Jos ylpeydellä voi olla mitään rajoja, niin nyt ollaan hyvin lähellä niitä! Alkukesä on mennyt pohdiskellessa, ihmetellessä ja lopulta ommellessa: Neljän vuoden säilömisen jälkeen jokainen kankaanpalanen on vaihdettu ja 1990-luvulta appivanhempien mökkiaitan räystään alla säilytetyt Emmaljungat ovat taas käytössä.
Ruostuneen rungon jynssäsin uuden kiiltäväksi saippuvillalla ja homeiset kankaat leikkasin kaavoiksi. Istuinosan kernin tilalle vaihtui taannoisen purjeveneemme puomipeitteestä ylijäänyt markiisikangas, ja kuomun herkullisen värisen markiisikankaan ostin vuosia sitten kangaskaupan alelaarista. Istuinosan ompelin ensimmäisen kerran jo neljä vuotta sitten, mutta kappaleiden yhteen liittäminen vinonauhalla ilman kunnon huolittelua kostautui ja saumat lähtivät käytössä repeämään. Purin siis istuinosan kankaat uudestaan kappaleiksi ja huomioin saumoihin kohdistuvat voimat ompelemalla kappaleet yhteen kunnon tikkauksin ja siksakilla. Saumavarat viimeistelin lopuksi vinonauhalla.
Kuomun kunnostusta pohdin pitkään, koska kiinni niitattujen kankaiden irrottaminen ei suju lainkaan yhtä vaivattomasti kuin useimmissa nykyvaunuissa. Kun selvisi, että niitit saa irti poraamalla, jäi enää pohdittavaksi kuinka kuomu kankaineen kasataan uudestaan. Itsehän ehdin jo ilahtua, että popniiteillä homma hoituu. Asiantuntija Starkissa kertoi, että ei hoidu, sillä rattaisiin tarvitaan vähän kestävämpiä metalliniittejä. Niittejä ei voi myöskään tarvittaessa kiristää tai löysätä. Myyjän suosituksesta ostimme niittien sijaan ruuveja, lukkomuttereita ja prikkoja, vaikka itse vielä tuossa vaiheessa irvistelinkin ruuvien rumuudelle. Jatkoin tiedusteluja, ja ihan varteenotettavasti enoni ehdotti, että niittauttaisin kuomun jossain veneverhoiluliikkeessä. Tässä vaiheessa vaihtoehtoja kuomun kiinnitykseen oli mielestäni riittävästi ja uskalsin pyytää poran käyttäjiä poraamaan kuomun niitit irti. The moment of no return!
Uuden kuomukankaan raitojen kohdistaminen vaati jonkin verran pähkäilyä, samoin saumakohtien huolittelu. Alkuperäinen kernikangas oli siisti huolittelemattakin, mutta uusi markiisikangas taas lähtisi helposti purkautumaan. Kappaleet leikattuani huolittelin reunat istuinosassa käytetyllä vinonauhalla, jonka jälkeen yhdistin kappaleet tikkauslangalla. Nylon-lanka olisi todennäköisesti ollut parempaa, sillä tikkauslangan käyttäminen sekä ala- että ylälankana tuotti varsin rumaa tikkiä molemmilla kokeilemillani ompelukoneilla. Eikä tikkauslangan purkaminen varsinaisesti ole yhtään kivaa (ennen kuin tajuaa miten se kannattaa tehdä, tietenkin).
Kun kaikki saumat oli lopulta ommeltu, kiinnitin kuomun kokeilumielessä ruuveilla. Ja kappas, nehän näyttivätkin oikein hyviltä, ja päätin käytännöllisyyden nimissä jättää ruuvit paikalleen. Voi sitten pestä jos vaikka lokki kakkaa kuomun päälle. Kokonaisuuden viimeisteli vanhimman murun taaperoajoilta säilyneet valjaat, jotka sai kiinnitettyä rattaiden runkoon. Pikkumurukin tykkää istua rattaissa kun valjaat mahdollistavat liikkumisen ihan erilailla kuin nykyiset neli- tai viisi-pistevyöt.
Ja kyllä se aika paljon ilahdutti, että uusittujen rattaiden ensimmäisellä ulkoilutuksella ohikulkijat jo kyselivät mistä tällaisia saa ostaa. Vieno puna poskilla olen ihan järkyttävän ylpeä itsestäni!
Ja kyllä se aika paljon ilahdutti, että uusittujen rattaiden ensimmäisellä ulkoilutuksella ohikulkijat jo kyselivät mistä tällaisia saa ostaa. Vieno puna poskilla olen ihan järkyttävän ylpeä itsestäni!
Kuomun kernikangas noin 1980- ja 1990-lukujen vaihteesta. Omaan makuuni aivan liian kasari-kamaa, onneksi oli siis homeessa.
