Kauratyynyjä karnevaaleihin

Ison murun koulussa järjestetään joka syksy syyskarnevaalit, joilla kerätään rahaa vanhempainyhdistykselle ja luokkien leirikoulukassoihin. Myyntipöydät notkuvat ihania leivonnaisia ja upeita käsitöitä. Viime vuonna laitoimme luokan äitien kanssa ompelukerhon pystyyn ja teimme nelisenkymmentä kauralla täytettyä pipipussia myyntiin. Kahta lukuunottamatta kaikki menivät kaupaksi ja tuotto oli upea. 

Tänä vuonna ei ompelukerhoa ehditty järjestää, joten tein itsekseni myyntipöytään muutaman kauratyynyn. Kauratyynyissä ja pipipusseissa on myyjäisten kannalta muutama kiitollinen seikka: Massatuotanto on helppoa, koska nämä valmistuvat hetkessä. Samalla saa tuhottua pienetkin jämäkankaat, ja kankaiden yhdistelyssä voi käyttää mielikuvista. Työmäärän ja saadun tuoton suhde on myös kohdallaan: ajankäyttöön nähden näistä voi pyytää ihan kohtuullisen hinnan verrattuna esim. villasukkiin.

Muutama huomio koulun myyjäisistä: 

• Vanhemmat, sukulaiset ja kummit haluavat yleensä tukea oman lapsensa luokkaa ja näin ollen markkinat "erikoistuotteille" ovat aika pienet. Niinpä monena vuonna peräkkäin ei kannata tehdä samaa tuotetta ainakaan suuria määriä.
• Leivonnaisista yksittäispakatut keksit, makeiset, kakkutikkarit jne. uppoavat lapsiin paikan päällä. Mitä houkuttelevamman näköisiä, sitä todennäköisempi on suosio. 
• Pullaa, piirakkaa ja muffinsia löytyy kysyntään nähden yleensä ihan liikaa joka pöydästä.
• Toiminnallisista jutuista erilaisilla koukuttavilla peleillä voi kerätä yllätävän paljon pikkurahaa.

Kauratyynyistä:

Näissä kauratyynyissä on pestävä päällinen, joka on tehty samalla tavalla kangasta lomittamalla kuin tyynyliinat (tosin pussi aukeaa vähän perustyynyliinaa keskemmältä). Tekstin printtasin tulostinkalvolle ja leikkasin mattoveitsellä irti. Sitten vaan tuputtelin kangasväriä kalvon läpi. Tähän inspiraatio on vuosien saatossa saatu Huippuhomman kautta. Kaurat ovat kauttaaltaan umpinaisessa sisäpussissa. Tässä tapauksessa sopiva määrä kauraa oli noin puolet pussin tilavuudesta. Viimeistelin kauratyynyt tikkauksella ja käyttöohjevyötteellä. 

 

Puolen vuoden tulikoe

Kirjoitin äsken selaimen osoitekenttään muruskuu.blogspot.fi. Löytyi edellinen päivitys maaliskuulta. Siinäpä olikin hyvä syy istua alas sohvalle, ja pohtia pari hetkeä, mitä kaikkea kuluneeseen puoleen vuoteen on mahtunut. On nimittäin ollut elämäni pisin stressitesti.

Tapahtumien listaaminen ei tee kunniaa niiden mukanaan tuomille haasteille. Asunnonvaihto ei vielä yksinään kerro, että uuden asunnon ostotarjouksesta molempien asuntojen loppukauppoihin ja MUUTTOON mahtuu aivan liian monta asuntonäyttöä, siivousta ja pettymystä. Putkiremontti herättää useimmissa kylmiä väreitä - ja syystä. Hyvin sujuneen putkiremontinkin seuraaminen on ihan oma projektinsa, ja etenkin pintatyö- ja kalustusvaiheessa osakas saa olla tarkkana. Huoneistoremontti puolestaan vaatii pitkää ja huolellista suunnittelua - ja pitkää ja huolellista töiden vahtaamista. Meidän asunnossa ei ole tarkoitus ihan heti vaihtaa seinien paikkoja, maalata seiniä tai uusia keittiökalusteita. Ja kun kaikki on valmista, paljastuu putkiremontin aikana sattunut vesivahinko. Tuntuu, että kaikki alkaa alusta, vaikka todellisuudessa vain murto-osa tehdystä työstä joudutaan uusimaan.

Eikä siinä kaikki? Ei, ei siinä kaikki. Monen hiljaisen ja rauhallisen vuoden jälkeen, kun koskaan ei kuulunut mitään uutta kertomisen arvoista, nyt on tapahtunut kaikki samaan aikaan. Pitkän hoitovapaan jälkeen menin vuodenvaihteessa uuteen työpaikkaan ja kuopus uuteen päiväkotiin. Ja mieheni alkoi samaan aikaan matkustaa taas töissä ihan uudella vaihteella. Kolmen lapsen arki harrastuksineen, usein yksin.. Ei pysty sanomaan tähän mitään. Ja sitten vielä työnhakua päälle. Määräaikaisen työsuhteen vakinaistaminen tarkoitti parin kuukauden työnhakuprosessia. Lopputulos oli positiivinen, mutta prosessi oli yhdistettynä kaikkeen edellä mainittuun vähintäänkin rasittava.

Juuri kun olin varma, että nyt tulin hulluksi ja pää räjähti lopullisesti, tajusin, että posketon stressi oli vaan laukaissut migreenin. En tullutkaan hulluksi. Siitä kuulkaa riemuittiin!

Jotain muutakin varmaan tapahtui, mutta ei sillä niin väliä. Kun pahin oli ohi, kaivoin ompelukoneen esiin. Ja aloin siivota, järjestää ja sisustaa. Ja laittaa ruokaa. Kokeilla kaikkia niitä reseptejä, joita en aikaisemmin ehtinyt. Ja pohtia mitä tämän blogin kanssa pitäisi tehdä. Keksinkin sen! Muruskuun uusi alku alkaa kesävaatteiden esittelyllä ja myöhemmin on ehkä luvassa vähän kodin säilytysratkaisuja ja erinomaisia reseptejä.

Helteen keskeltä hikiset terveiset,

Elina

PS. Ai mitä tulikoe opetti? Ainakin järjestelmällisyyttä, rutiinien tarvetta, epätäydellisyyden hyväksymistä, irtipäästämistä. Kärsivällisyyttä! Ja stressin sietokykyä ja -ymmärrystä, inhimillisyyttä toisia kohtaan ehkä. Kiireen ja väsymyksen keskeltäkin löytyy usein jotain kaunista, niin kuin muutosta toipunut orkidea, joka loppukesän kunniaksi puhkesi kukkimaan (taustalla hurisee vesivahingon kuivauskone tiskikoneen paikalla).

Hiiteen kakkutikkarit ja marsipaanikakut!

Suuria helpotuksen huokauksia, vuoden ensimmäiset synttärikarkelot ovat onnellisesti ja onnistuneesti takana! Ensimmäistä kertaa päätin suosiolla oikaista synttäritarjoilujen kanssa sieltä missä aita on matalin. Ei siis marsipaanikakkuja tai kakkutikkareita, vaan jotain paljon helpompaa, nopeampaa ja stressittömämpää!

Harva lapsi, ainakaan 5-6-vuotias, oikeasti syö täytekakkua. Tuntuu jokseenkin tyhmältä tehdä suurella vaivalla kakku, jota lapset siirtelevät lusikalla ympäri lautasta ennenkuin juoksevat leikkimään. Sen sijaan synttärivieraille tarjoiltu jäätelökakku teki todella kauppansa. Kakku koristeltiin kermavaahdolla, mansikkahillolla, karkeilla ja suklaakastikkeella. Ja sitten seuraa paras vinkki ikinä: Jos kevättalvella kakkuun (tai jäätelökakkuun) haluaa kesäisen marjaisaa ilmettä ja makua, kannattaa päälle ripotella pakastekuivattuja marjoja. Ne näyttävät ja maistuvat upeilta (toisin kuin pakastemarjat)! Lisäksi juhlien maitoallergikoille saatiin kaurajäätelöstä samanlainen herkkukakkupalanen kuin muillekin vieraille.

Oikotie kakkutikkareihin: Lapset rakastavat (kakku)tikkareita. Mutta kakkutikarit ovat ihan pöhkön makuisia ja ärsyttävän kamalia valmistaa. Tökin siis tikkuihin Punnitse ja Säästä -puljusta ostettuja valkosuklaalla kuorrutettuja pakastekuivattuja kirsikoita. Meni ehkä minuutti aikaa valmistukseen. Yhtään tikkaria ei jäänyt ja enemmänkin olisi mennyt. Jo ihan valmistusvaiheessakin. Ja googlen hakukonetta varten vielä loppuun kolme hakusanaa: maailman helpoimmat kakkutikkarit.

Synttärimenu

Makaronilaatikkoa ja ketsuppia

suoraan päiväkodista tulleille

*

Jäätelökakkua

Valkosuklaakirsikkatikkareita

Angry Birds -keksejä

Muumi -keksejä

Viinirypäleitä

Juustonaksuja

*

 

Mustaherukkamehua

Omenamehua

Muuttolaatikkoleikki muuttuu todeksi

Nyt olen päässyt muuttolaatikkoleikin ytimeen ja heittänyt yhden laatikollisen verran A4-jätettä mäkeen. Siis jotain vuodesta 1999 eteenpäin olevia palkkakuitteja ja vuodesta 2004 eteenpäin olevia tiliotteita. Ja paljon ennen vuotta 2010 säilöttyjä laskuja. Siis laskuja, jotka on maksettu ajat sitten. Palkkakuitteja, joiden palkat on käytetty ajat sitten ja ne tiliotteet... Kuka näitä oikein säilyttää? En kestä.

Toinen suoraan ytimeen porautuva A4-kysymys ovat vanhat nuotit. Entiselle orkesterimuusikolle, kuorolaulajalle ja muuten vaan laulajalle tärkeitä kyllä. Kymmenen vuotta sitten ei olisi missään tilanteessa tullut mieleeni heittää jotain "näin arvokasta" pois. Nyt ei tee edes kipeää. Etenkään saksankielisten osalta. Ehkä se johtuu siitä, että kolmen lapsen kanssa aika kuluu sellaista haipakkaa, että mieleen tulee lähinnä yksi kysymys: Haluanko todella tuhlata yhtään sekuntia jäljellä olevasta elämästäni  "Kullan ylistyksen" tai "Hopeahapsien" laulamiseen? No en halua.

Muuttolaatikkoleikki on nyt muuttunut ihan vakavaksi oikeiden muuttolaatikollisten vähentämistavoitteeksi. Tämä viiden hengen talous pitäisi muuttaa loppukeväästä uusiin neliöihin ja mitään turhaa ei viedä mukana. Siksipä on tullut tongittua vähän muitakin varastoja.

20. Muuttolaatikko: A4-jätettä ja rumia kansioita roskikseen.

21. Muuttolaatikko: Mehuja, maustekurkkuja, teetä, omena- ja marjahilloja, pakastimesta mustikoita, mustaherukoita, puolukoita ja mansikoita suoraan suuhun. Shampoita ja rasvoja kauneudenhoitoon.

Voisi tietysti ajatella, ettei 21. muuttolaatikollisen sisältöä voida laskea muuttolaatikkoleikkiin. Mutta kun voidaan. Kylmäkellaristamme löytyy oikeasti vuodelta 2010 olevia säilykkeitä, joita olen tietoisesti yrittänyt upottaa ruokiin ja leivonnaisiin. Näitä on myös jaeltu ystäväpiirissä niille, jotka tuhoavat varastojaan vähän meitä säännöllisemmin. Lemppariteetä tai -shampoota en ole ostanut moneen kuukauteen (paitsi tänään oli pakko ostaa shampoota kun päänahka huusi hoosiannaa), koska laatikoista on löytynyt niin monta käyttökelpoista joskaan ei täydellistä. On juotu rooibosta, vaikka ei ole tykätty. Ja valkoista, josta ei myöskään ole tykätty. Pariisista kauan sitten raijatun Lapsang Souchongin heitin sentään vahingossa lattialle. Huokaisin helpotuksesta.  Näin ne varastot tyhjenevät. Ainakin yksi muuttolaatikollinen on jo kadonnut. Hyvä niin, koska yhtään pakastetta, säilykettä, teepakettia tai ylimääräistä shampoota en aio uuteen kotiin muuttaa.

Runebergintorttukakkutikkarit

Keskimurun synttärit lähestyvät taas ja vaatimukset kakkutikkareista ovat voimistuneet päivä päivältä. En tiedä miten niistä taikoisin toivotun Yodan näköisiä kun hädin tuskin voin toivoa kakkukökköjen pysyvän tikun nokassa. Kuukausi on kuitenkin harjoitteluaikaa ja viikonloppuna aloitettiin. Kun tarpeeksi söpöjä ja pieniä muotteja runebergintorttuihin ei löytynyt, tuli jostain mieleen, että tortuistahan saisi oivallisia kakkutikkareita. Ja kyllä - ihan ok!

Toimivan oloinen perusohje kakkutikkareihin löytyi Valion sivuilta. Runebergiläisiä näistä tuli sekoittamalla 2. päivänä murustettuun runebergintorttuun (ohje Kotiruokaa-keittokirjasta) seuraava sekoitus: noin 1-2 rkl oivariinia, 1-2 rkl tomusokeria, 1-2 rkl mantelirouhetta ja 1-2 rkl  vadelmahilloa. Valmiista kakkutikkarimassasta muotoilin parin sormen paksuisen tangon, jonka pätkin sopivan pituisiksi tikkaritortuiksi. Nämä jäähtyivät parisen tuntia jääkaapissa, jonka jälkeen tikkuun tökkääminen ja normaali koristelu sujui oikein helposti.

Kakkutikkareita? Ehdottomasti. Hyviä? Kyllä. Runebergintortut kakkutikkareina eivät ole yhtä meheviä kuin normimuodossa, mutta makeina suupaloina erinomaisia. Mutta yllättäen valmistusprosessi vei suurimmat mehut kieleltä. Taikinaan kun upposi niin paljon rasvaa ja sokeria, että lihottavat kalorit vaan vilkkuivat silmissä. Operaatio runebergintorttukakkutikkarit käänsikin alkuvuoden leivoskilpailun vahvasti laskiaispullien hyväksi. Takuulla vähemmän kaloreita ja just nyt miljoona kertaa houkuttelevampia kuin runebergintortut. 

Perjantai-iltapäivän kahvileipä

Ensilumen sataessa alkoivat taas tämän rouvan kansalaisvelvollisuudet aktiivisena veronmaksajana. Onneksi pehmeän laskun perjantait ovat vapaita ja pyhitetty lapsille. Ja leipomiselle, kirjastolle, harrastamiselle ja asiainhoidolle.

Tämän perjantain saavutus ovat päivän lehteen mätsäävät nonparellit suklaapalojen päällä. Keskimmäinen lapsosista ilmoitti päiväunisängystään, ettei pysty nukkumaan kun tuoksuu niin hyvältä. Näillä kehuilla pääsi luistamaan päiväunet ja keittämään kahvia. Ja ulkonakin on niin kaunista. Hyvä päivä.

Unelman pehmeä pitsinen tuubihuivi

Joulun viimeiset toimitukset tehtiin sopivasti pakkasten ja ensilumen saavuttua. Lupaus tästä taivaallisen pehmeästä tuubihuivista oli toki toimitettu jo jouluaattona.

Langat ostin tällä kertaa varastojen tuhoamisyrityksistä huolimatta vartavasten lahjansaajaa ajatellen. Marks & Kittensin Kid Mohairista löytyi oikea sävy ja lähilankakaupan myyjä vakuutteli minulle, että lanka sopii ohuudestaan huolimatta oivallisesti pitsineuleisiin.  Yhdessä kerässä on siis 25 grammaa lankaa eli noin 235 metriä, hui. Mallineule löytyi yhä vaan Debbie Stollerin Stitc'n bitch - Sankarineulojan käsikirjasta sivulta 282, jossa Gryphon Perkinsin suunnittelema pitsihuivi toistaa hevosenkenkäpitsiä.

Oma variaationi pitsihuivista on suljettuna neuleena neulottu tuubihuivi. Loin 4,5 puikoille muistaakseni 200 silmukkaa eli 20 x 10 silmukan mallineulekerran. Ja tätä sujuttelin nelisenkymmentä senttimetriä. Lopputulos oli todella pehmeä, kevyt, lämmin. Kertakaikkisen ihana! Lankakaupan myyjän mukaan ohuesta langasta neulottava neule soljuu paremmin kevyillä bambupuikoilla ja ainakin oma neulomukseni eteni näillä oikein jouhevasti. Television katselusta samanaikaisesti ei kyllä tullut juuri mitään kun ohuen langan kulkua piti jatkuvasti tarkkailla.  

Pitsituubihuivi todisti jälleen kerran, että pitsin neulominen on odotettua huomattavasti helpompaa ja lopputulos palkitsee lähes poikkeuksetta!