivamassa kellarista joululaatikon, johon olin askartelutarkoituksia varten säästänyt joulukortteja menneiltä vuosilta. Kortit kuuseen ja viesti perään.

On muuten aivan hurmaavaa, että isommat lapset parhaillaan opettelevat lukemaan. Joulukalenteriksi riittäisi pelkkä pieni viestikin, jota aamuhämärässä yhdessä tavata. Mutta onhan toki jännempää, että viesti sisältää myös lupauksen hauskasta yhteisestä tekemisestä. Askartelu kun tuntuu kulkevan geeneissä.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

4. joulukuuta


Vielä ehtii, ollaan joukuun 4. päivän puolella. Suklaata. Stockmannin putiikissa vain näissä Lindtin suklaapalloissa oli narut. Käsittämätöntä.

Jokaiselle nimikoitu suklaa. Pari nimikoimatonta reippaille pukeutujille ja puuron syöjille, sekä yksi äidille, joka ei ole karjunut kertaakaan ennen kello kymmentä. Njoo....

tiistai 3. joulukuuta 2013

3. joulukuuta



"Rakkaat lapsemme,

Pahoittelemme, ettette saaneet tänä(kään) vuonna suklaakalenteria, ettekä Lego Star Wars -kalenteria. Toivottavasti ette aikuisina koe jääneenne suureen sosiaaliseen paitsioon ainakaan tämän takia. Unelmakalenterien sijaan saitte vanhemmat, jotka joka joulukuun ilta jouluun asti ennen nukkumaanmenoa (tai vielä useammin nukkumaanmenon jälkeen) viettävät hetken, toisinaan toisenkin, puuhaillen (eli hikihatussa työstäen) joulukalenteria iloksenne. Ajatellen teitä ja vain teitä....."


Vuosien kulumisessa on puolensa. Syntyy perinteitä ja tapahtuu "muistan mitä tein viime vuonna tähän aikaan (ja sitä edellisenä ja sitä edellisenä vuonna..)"-ilmiö. Ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan vaan voi turvautua "perinteeseen". 

Esimerkiksi tänä vuonna 30.11. noin klo 23 muistimme unohtaneemme lasten joulukalenterien hankkimisen (siis ei paperisten, vaan niiden jännempien). Sama on tapahtunut ennenkin, joten muistimme heti myös kellarissa majailevan joulukalenterikuusen. Muutama vuosi sitten kuusi leikattiin pistosahalla Ikean Ivar-sarjan kuusipuisesta klaffipöytälevystä. Ja maalattiin mustaksi. Pieniin metallisiin taulukoukkuihin ripustettiin numeroituja pussukoita. Silloinkin oli 30.11. ja kello noin 23.

Ensimmäisenä vuonna tein kuuseen kunnianhimoisesti kaikki "luukut" valmiiksi tuona viimeisenä iltana ennen joulukuun 1. päivää. Toisena vuonna tein muutaman joulukalenteripäivän valmiiksi ja sitten unohdin koko homman (onneksi lapset olivat vielä niin pieniä, etteivät odotukset olleet suuret). Kolmantena vuonna kuusi oli vain koristeena. Nyt neljäntenä vuonna kuusen koristukset vaihtuvat päivittäin ex-tempore-luontoisesti. Etenkin kun näitä ex-tempore-ideoita on jo useampana jouluna kehitellyt, eikä tarvitse aloittaa joka ilta ihan tyhjästä. Siispä eilen tehtiin lumihiutaleita, tänään leivotaan pipareita, huomenna syödään ehkä aamupalaksi suklaata.

Piparin tuoksuista joulukuun kolmatta!


lauantai 23. marraskuuta 2013

Jouluinen tilkkukranssi


Tiimarista styroksirengas, kaapista vuosia säilötyt mekkokankaiden jämät ja virkkuukoukku. Aloitin kangastilkkujen tökkimisen renkaaseen eilen viideltä. Pidin päivällisen, Esitystalous 2:n, yömyssyjen ja yöunien pituisen tauon. Jatkoin tökkimistä heti aamupalan jälkeen 7.50 tänä aamuna. Kymmeneltä ojensin valmiin kranssin kullanarvoiselle äitipuolelleni, jonka luona kaikki kolme murua olivat yökylässä.

Mitä opin? Punaisen erisävyiset juhlavaatteet ovat selvästi vedonneet minuun aina. Jämätilkuille saattaa hyvin tulla käyttöä vuosienkin jälkeen. Kangastilkkujen tökkiminen styroksirenkaaseen virkkuukoukulla on todella rentouttavaa (ohjeista poiketen käytin itse virkkuukoukun väärää päätä) ja liimaa todella ei tarvita tähän työhön. Ohje löytyy viimeisimmästä Suuri Käsityö -lehdestä (11-12/2013). Tilkkukranssi näyttää luonnossa vielä herkullisemmalta kuin kuvissa. Suosittelen.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Uusi asunto


Ostettiin uusi asunto. Ihan yllättäen ja tilaamatta. Ihanan valoisa, ylimmän kerroksen asunto nimekkään suomalaisen arkkitehdin suunnittelemassa talossa. Ihan pian alkavan putkirempan yhteydessä uusitaan keittiö ja märkätilat, muuten asunto on priimakunnossa.

Tämän heräteostoksen myötä huomaan pakon edessä olevani suunnittelemassa uutta keittiötä, kylpyhuonetta ja vessaa asuntoon, jossa olemme tähän mennessä viettäneet yhteensä ehkä 40 minuuttia aikaa. Sisustuslehtien ja -blogien viitoittama trendisuo pakottaa toivomaan, että mekin remontoimme asunnosta jotain loistavan tyylikästä ja hienoa, mutta kuitenkin omaperäistä. En kestä. Eikö riittäisi, että lyödään kaakelit ja pytty kylppärin seinään, keittiöön pari kaappia?

No ei kai riittäisi. Kun mitään ajatusta remonttien myötä tulevasta kotimme "me"-ilmeestä ei ole, on pakko plärätä lehtiä ja yrittää hahmottaa, mihin remonttirahat kannattaisi sijoittaa. Tunnustan käyttäneeni Pikkumurun päiväuniajat sisustuslehtien selailuun kirjastossa. Ideakuvia olen napsinut kännykällä talteen useampia ja kaikki on luonnollisesti jaettu perheemme yhteiseen "huoneeseen" Lumialla. Ystävä neuvoi heti hankkimaan Pinterest-tilin lisäideoiden keräämiseen, on kuulemma koukuttavaa. Sen verran olemme myös omaa keittiötä ja kylppäriä eläneet, että tiedämme tarkkaan mitä uuteen kotiin varmasti tulee ja ei tule:
  • Karusellikaappia ei ikinä!
  • Roskille tilava ja helposti siivottava paikka.
  • Niin iso pakastin, ettei kesällä tarvitse laskea kuinka monta litraa marjoja voi poimia, että saa ne mahtumaan pakastimeen.
  • Välitilan lasin taakse ei enää tapettia, huonon tiivisteen läpi pääsee kosteutta, yök. Ei itseasiassa koko välitilan lasia.
  • Tiskialtaaksi vain rosterivirityksiä.
  • Kaksi vessanpönttöä yli neljän hengen talouteen.
  • Vessaan lattiakaivo. Poikalasten pissausharjoitukset vaativat suihkun käyttöä siivoukseen.
  • Käsisuihku vessanpöntön läheisyyteen.
     
Mutta sittenkin: korkeakiiltovalkoinen, valkoinen, valkoinen, valkoinen, keltainen ja harmaa. Kun noita lehtiä ja blogeja selailee, niin tuntuu, ettei mitään muuta olekaan. Tasaisen tasaiseksi tasoitetut seinät ja loppuun saakka hiotut yksityiskohdat. Voi itku. Eikö kukaan enää tykkää rappioromantiikasta? Siitä, että seinistä näkyy elämä, asunnon sielu? Siitä, että kaikki ei ole ihan loppuun saakka suunniteltua?
 
Kaikkien korkeakiiltovalkoisten ajatusten keskellä nykyisen omannäköisemme ja rakkaan kotimme jättäminen on tuntunut hetkittäin ihan kamalalta ja uusi koti kamalan vieraalta. Mutta sitten vähän helpotti kun tajusin, ettei meidän tarvitse toteuttaa mitään trendejä remontissamme, ei korkeakiiltovalkoisia, eikä sen puoleen alkuperäisen arkkitehdin tyyliä henkiviä ratkaisuja. Ei liikaa ihmetellä yksityiskohtia, eikä tavoitella täydellisyyttä. Kunhan on sellainen missä me viihdymme. Kaunis päivänvalo hoitaa loput, ja hämärässä ei ole niin väliä. Vaikka olisi minkä näköinen muiden mielestä. Meidän uusi kotimme. Ihana!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Paljon purkamista luvassa


Hiljaista on ollut blogi-rintamalla. Homma tyssäsi kun sain viime vuoden joulukuussa alkaneen neulomisprojektini valmiiksi. Halusin ihan hirmuisesti esitellä sen täällä, mutta samalla en kuitenkaan, koska lopputulos ei ollut yhtään sitä mitä olin koko projektin ajan uskonut sen olevan. Neuleponcho ei vaan kertakaikkisesti näyttänyt päälläni yhtään siltä kuin halusin. Enkä missään vaiheessa ehtinyt pihalle lavastamaan neuleponchostani sellaisia ihania syksyn kuulaita "kaikki haluavat tällaisen"-kuvia. Niinä parina kertana kun oikeasti julkisesti käytin ponchoa, oli se aina sisällä liikaa ja ulkona liian vähän. Sen päälle kun ei pysty pukemaan takkia ja toisaalta sivuista suorastaan tuulee sisään. En myöskään kertaakaan onnistunut saamaan käsiäni ensimmäisellä yrittämällä ponchon hihoihin. Voitte kuvitella kuinka hauskaa on jumpata Kaisan kahvilassa kuuman neuleen sisällä munkkisokerisin käsin, jotka viuhuvat 360 astetta joka suuntaan. Ja lapsi karjuu lisää munkkia vieressä. Ja just silloin kainaloiden alle vaivalla ommellut neljä nappia poksahtavat kaikki sinne muiden kahvittelijoiden pöytien alle ja lautasille. Kerää niitä siinä sitten. Se karjuva lapsi kainalossa.

Projekti opetti kyllä kärsivällisyyttä. Olin jotenkin alusta saakka hyvin tietoinen, ettei neule tule valmistumaan jouluksi vaan pikemminkin tämän vuoden jouluksi. Siispä määrätietoisesti torppasin koko kevään kaikki muut houkuttavat käsityöprojektit ja neuloin vain tätä.

Kun ensimmäiset vastoinkäymiset kuvioneuleosan valmistuttua ilmenivät langan loppumisena, olin vielä toiveikas. Leikkasin molemmista päistä osan kuvioneuletta pois, purin ja kerin leikatun osan rullalle, poimin silmukat uudestaan puikoille ja viimeistelin neuleen hihaosilla ja helmineuleella ohjeen mukaan. Mutta ei tullut sitä mitä toivoin.

Pahinta tuskaa helpotti vähän ystäväni neuvo saada ponchoon muotoa yhdistämällä etu- ja takaosat napeilla. Tästä huolimatta olen kallistumassa tosiasioiden myöntämiseen. Ei tullut hyvä ja purkamiseksi menee - taas. Eipä näitä lankoja ole purettu vasta kuin kolme kertaa.

Hyvä uutinen on se, että nyt kun olen saanut tämän kakaistua ulos, pystyn toivottavasti esittelemään monta paljon onnistuneempaa projektia, joita olen syksyn aikana työstänyt.


Omakohtaisia kokemuksia hardcore-purkamisesta
Stiching Bitch - Neulojan käsikirjan sivulla 111 neuvotaan luomiskerroksen purkaminen. Jos purettavaa on useampi kerros kannattaa suosiolla ottaa sakset käteen ja leikata neule poikki halutusta kohdasta. Siksi että: Luomiskerroksen suunnasta purettaessa lanka pitää vetää jokaikisen silmukan läpi ja osan läpi pariinkin kertaan. Luomiskerroksen jälkeisillä kerroksilla purkaminen vähän helpottuu kun lanka täytyy vetää silmukan läpi vain kerroksen alussa ja silmukan lajin muuttuessa oikeasta nurjaksi tai toisinpäin. Palmikkoneuleessa tämä tehdään ihan vaan pari kertaa, helmineuleesta puhumattakaan. Ja mitä enemmän purkaa, sitä enemmän on läpi vedettävää lankaa. Yhden kerroksen tätä tekee vaikka päällään seisten, mutta kymmentä senttiä kuvioneuleesta ei (kokeilin ja hermo meni!). Luomiskerroksen suunnasta purkamisella ja neuleen jatkamisella saa kuitenkin ihan nättiä jälkeä, joten voin suositella jos tähän on pakko ryhtyä.


Ps. Pahoittelut huonosti valotetuista kännykkänäpsyistä, joita on värimuokattu powerpointissa. Samalla kuvatekstikin meni vähän oudoksi. Koko valokuvaosuus kuitenkin kuvaa erinomaisesti kohdettaan: susi tuli, mutta tulipahan tehtyä. Seuraavia postauksia varten laitoin järkkärin lataukseen.



tiistai 17. syyskuuta 2013

Muuttolaatikkoleikkiä osa II

Uh, mitä viikkoja takana. Haluaisin kovasti esitellä jokin aika sitten valmistunutta neulomisprojektia, mutta se on kyllä niin ärsyttävä juttu, että täytyy vähän pohtia, mitä siitä voisi sanoa. Sen sijaan jatkan muuttolaatikkoleikin raportoimista. Toivottavasti näistä kuvista löytyy siivousinspiraatiota jollekin toisellekin hamstraajalle.

Siivouspäivän jälkeen oli selvää, että päivän päätyttyäkin siivouksen täytyy jatkua. Ensimmäisenä käsittelyyn otettiin työkalupakki. Järkyttävän epäkäytännöllinen kapistus, joka ei mitenkään päin sovellu kodin työkalujen säilyttämiseen, vaan on omiaan luomaan kaaosta! Painaa kuin synti, ei mahdu kaappiin, ei sängyn alle, ei minnekään. Ja menee sekaisin yhdestä käyttökerrasta. Yök. Siivotessa lootasta löytyi muovipussillisen verran täysin turhaa tavaraa: hammasharja, ruuvipusseja, jäätelörasioita(!), rikkinäisiä ruuvimeisseleitä jne. Esimerkkinä työkalupakin turhasta roinasta alarivin keskikuvassa näkyy vierekkäin samankokoiset kuusiopääruuvimeisselit. Kyllä, on tullut ostettua pari huonekalua Ikeasta vuosien varrella. Ja ei, ei näitä kaikkia tarvita perheessämme samaan aikaan. Alarivin oikean puoleisessa kuvassa näkyy järjestyksessä kaikki kiinnitystarvikkeet yms., jotka löytyivät yhtenä sotkuna pakista.. 

Kun työkaluista ja muusta tarpeettomasta tavarasta oli kasvanut tarpeeksi korkea vuori, oli aika lajitella. Kiitos naapuriin järjestelmällisyyden opettamisesta tässäkin asiassa: lajittelin tavarat kavereille ja sukulaisille meneviin, huuto.netissä myytäviin ja kierrätykseen meneviin. Samalla mieheni napsi kuvat huuto.nettiin laitettavista. Kaikki tavarat pakattiin jo valmiiksi omiin muovipusseihin, joissa ne on helppo toimittaa myöhemmin eteenpäin. Ja kun asian teki näin, aikaa meni tunti. Ei paha.

NYT LÄHTEVÄT MUUTTOLAATIKOT
14. Muuttolaatikko: Työkalupakki (mahtuu muuten oikeasti muuttolaatikkoon) myyntiin tori.fi:hin tai jos joku tarvitsee, niin hihkaiskoon!

15. Muuttolaatikko (kuvassa iso muovipussi): Ruuvimeisseleitä ja muuta turhaa työkaluroinaa, aikuisten ja lasten vaatteita Fidaan.

16. Muuttolaatikko (kuvassa läpinäkyvä laatikko): Ystäville ja sukulaisille palautettavaa tai kierrätettävää tavaraa

17. Muuttolaatikko: lasten talvivaatteita ja vaatepaketteja huuto.nettiin

18. Muuttolaatikko: Astioita ja talvikenkiä sekä Brio-kärry huuto.nettiin

19.Muuttolaatikko: Samsoniten matkalaukku tori.fi:hin.

Tuntuu todella hyvältä nähdä tavaran katoavan pois. On tullut vahvasti sellainen olo, että yhtään turhaa tavaraa, vaatetta tai kirjaa en halua ostaa, vaikka tietyt kirjauutuudet kyllä raastavasti houkuttelevatkin. Pikkuhiljaa aletaan myös lähestyä tilannetta, jossa tavaraa ei tarvitse välttämättä enää poistaa, vaan vain järjestää. Samalla aion kuitenkin haalia vielä muutaman laatikollisen pois lähtevää tavaraa kasaan!

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Muuttolaatikkoleikkiä siivouspäivän kunniaksi



Kyllä se vaan niin menee, että mitä muut edellä, sitä meikäläinen perässä. Pitkään yritin räpiköidä kotoa lähtevän tavaramäärän mittaamista vastaan, mutta Siivouspäivän kunniaksi lähdin Saaran aloittamaan  ja Huippuhomman jatkamaan Muuttolaatikkoleikkiin mukaan! Ja onhan se nyt vaan hauska vertailla omia tekemisiä tässäkin asiassa muiden tekemisiin.

Muuttolaatikkoleikissä poistettavan tavaran mittari on 40x30x60cm kokoinen pahvilaatikko. Varastostamme löytyi saman kokoisia muovisia muuttolaatikoita, joten pystyin hyvällä omallatunnolla torppaamaan lukuisat tarjoukset oikean kokoisista pahvilaatikoista.

Siivouspäivää vietimme teemalla Mopotallin tyhjennys. Sen varjolla tyhjensimme myös kotiamme ihan urakalla. Totuuden nimissä lähtevien tavararoiden kasaa oli kerätty jo useampi viikko ja mopo-talliin useampi vuosi. Eivätkä nämä suinkaan olleet ensimmäiset lähteneet tavarat, vaan kuluvan vuoden aikana paljon tavaraa on kierrätetty eteenpäin Oranssitorin ja Toisen kierroksen kautta. Koska itsepalvelukirppareilla ja netissä tavaran myyminen on kohtuullisen työlästä ja jotain jää kuitenkin aina kotiin palautuvaksi, päätin tällä kertaa avata Mopotallin ovet naapureille ja ohikulkijoille pariksi tunniksi ja jäljelle jäävät tavarat toimittaa suoraan Fidaan. Hyvä päätös, koska kuten kohta voitte todeta, tavaraa lähti PALJON ja nyt ei tarvitse miettiä enää niiden kohtaloa. Naapureista ja ohikulkijoista ei tosin kovin paljoa iloa ollut, vaan Fidaan lähti kelpo kuorma.

SIIVOUSPÄIVÄNÄ KADONNEET MUUTTOLAATIKOT
1. Muuttolaatikko: Vaatteita, kenkiä sekä naisten ja miesten sisäpelikengät Fidaan
"Mä kyllä tarvitsen näitä koriskenkiä kun menen seuraavan kerran pelaamaan ulkokorista." Öh, mäkin tarvitsen näitä 90-luvulla viimeksi käytettyjä siskon vanhoja pyöräilytrikoita ihan joka päivä.

2. Muuttolaatikko: Lasten kirjoja, pelejä ja reppu sekä vähän ällö matkasyöttötuoli  Fidaan
Karmivat palapelikirjat saivat vihdoin lähteä! Näistä saa takuuvarman sotkun lastenhuoneeseen HELPOSTI. Ei voi ikinä suositella ostettavaksi kenellekään alle 10-vuotiaalle.

3. Muuttolaatikko: Pokkareita ja jotain viime vuosisadan alkpuolen kovakantisia Fidaan
Suurin osa mopotalliin vuosia sitten siirtyneitä sci-fi-kirjoja. Muutama siirtyi kauhukseni takaisin kotiin.. Suurin osa Lonely Planeteista teki jo ajat sitten kauppansa kirppareille 5-10 euron hintaan, mutta jostain syystä käsiin on jäänyt mm. San Diego & Tijuana. Yllättävää.

4. Muuttolaatikko: Mielessä palasiksi sahattu Ikea Billy-kirjahylly Fidaan
Voidaanko huonekaluja laskea muuttolaatikollisiksi? Mielestäni voidaan, etenkin kun kaamean hökötyksen näkisi mieluummin osiin sahattuna kuin kokonaisena. Fida otti ilolla vastaan punaisen värin takia.

5. Muuttolaatikko: Ikea Billy cd-torni ja laatikollinen cd:itä ja dvd:itä Fidaan
Mieheni mielestä cd-kausi on auttamatta taaksejäänyttä elämää. Päätin kuitenkin kerätä cd-laatikoista parhaat talteen, koska lapset ovat viime aikoina kuunnelleet huolestuttavan paljon Protocool-nimistä yhtyettä. Bändin cd sattuu olemaan yksi niitä harvoja kodistamme vielä löytyviä. Ei niin tuskallisessa vaiheessa kuuntelivat Queenia ja hoilasivat kovaan ääneen "is a kaind o massik". Jos pojat siis kelpuuttavat mitä tahansa musiikkia, niin mieluummin J.Karjalaista, Stingiä, Queeniä, Bo Kaspers Orkesteria jne. ennekuin joku keksii heitä lahjoa Robinilla.

6. Muuttolaatikko: Nahkasalkkuja, Ikean valokisko ja erikokoisia uunivuokia, viltti ja muoviset saapaslaatikot  Fidaan
Ensinnäkin Huippuhommalle kiitos keittiömatematiikasta: Sen sijaan, että säilöö kaapissaan neljää Ikean vuokaa ja kahta Iittalan vuokaa, eli yhteensä kuutta vuokaa, joita ei käytetä yhtäaikaisesti, voi hankkiutua eroon Ikean vuoista ja hankkia tilalle kaksi Iittalan vuokaa.
Se, että vain yksi viltti sai tällä kierroksella lähteä on kyllä huvittavaa. Kodistamme löytyy varmasti yli kymmenen vilttiä, joita kaikkia ei todellakaan tarvita. Kaikkiin vaan liittyy vielä käsittelemätöntä tunnearvoa..

7. Muuttolaatikko: Ikean pyörillä oleva laatikko pöytäkoneelle (näille on varmasti ollut joskus joku nimi) roskiin
Edes Fida ei ollut enää kiinnostunut. Saatan kyllä ennen roskiin heittämistä irrottaa pyörät talteen, niitä kummasti aina tarvitaan.

8. Muuttolaatikko: Peili, vauvapulkka ja lasten uimahousuja serkulle kierrätykseen
Peilin kai serkku ensisijaisesti halusi, mutta tarjosin samaan pakettiin Fidaan matkalla ollutta vauvapulkkaa. Stiga ei kuulemma olisi kelvannut, mutta tämä AlpenGaudi kyllä. Palkkiona peilistä serkku lupasi leipoa jotain herkullista!

9. Muuttolaatikko: Pahviroskaa, tuulilasinpesunestekanistereita ja kaksi veneen akkua roskiin ja ongelmajätekeräykseen
Lasketaanko roskat muuttolaatikkoleikissä? Kyllä niiden poistaminen ainakin tilaa tuo.

10. ja 11. Muuttolaatikko: Parvekevaunut ja kestovaippoja kaverille
Tässä kohtaa oli pakko konsultoida Saaraa leikin säännöistä ja päätimme, että omantunnon mukaan tämäntyyppisiä tavaroita voi "tunkea muuttolaatikkoon". Isot Emmaljungat vievät kyllä kaksi muuttolaatikollista.

12. Muuttolaatikko jäi odottamaan myyntiä huuto.netissä tai torissa
Myyntiin lähtee häälahjaksi saatu Teema -teekannu, jonka tiputtava nokka ei ole koskaan ihastuttanut. Samoin pari KoKo-kuppia saa mennä, ne kun ovat jotenkin epästabiilin oloiset kartiomaisen muotonsa takia. Lisäksi myyntiin menee yhdet priimat Viking-talvisaappaat, joista opin, ettei lapsillekaan kannata ostaa kenkiä sovittamatta vain sen takia, että saa hyvällä alennuksella. Myös kasa parempikuntoisia lastenvaatteita taitaa lähteä pakettina huuto.netissä.

13. Muuttolaatikko: Ainakin kolme ämpäriä, kolme pesuvatia, Ikean iso muovinen säilytyslaatikko ja kukkaruukkuja jäi odottamaan toimenpiteitä: roskiin vai kierrätykseen?
En kehtaisi heittää roskiin, mutta kuka tällaisia huolii? Eivät ne tännekään mahdu. Toisaalta talvella voisi tehdä monta jäälyhtyä samaan aikaan jos ämpärit säilyttäisi. Ai ei vai?

Lisäksi poistamatta jäi kaksi vanhaa yöpöytää ja viinipullon kori. Epäloogisuuden nimissä näitä ei tehnyt mieli tunkea muuttolaatikkoon.

maanantai 12. elokuuta 2013

Marsipaaniyliannostus

Isomuru täytti seitsemän. Ei voi oikein vieläkään uskoa. Mutta sen kunniaksi piti siis leipoa kakkuja. Intiaanihenkisille kaverisynttäreille leivottiin maalitaulukakku sillä seurauksella, että se paljon hehkuttamani marsipaani tursuaa nyt ihan oikeasti korvista. Tursusi jo siinä vaiheessa kun olisi pitänyt ottaa kuva, joten en ottanut. Seuraavan päivän sukulaissynttäreille piti siis keksiä jotain muuta. Se jotain muuta oli punaherukkahillolla, kermarahkaseoksella ja tuoreilla marjoilla täytetty kääretorttu, joka koristeltiin kermarahkalla, mansikoilla, vadelmilla, pensasmustikoilla ja suklaakeksitikuilla. Välillä vaan yksinkertainen on parasta.

Ja sitten jakoon tämänkertaiset opit:
  • Kesäkuumalla kakku kannattaa koristella vasta juuri ennen esillepanoa, eikä marsipaani ehkä ole se ykköskuorrute.
  • Jos kääretortulle ei löydy sopivan kokoista tarjoiluastiaa, soveltuu esimerkiksi lasten rannalta löytämä ja surffilautana käyttämä puoliksi palanut laudankappale tarkoitukseen oikein hyvin. Mielikuvitus on rajana.
  • Lapset eivät vaan tykkää marsipaanista, eivätkä suurin osa ehkä kakuistakaan. Kääretorttupohjainen kakku runsailla täytteillä vaikuttaisi kuitenkin uppoavan paremmin.
 

Kesänpehmeä bambuneule



"Käsityö on keskeneräinen niin kauan kuin muistaa mitä siitä on tekemässä. Unohduksen jälkeen siitä tulee uusi mahdollisuus." -Veera, Tilkkuja, herkkuja ja langanpätkiä

Kuinka kamalan monta keskeneräistä käsityötä voi yhdeltä inspiraation odottajalta löytyä? Lankalaatikossani riittää projektia moneksi vuodeksi (ellei ihan loppuelämäksi) ja niinpä on aina suuri helpotus kun saa jonkun keskeneräisen työn joko a) valmiiksi tai b) siitä tulee uusi mahdollisuus. Ja yhtään uutta lankaa ei tietysti osteta ennen kuin vanhat on käytetty.
 
Heinäkuun alussa kaipasin villaneuleen tilalle jotain kesäistä ja kevyttä neulottavaa, jonka voisi ottaa myös lomamatkalle mukaan. Tämän kauniin ja helpon kesälomaprojektin ohje löytyi Suuresta Käsityölehdestä (7/2011, ainakin todennäköisesti, lehtihän on jossain hukassa) ja siitä tuli heti mieleen vuosikausia lankalaatikossa maannut bambulangasta virkattu takin katkelma. Mukava asento parveketuolissa, siideri käden ulottuville ja purkamaan. Surutta. Taas.

Neule koostuu kahdesta noin 30x65 cm kokoisesta kaitaleesta, jotka liitetään yhteen pienemmillä puikoilla tehdyllä kaarrokkeella. Viimeistelynä hihansuista ja selästä ommellaan noin 15-17 cm kiinni. Novitan Bambu-lanka sopi lehden ohjeen mukaiseen työhön erinomaisesti, ei tarvinnut varsinaisten  hihakappaleiden osalta muokata ohjeen silmukkamääriäkään. Kaarrokkeen purin pariin kertaan, koska ohjeen mukaisilla silmukkamäärillä bolero tahtoi pudota harteilta. M-koossa 125 silmukan joustinneuleella tuli minulle sopivin kaarroke. Ja ohje oli niin helppo, että mukaelma samasta neuleesta vähän paksummalla langalla on jo puikoilla. Samanlainen "unohduksen kautta uudeksi mahdollisuudeksi"-käsityö samasta lankalaatikosta, tosin tämä "pititullahartiahuivi" oli jo valmiiksi purettu.

Ai mutta, tämä käsityö ei jäänyt vain mahdollisuudeksi. Kesänpehmeä bambuneuleeni on ennen kaikkea valmis!  Ja sellainen valmis, jonka voi hyvillä mielin laittaa julkisesti päälle, ilman mitään "itsetehty"-tuskaa. Enemmän tällaisia käsitöitä minulle, kiitos.
 
Vinkit lomamatkaneulojille
  • Viritä silmukat muovi- tai bambu-puikoille, sillä ne saa ainakin Finavian ohjeistuksen mukaan ottaa lentokoneeseen sisälle.
  • Ota neuleohjeesta kuva kännykkään. Näin ohje on aina mukana, eikä ohjelehti vie turhaa tilaa. Eikä tarvitse käyttää energiaa kadonneen ohjeen etsimiseen..


 

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Mustikkaprinsessat



Ainoan oikean mustikkapiirakan pyöräyttäminen vaihtui lennosta mustikkaprinsessojen askarteluun, kun appivanhemmat pari päivää sitten piipahtivat kahville. Kellon lähestyessä puolta päivää ja sovittua vierailuajankohtaa mieheni tarjoutui hakemaan kaupasta baakkelsia, mutta eihän hyvä miniä sellaiseen voi suostua. Siispä väkertämään.

Mustikkaprinsessojen pohjaksi leivoin kääretorttupohjan (3 munaa, 1 dl sokeria ja 1,5 dl venhäjauhoja). Torttupohjasta leikkasin pienellä kahvikupilla paloja, joiden päälle sivelin ohuen kerroksen punaherukkahilloa. Hillon päälle sitten tuoreita mustikoita ja mustikoiden päälle sokeroimatonta kermavaahtoa. Jääkaapista löytyi juuri sopiva määrä keväisten synttärikarkeloiden jäljiltä marsipaania ja sokerimassaa, joilla päällystin mustikkaprinsessat. Pienten leivosten päällystämiseen pätee samat neuvot kuin isompienkin: kannattaa kaulia marsipaanista leivontamaton päällä reilusti päällystettävää leivosta isompi, jotta saa päällyksen levittymään kauniin tasaisesti. Kokonaisväkertamisaika n. 45 minuuttia alusta loppuun.

Mustikkaprinsessaleivokset muuten muistuttivat, että kyllä kunnon marsipaani (vihreät leivokset) aina sokerimassan (valkoiset leivokset) voittaa. Tulen siis jatkossa välttämään äklömakean sokerimassan käyttämistä viimeiseen saakka, ja suosittelen samaa muille. Suuresti ihastelemani leivontamaton avulla marsipaanin kauliminen kun on aivan yhtä helppoa kuin sokerimassankin. 


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Postikortti Piranista


 
 
 
 
 
Lohikäärmeen selättäneen Pyhän Yrjön juhlinta Piranissa muuttui ihastuneeksi ihmetykseksi  kun katuvalot sammuivat ja sadat silkkilyhdyt nousivat liekin voimalla ilmaan ja täyttivät öisen taivaan. Kirkontornista lentänyt prinsessa tuntui tämän jälkeen ihan hoopolta. Ihana Piran!
 
 

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Kylpyviitta lähtöhulinoissa

Lomareissu tai juhlat - maailma täytyy yrittää saada etukäteen valmiiksi. Jos ei jotain remontin poikasta keksi, niin ainakin on ihan pakko siivota KUNNOLLA. Ei riitä, että pahimmat pölyt ripsastaan tyhjiltä lattian osilta, vaan joka nurkka on jynssättävä ja matot tampattava (miehelle tämä oli perusteltavissa ainoastaan sillä, että saamme kotiimme muutamaksi yöksi kotivahdit). Ja jottei lähteminen olisi liian helppoa, niin pari ekstraprojektia kannattaa tehdä siinä samalla.

Tämänkertainen ekstraprojekti kaksi iltaa ennen lähtöä oli virallisen syntymälahjan väkertäminen serkkuni ihanalle pienelle pojalle. Olisihan tämän voinut aikaisemminkin toteuttaa, mutta idea vain odotutti itseään. Kunnes se yhtäkkiä iski suihkussa: Kylpyviittaa ei ole kenelläkään ja sitä tarvitaan aina!  Mallin otin pikkumurun teollisesti tuotetusta joululahjakylpyviitasta, joka on muodoltaan verraton sellaisille vanhemmille, jotka eivät osaa kääriä lapsistaan ja tavallisista pyyhkeistä kahta sekuntia pidempään koossa pysyvää pakettia. Tämä viitta pysyy lapsen päällä ihan itsestään.

Trikoopäärmeet viitan huoliteltavissa reunoissa olisivat kyllä saaneet jäädä tekemättä. Trikoon venyttely vähintäänkin triplasi työskentelyajan. Ja hermotkin meinasi mennä. Mutta kauniisti rivissä marssivat elefantit olivat sen arvoisia.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Lahjakortteja sankareille

Kyllä, tunnustaudun akateemisen askartelukoulun kasvatiksi. Syntymäpäiväkorttien ja -lahjojen äärellä kaivan viivottimen, paperiveitsen ja kapalevyä esiin. Yhtään haittaa ei ole myöskään opiskeluaikojen joulupaketointikokemuksesta kun kiireessä kieputtaa paperia paketin ympärille liikkuvassa autossa. 

Oman kodin tavarapaljous ahdistaa nykyään niin paljon, että olemme alkaneet antaa saman tavarakaaoksen keskellä olevien ystäväperheiden lapsille elämyslahjoja. Tällä kertaa lahjansaaja pääsee ystäviensä kanssa riehum.. siis reippailemaan reippailuhalliin. Lahjapaperiin kääritään sankarille lahjakortti vahvistukseksi lahjasta. Moniin paikkoihin saisi ostaa valmiin lahjakortin, mutta itse tehty on tähän asti koettu persoonallisemmaksi. Etenkin kun ajatuksena on ollut, että lahjan saaja saa lahjan mukana myös lahjan antajan aikaa.  

Yksinkertaisen lahjakortin pystyy hyvin taittamaan Wordilla. Toki taiton voi tehdä käsinkin, mutta jotenkin lapsille olen halunnut tehdä koneella. Tässä tapauksessa kävin print screenin avulla hakemassa Huimalan nettisivuilta teemaan sopivan kuvan (kiitos ja anteeksi, en kysynyt lupaa, mutta olemme sopivaksi katsottuna sadepäivänä tulossa käymään). Lahjakortista saa helposti näyttävän valitsemmalla tulostukseen tavallisen kopiopaperin sijaan esimerkiksi akvarellipaperia. Liimasin tulostetun lahjakortin kapalevylle ja leikkasin paperiveitsellä viivotinta apuna käyttäen ylimääräiset reunat pois. Lahjakortin toiselle puolelle kopioin kuvassakin näkyvästä venäläisestä shakkilaudasta osan. Ei löydy sitten keltään muulta samanlaista.

Ilahduttavinta oli, että omat lapset saivat valita annetaanko synttärisankarille tavara vai lahjakortti. Lahjakortti voitti.







Lahja käärittiin jo kotona mustaan silkkipaperiin ja askarteluaarrelaatikon kätköistä löytyi paketin viimeistelevä samettinen haisuli. Akateemisen askarelukoulun kasvattina olen erityisen tyytyväinen paketin väritykseen.

Mansikka-aika


Äitini osti viikonloppuna 20 kg mansikoita. Kolme laatikollista putsasimme pakastimeen vauhdikkaasti teelusikkatekniikalla (kanta siis yksinkertaisesti irrotetaan teelusikan kärjellä, helppoa), neljäs laatikollinen jätettiin syötäväksi. Niistä mansikoista oli luonnollisesti pakko tehdä kesän ensimmäinen mansikkakakku.

Pohjaksi tein sokerikakun, jonka kuorrutin britakakku-henkisesti marengilla. Tai siis jollain, josta olisi tullut marenkia jos olisin ensin putsannut sokerikakkutaikinan jämät huolellisemmin pois kulhosta. Läsähtänyt marenkikin on toki parempaa kuin ei marenkia laisinkaan. Ja ihan todella: jos kakun täyttää kermavaahdolla ja mansikoilla, ei lopputulos voi olla kuin hyvä!

Vaikka alunperin tarkoitus oli lähinnä oikaista mökkiolosuhteissa kaikki "monimutkaisemmat" leivontavaiheet, sopii mehevä sokerikakkupohja erinomaisesti britakakkuun! Ja marenki mansikoihin, oih. Oikaisen siis jatkossakin, mutta marenkia teen vain ehdottoman puhtaassa kulhossa.



keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Yes, I can!



Jos ylpeydellä voi olla mitään rajoja, niin nyt ollaan hyvin lähellä niitä! Alkukesä on mennyt pohdiskellessa, ihmetellessä ja lopulta ommellessa: Neljän vuoden säilömisen jälkeen jokainen kankaanpalanen on vaihdettu ja 1990-luvulta appivanhempien mökkiaitan räystään alla säilytetyt Emmaljungat ovat taas käytössä.

Ruostuneen rungon jynssäsin uuden kiiltäväksi saippuvillalla ja homeiset kankaat leikkasin kaavoiksi. Istuinosan kernin tilalle vaihtui taannoisen purjeveneemme puomipeitteestä ylijäänyt markiisikangas, ja kuomun herkullisen värisen markiisikankaan ostin vuosia sitten kangaskaupan alelaarista. Istuinosan ompelin ensimmäisen kerran jo neljä vuotta sitten, mutta kappaleiden yhteen liittäminen vinonauhalla ilman kunnon huolittelua kostautui ja saumat lähtivät käytössä repeämään. Purin siis istuinosan kankaat uudestaan kappaleiksi ja huomioin saumoihin kohdistuvat voimat ompelemalla kappaleet yhteen kunnon tikkauksin ja siksakilla. Saumavarat viimeistelin lopuksi vinonauhalla.

Kuomun kunnostusta pohdin pitkään, koska kiinni niitattujen kankaiden irrottaminen ei suju lainkaan yhtä vaivattomasti kuin useimmissa nykyvaunuissa. Kun selvisi, että niitit saa irti poraamalla, jäi enää pohdittavaksi kuinka kuomu kankaineen kasataan uudestaan. Itsehän ehdin jo ilahtua, että popniiteillä homma hoituu. Asiantuntija Starkissa kertoi, että ei hoidu, sillä rattaisiin tarvitaan vähän kestävämpiä metalliniittejä. Niittejä ei voi myöskään tarvittaessa kiristää tai löysätä. Myyjän suosituksesta ostimme niittien sijaan ruuveja, lukkomuttereita ja prikkoja,  vaikka itse vielä tuossa vaiheessa irvistelinkin ruuvien rumuudelle. Jatkoin tiedusteluja, ja ihan varteenotettavasti enoni ehdotti, että niittauttaisin kuomun jossain veneverhoiluliikkeessä. Tässä vaiheessa vaihtoehtoja kuomun kiinnitykseen oli mielestäni riittävästi ja uskalsin pyytää poran käyttäjiä poraamaan kuomun niitit irti. The moment of no return!

Uuden kuomukankaan raitojen kohdistaminen vaati jonkin verran pähkäilyä, samoin saumakohtien huolittelu. Alkuperäinen kernikangas oli siisti huolittelemattakin, mutta uusi markiisikangas taas lähtisi helposti purkautumaan. Kappaleet leikattuani huolittelin reunat istuinosassa käytetyllä vinonauhalla, jonka jälkeen yhdistin kappaleet tikkauslangalla. Nylon-lanka olisi todennäköisesti ollut parempaa, sillä tikkauslangan käyttäminen sekä ala- että ylälankana tuotti varsin rumaa tikkiä molemmilla kokeilemillani ompelukoneilla. Eikä tikkauslangan purkaminen varsinaisesti ole yhtään kivaa (ennen kuin tajuaa miten se kannattaa tehdä, tietenkin).

Kun kaikki saumat oli lopulta ommeltu, kiinnitin kuomun kokeilumielessä ruuveilla. Ja kappas, nehän näyttivätkin oikein hyviltä, ja päätin käytännöllisyyden nimissä jättää ruuvit paikalleen. Voi sitten pestä jos vaikka lokki kakkaa kuomun päälle. Kokonaisuuden viimeisteli vanhimman murun taaperoajoilta säilyneet valjaat, jotka sai kiinnitettyä rattaiden runkoon. Pikkumurukin tykkää istua rattaissa kun valjaat mahdollistavat liikkumisen ihan erilailla kuin nykyiset neli- tai viisi-pistevyöt.


Ja kyllä se aika paljon ilahdutti,  että uusittujen rattaiden ensimmäisellä ulkoilutuksella ohikulkijat jo kyselivät mistä tällaisia saa ostaa. Vieno puna poskilla olen ihan järkyttävän ylpeä itsestäni!











Kuomun kernikangas noin 1980- ja 1990-lukujen vaihteesta. Omaan makuuni aivan liian kasari-kamaa, onneksi oli siis homeessa.