maanantai 27. tammikuuta 2014

Runebergintorttukakkutikkarit































Keskimurun synttärit lähestyvät taas ja vaatimukset kakkutikkareista ovat voimistuneet päivä päivältä. En tiedä miten niistä taikoisin toivotun Yodan näköisiä kun hädin tuskin voin toivoa kakkukökköjen pysyvän tikun nokassa. Kuukausi on kuitenkin harjoitteluaikaa ja viikonloppuna aloitettiin. Kun tarpeeksi söpöjä ja pieniä muotteja runebergintorttuihin ei löytynyt, tuli jostain mieleen, että tortuistahan saisi oivallisia kakkutikkareita. Ja kyllä - ihan ok!

Toimivan oloinen perusohje kakkutikkareihin löytyi Valion sivuilta. Runebergiläisiä näistä tuli sekoittamalla 2. päivänä murustettuun runebergintorttuun (ohje Kotiruokaa-keittokirjasta) seuraava sekoitus: noin 1-2 rkl oivariinia, 1-2 rkl tomusokeria, 1-2 rkl mantelirouhetta ja 1-2 rkl  vadelmahilloa. Valmiista kakkutikkarimassasta muotoilin parin sormen paksuisen tangon, jonka pätkin sopivan pituisiksi tikkaritortuiksi. Nämä jäähtyivät parisen tuntia jääkaapissa, jonka jälkeen tikkuun tökkääminen ja normaali koristelu sujui oikein helposti.

Kakkutikkareita? Ehdottomasti. Hyviä? Kyllä. Runebergintortut kakkutikkareina eivät ole yhtä meheviä kuin normimuodossa, mutta makeina suupaloina erinomaisia. Mutta yllättäen valmistusprosessi vei suurimmat mehut kieleltä. Taikinaan kun upposi niin paljon rasvaa ja sokeria, että lihottavat kalorit vaan vilkkuivat silmissä. Operaatio runebergintorttukakkutikkarit käänsikin alkuvuoden leivoskilpailun vahvasti laskiaispullien hyväksi. Takuulla vähemmän kaloreita ja just nyt miljoona kertaa houkuttelevampia kuin runebergintortut. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti