sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Unelman pehmeä pitsinen tuubihuivi


























Joulun viimeiset toimitukset tehtiin sopivasti pakkasten ja ensilumen saavuttua. Lupaus tästä taivaallisen pehmeästä tuubihuivista oli toki toimitettu jo jouluaattona.

Langat ostin tällä kertaa varastojen tuhoamisyrityksistä huolimatta vartavasten lahjansaajaa ajatellen. Marks & Kittensin Kid Mohairista löytyi oikea sävy ja lähilankakaupan myyjä vakuutteli minulle, että lanka sopii ohuudestaan huolimatta oivallisesti pitsineuleisiin.  Yhdessä kerässä on siis 25 grammaa lankaa eli noin 235 metriä, hui. Mallineule löytyi yhä vaan Debbie Stollerin Stitc'n bitch - Sankarineulojan käsikirjasta sivulta 282, jossa Gryphon Perkinsin suunnittelema pitsihuivi toistaa hevosenkenkäpitsiä.

Oma variaationi pitsihuivista on suljettuna neuleena neulottu tuubihuivi. Loin 4,5 puikoille muistaakseni 200 silmukkaa eli 20 x 10 silmukan mallineulekerran. Ja tätä sujuttelin nelisenkymmentä senttimetriä. Lopputulos oli todella pehmeä, kevyt, lämmin. Kertakaikkisen ihana! Lankakaupan myyjän mukaan ohuesta langasta neulottava neule soljuu paremmin kevyillä bambupuikoilla ja ainakin oma neulomukseni eteni näillä oikein jouhevasti. Television katselusta samanaikaisesti ei kyllä tullut juuri mitään kun ohuen langan kulkua piti jatkuvasti tarkkailla.  

Pitsituubihuivi todisti jälleen kerran, että pitsin neulominen on odotettua huomattavasti helpompaa ja lopputulos palkitsee lähes poikkeuksetta! 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti