20. joulukuuta

Itkuhan siitä tuli kun ihan kuolemanväsyneenä tajusin, että lapsella on aamulla koulun ensimmäiset joulujuhlat ja se tonttuasu, josta hän on sitkeästi muistuttanut päivittäin viimeiset kolme viikkoa, on edelleen tekemättä.

Onneksi maailman ihanin aviomies tajusi muutaman krokotiilin kyyneleen jälkeen tuoda ompelukoneen eteeni ja laittaa töpselin seinään. Jos jotain korkeampia voimia on liikkeellä, niin nyt taisi joku tajuta, että punaisen langan on syytä osua suoraan käteeni. Osui ja lankakin meni neulan silmään sujuvasti. Punaisesta college-kankaasta syntyi ihan älyttömän vähällä vaivalla tonttulakki ja sille kaveriksi tuubihuivi. Punaiset fudis-sukat harmaiden polvipituisten verkkarien seuraksi löytyivät onneksi puhtaiden pyykkien joukosta. 

Eiköhän näillä eväin saada oikein hieno tonttu joulujuhliin! Ja voisin väittää, että tämän aamun kalenterilöydökset ovat ainakin yhdestä pienestä ihmisestä aivan maailman paras juttu!

 

Kylpyviitta lähtöhulinoissa

Lomareissu tai juhlat - maailma täytyy yrittää saada etukäteen valmiiksi. Jos ei jotain remontin poikasta keksi, niin ainakin on ihan pakko siivota KUNNOLLA. Ei riitä, että pahimmat pölyt ripsastaan tyhjiltä lattian osilta, vaan joka nurkka on jynssättävä ja matot tampattava (miehelle tämä oli perusteltavissa ainoastaan sillä, että saamme kotiimme muutamaksi yöksi kotivahdit). Ja jottei lähteminen olisi liian helppoa, niin pari ekstraprojektia kannattaa tehdä siinä samalla.

Tämänkertainen ekstraprojekti kaksi iltaa ennen lähtöä oli virallisen syntymälahjan väkertäminen serkkuni ihanalle pienelle pojalle. Olisihan tämän voinut aikaisemminkin toteuttaa, mutta idea vain odotutti itseään. Kunnes se yhtäkkiä iski suihkussa: Kylpyviittaa ei ole kenelläkään ja sitä tarvitaan aina!  Mallin otin pikkumurun teollisesti tuotetusta joululahjakylpyviitasta, joka on muodoltaan verraton sellaisille vanhemmille, jotka eivät osaa kääriä lapsistaan ja tavallisista pyyhkeistä kahta sekuntia pidempään koossa pysyvää pakettia. Tämä viitta pysyy lapsen päällä ihan itsestään.

Trikoopäärmeet viitan huoliteltavissa reunoissa olisivat kyllä saaneet jäädä tekemättä. Trikoon venyttely vähintäänkin triplasi työskentelyajan. Ja hermotkin meinasi mennä. Mutta kauniisti rivissä marssivat elefantit olivat sen arvoisia.

Yes, I can!

Jos ylpeydellä voi olla mitään rajoja, niin nyt ollaan hyvin lähellä niitä! Alkukesä on mennyt pohdiskellessa, ihmetellessä ja lopulta ommellessa: Neljän vuoden säilömisen jälkeen jokainen kankaanpalanen on vaihdettu ja 1990-luvulta appivanhempien mökkiaitan räystään alla säilytetyt Emmaljungat ovat taas käytössä.

Ruostuneen rungon jynssäsin uuden kiiltäväksi saippuvillalla ja homeiset kankaat leikkasin kaavoiksi. Istuinosan kernin tilalle vaihtui taannoisen purjeveneemme puomipeitteestä ylijäänyt markiisikangas, ja kuomun herkullisen värisen markiisikankaan ostin vuosia sitten kangaskaupan alelaarista. Istuinosan ompelin ensimmäisen kerran jo neljä vuotta sitten, mutta kappaleiden yhteen liittäminen vinonauhalla ilman kunnon huolittelua kostautui ja saumat lähtivät käytössä repeämään. Purin siis istuinosan kankaat uudestaan kappaleiksi ja huomioin saumoihin kohdistuvat voimat ompelemalla kappaleet yhteen kunnon tikkauksin ja siksakilla. Saumavarat viimeistelin lopuksi vinonauhalla.

Kuomun kunnostusta pohdin pitkään, koska kiinni niitattujen kankaiden irrottaminen ei suju lainkaan yhtä vaivattomasti kuin useimmissa nykyvaunuissa. Kun selvisi, että niitit saa irti poraamalla, jäi enää pohdittavaksi kuinka kuomu kankaineen kasataan uudestaan. Itsehän ehdin jo ilahtua, että popniiteillä homma hoituu. Asiantuntija Starkissa kertoi, että ei hoidu, sillä rattaisiin tarvitaan vähän kestävämpiä metalliniittejä. Niittejä ei voi myöskään tarvittaessa kiristää tai löysätä. Myyjän suosituksesta ostimme niittien sijaan ruuveja, lukkomuttereita ja prikkoja,  vaikka itse vielä tuossa vaiheessa irvistelinkin ruuvien rumuudelle. Jatkoin tiedusteluja, ja ihan varteenotettavasti enoni ehdotti, että niittauttaisin kuomun jossain veneverhoiluliikkeessä. Tässä vaiheessa vaihtoehtoja kuomun kiinnitykseen oli mielestäni riittävästi ja uskalsin pyytää poran käyttäjiä poraamaan kuomun niitit irti. The moment of no return!

Uuden kuomukankaan raitojen kohdistaminen vaati jonkin verran pähkäilyä, samoin saumakohtien huolittelu. Alkuperäinen kernikangas oli siisti huolittelemattakin, mutta uusi markiisikangas taas lähtisi helposti purkautumaan. Kappaleet leikattuani huolittelin reunat istuinosassa käytetyllä vinonauhalla, jonka jälkeen yhdistin kappaleet tikkauslangalla. Nylon-lanka olisi todennäköisesti ollut parempaa, sillä tikkauslangan käyttäminen sekä ala- että ylälankana tuotti varsin rumaa tikkiä molemmilla kokeilemillani ompelukoneilla. Eikä tikkauslangan purkaminen varsinaisesti ole yhtään kivaa (ennen kuin tajuaa miten se kannattaa tehdä, tietenkin).

Kun kaikki saumat oli lopulta ommeltu, kiinnitin kuomun kokeilumielessä ruuveilla. Ja kappas, nehän näyttivätkin oikein hyviltä, ja päätin käytännöllisyyden nimissä jättää ruuvit paikalleen. Voi sitten pestä jos vaikka lokki kakkaa kuomun päälle. Kokonaisuuden viimeisteli vanhimman murun taaperoajoilta säilyneet valjaat, jotka sai kiinnitettyä rattaiden runkoon. Pikkumurukin tykkää istua rattaissa kun valjaat mahdollistavat liikkumisen ihan erilailla kuin nykyiset neli- tai viisi-pistevyöt.


Ja kyllä se aika paljon ilahdutti,  että uusittujen rattaiden ensimmäisellä ulkoilutuksella ohikulkijat jo kyselivät mistä tällaisia saa ostaa. Vieno puna poskilla olen ihan järkyttävän ylpeä itsestäni!

Kuomun kernikangas noin 1980- ja 1990-lukujen vaihteesta. Omaan makuuni aivan liian kasari-kamaa, onneksi oli siis homeessa.

Jalkinesuojat

Onkohan kukaan muu saanut kakkahalvausta päiväkodissa ihan vaan siitä ilosta, että ne siniset jalkinesuojat ovat aina joko rikki tai loppu? Meidän perheen päiväkotilogistiikkaan kuuluu sen verran paljon aikuisten kenkien poisottamista ja takaisin laittamista (2-3 kertaa vähintään per käyntikerta), että jalkinesuojat ovat must. Olen jo pidemmän aikaa piilotellut paria ehjää kertakäyttösuojaa omaan käyttööni, ja miettinyt samalla, että nämähän voisivat olla vähän kestävämpää materiaalia jos kerran kaupungilla ei ole varaa ostaa uusia rikkimenneiden tilalle.

Tähän ajatukseen putkahti sopivasti jostain kaapinpohjalta vanha kestovaippojen kuljetuspussi. Olin vielä ison- ja keskimurun vaippa-aikaan innokas kestoilija ja jossain vaiheessa vaipparuljanssia keksin, että likavaipoille täytyy saada oma pestävä kuljetuspussi. Teinkin pari pientä ja epäkäytännöllistä pussukkaa kuvan maastokankaasta (mitä ajattelin sitä ostaessani?!), joita ei sitten käytetty kuin ehkä kerran. Yllättäen en kyennyt niitäkään turhakkeita heittämään pois, mutta voilà, nyt niille löytyi oiva käyttötarkoitus.

Jalkinesuojien teko on yksinkertaista. Vähän jalkineita pidempi suorakulmainen kangas taitetaan pituussuunnassa kahtia ja ommellaan päädyt yhteen. Kuminauhakujan tein kaksinkertaisella taitteella siten, että venytin lenkiksi ommellun kuminauhan ommellessani suoraan kujaan sisälle.

Lopputulos ei juuri hivele silmää, mutta käytännöllisyys miellyttää itseäni. Taidanpa lähteä hakemaan isommat lapset päiväkodista!

PS. Eve Hietamiehen Tarhapäivä puki loistavasti sanoiksi monia muitakin päiväkotituskailuja, kuten ne loppumattomat liput ja laput, joita milloin mihinkin asiaan täytellään...