Hiiteen kakkutikkarit ja marsipaanikakut!

Suuria helpotuksen huokauksia, vuoden ensimmäiset synttärikarkelot ovat onnellisesti ja onnistuneesti takana! Ensimmäistä kertaa päätin suosiolla oikaista synttäritarjoilujen kanssa sieltä missä aita on matalin. Ei siis marsipaanikakkuja tai kakkutikkareita, vaan jotain paljon helpompaa, nopeampaa ja stressittömämpää!

Harva lapsi, ainakaan 5-6-vuotias, oikeasti syö täytekakkua. Tuntuu jokseenkin tyhmältä tehdä suurella vaivalla kakku, jota lapset siirtelevät lusikalla ympäri lautasta ennenkuin juoksevat leikkimään. Sen sijaan synttärivieraille tarjoiltu jäätelökakku teki todella kauppansa. Kakku koristeltiin kermavaahdolla, mansikkahillolla, karkeilla ja suklaakastikkeella. Ja sitten seuraa paras vinkki ikinä: Jos kevättalvella kakkuun (tai jäätelökakkuun) haluaa kesäisen marjaisaa ilmettä ja makua, kannattaa päälle ripotella pakastekuivattuja marjoja. Ne näyttävät ja maistuvat upeilta (toisin kuin pakastemarjat)! Lisäksi juhlien maitoallergikoille saatiin kaurajäätelöstä samanlainen herkkukakkupalanen kuin muillekin vieraille.

Oikotie kakkutikkareihin: Lapset rakastavat (kakku)tikkareita. Mutta kakkutikarit ovat ihan pöhkön makuisia ja ärsyttävän kamalia valmistaa. Tökin siis tikkuihin Punnitse ja Säästä -puljusta ostettuja valkosuklaalla kuorrutettuja pakastekuivattuja kirsikoita. Meni ehkä minuutti aikaa valmistukseen. Yhtään tikkaria ei jäänyt ja enemmänkin olisi mennyt. Jo ihan valmistusvaiheessakin. Ja googlen hakukonetta varten vielä loppuun kolme hakusanaa: maailman helpoimmat kakkutikkarit.

Synttärimenu

Makaronilaatikkoa ja ketsuppia

suoraan päiväkodista tulleille

*

Jäätelökakkua

Valkosuklaakirsikkatikkareita

Angry Birds -keksejä

Muumi -keksejä

Viinirypäleitä

Juustonaksuja

*

 

Mustaherukkamehua

Omenamehua

Muuttolaatikkoleikki muuttuu todeksi

Nyt olen päässyt muuttolaatikkoleikin ytimeen ja heittänyt yhden laatikollisen verran A4-jätettä mäkeen. Siis jotain vuodesta 1999 eteenpäin olevia palkkakuitteja ja vuodesta 2004 eteenpäin olevia tiliotteita. Ja paljon ennen vuotta 2010 säilöttyjä laskuja. Siis laskuja, jotka on maksettu ajat sitten. Palkkakuitteja, joiden palkat on käytetty ajat sitten ja ne tiliotteet... Kuka näitä oikein säilyttää? En kestä.

Toinen suoraan ytimeen porautuva A4-kysymys ovat vanhat nuotit. Entiselle orkesterimuusikolle, kuorolaulajalle ja muuten vaan laulajalle tärkeitä kyllä. Kymmenen vuotta sitten ei olisi missään tilanteessa tullut mieleeni heittää jotain "näin arvokasta" pois. Nyt ei tee edes kipeää. Etenkään saksankielisten osalta. Ehkä se johtuu siitä, että kolmen lapsen kanssa aika kuluu sellaista haipakkaa, että mieleen tulee lähinnä yksi kysymys: Haluanko todella tuhlata yhtään sekuntia jäljellä olevasta elämästäni  "Kullan ylistyksen" tai "Hopeahapsien" laulamiseen? No en halua.

Muuttolaatikkoleikki on nyt muuttunut ihan vakavaksi oikeiden muuttolaatikollisten vähentämistavoitteeksi. Tämä viiden hengen talous pitäisi muuttaa loppukeväästä uusiin neliöihin ja mitään turhaa ei viedä mukana. Siksipä on tullut tongittua vähän muitakin varastoja.

20. Muuttolaatikko: A4-jätettä ja rumia kansioita roskikseen.

21. Muuttolaatikko: Mehuja, maustekurkkuja, teetä, omena- ja marjahilloja, pakastimesta mustikoita, mustaherukoita, puolukoita ja mansikoita suoraan suuhun. Shampoita ja rasvoja kauneudenhoitoon.

Voisi tietysti ajatella, ettei 21. muuttolaatikollisen sisältöä voida laskea muuttolaatikkoleikkiin. Mutta kun voidaan. Kylmäkellaristamme löytyy oikeasti vuodelta 2010 olevia säilykkeitä, joita olen tietoisesti yrittänyt upottaa ruokiin ja leivonnaisiin. Näitä on myös jaeltu ystäväpiirissä niille, jotka tuhoavat varastojaan vähän meitä säännöllisemmin. Lemppariteetä tai -shampoota en ole ostanut moneen kuukauteen (paitsi tänään oli pakko ostaa shampoota kun päänahka huusi hoosiannaa), koska laatikoista on löytynyt niin monta käyttökelpoista joskaan ei täydellistä. On juotu rooibosta, vaikka ei ole tykätty. Ja valkoista, josta ei myöskään ole tykätty. Pariisista kauan sitten raijatun Lapsang Souchongin heitin sentään vahingossa lattialle. Huokaisin helpotuksesta.  Näin ne varastot tyhjenevät. Ainakin yksi muuttolaatikollinen on jo kadonnut. Hyvä niin, koska yhtään pakastetta, säilykettä, teepakettia tai ylimääräistä shampoota en aio uuteen kotiin muuttaa.

Runebergintorttukakkutikkarit

Keskimurun synttärit lähestyvät taas ja vaatimukset kakkutikkareista ovat voimistuneet päivä päivältä. En tiedä miten niistä taikoisin toivotun Yodan näköisiä kun hädin tuskin voin toivoa kakkukökköjen pysyvän tikun nokassa. Kuukausi on kuitenkin harjoitteluaikaa ja viikonloppuna aloitettiin. Kun tarpeeksi söpöjä ja pieniä muotteja runebergintorttuihin ei löytynyt, tuli jostain mieleen, että tortuistahan saisi oivallisia kakkutikkareita. Ja kyllä - ihan ok!

Toimivan oloinen perusohje kakkutikkareihin löytyi Valion sivuilta. Runebergiläisiä näistä tuli sekoittamalla 2. päivänä murustettuun runebergintorttuun (ohje Kotiruokaa-keittokirjasta) seuraava sekoitus: noin 1-2 rkl oivariinia, 1-2 rkl tomusokeria, 1-2 rkl mantelirouhetta ja 1-2 rkl  vadelmahilloa. Valmiista kakkutikkarimassasta muotoilin parin sormen paksuisen tangon, jonka pätkin sopivan pituisiksi tikkaritortuiksi. Nämä jäähtyivät parisen tuntia jääkaapissa, jonka jälkeen tikkuun tökkääminen ja normaali koristelu sujui oikein helposti.

Kakkutikkareita? Ehdottomasti. Hyviä? Kyllä. Runebergintortut kakkutikkareina eivät ole yhtä meheviä kuin normimuodossa, mutta makeina suupaloina erinomaisia. Mutta yllättäen valmistusprosessi vei suurimmat mehut kieleltä. Taikinaan kun upposi niin paljon rasvaa ja sokeria, että lihottavat kalorit vaan vilkkuivat silmissä. Operaatio runebergintorttukakkutikkarit käänsikin alkuvuoden leivoskilpailun vahvasti laskiaispullien hyväksi. Takuulla vähemmän kaloreita ja just nyt miljoona kertaa houkuttelevampia kuin runebergintortut. 

Perjantai-iltapäivän kahvileipä

Ensilumen sataessa alkoivat taas tämän rouvan kansalaisvelvollisuudet aktiivisena veronmaksajana. Onneksi pehmeän laskun perjantait ovat vapaita ja pyhitetty lapsille. Ja leipomiselle, kirjastolle, harrastamiselle ja asiainhoidolle.

Tämän perjantain saavutus ovat päivän lehteen mätsäävät nonparellit suklaapalojen päällä. Keskimmäinen lapsosista ilmoitti päiväunisängystään, ettei pysty nukkumaan kun tuoksuu niin hyvältä. Näillä kehuilla pääsi luistamaan päiväunet ja keittämään kahvia. Ja ulkonakin on niin kaunista. Hyvä päivä.

Unelman pehmeä pitsinen tuubihuivi

Joulun viimeiset toimitukset tehtiin sopivasti pakkasten ja ensilumen saavuttua. Lupaus tästä taivaallisen pehmeästä tuubihuivista oli toki toimitettu jo jouluaattona.

Langat ostin tällä kertaa varastojen tuhoamisyrityksistä huolimatta vartavasten lahjansaajaa ajatellen. Marks & Kittensin Kid Mohairista löytyi oikea sävy ja lähilankakaupan myyjä vakuutteli minulle, että lanka sopii ohuudestaan huolimatta oivallisesti pitsineuleisiin.  Yhdessä kerässä on siis 25 grammaa lankaa eli noin 235 metriä, hui. Mallineule löytyi yhä vaan Debbie Stollerin Stitc'n bitch - Sankarineulojan käsikirjasta sivulta 282, jossa Gryphon Perkinsin suunnittelema pitsihuivi toistaa hevosenkenkäpitsiä.

Oma variaationi pitsihuivista on suljettuna neuleena neulottu tuubihuivi. Loin 4,5 puikoille muistaakseni 200 silmukkaa eli 20 x 10 silmukan mallineulekerran. Ja tätä sujuttelin nelisenkymmentä senttimetriä. Lopputulos oli todella pehmeä, kevyt, lämmin. Kertakaikkisen ihana! Lankakaupan myyjän mukaan ohuesta langasta neulottava neule soljuu paremmin kevyillä bambupuikoilla ja ainakin oma neulomukseni eteni näillä oikein jouhevasti. Television katselusta samanaikaisesti ei kyllä tullut juuri mitään kun ohuen langan kulkua piti jatkuvasti tarkkailla.  

Pitsituubihuivi todisti jälleen kerran, että pitsin neulominen on odotettua huomattavasti helpompaa ja lopputulos palkitsee lähes poikkeuksetta! 

Maailman helpoimmat pitsisukat ja -säärystimet

Innostuin jo marraskuun puolella neulomaan pukinkonttiin pehmeitä paketteja lankalaatikkoon unohtuneista langoista. Kun itsestään selvät Novitan pipolangat oli tuhottu, siirryin haastavampiin lankakeriin. Paksuhko, kiiltävä, marjapuurosta lilaan taittava lanka tekee useimmista ihan kalman värisiä, joten lanka piti saada mahdollisimman kauas kasvoista. Siitä tulikin tämän joulun onnistuneimmat ja itseäni eniten ihastuttaneet tekeleet!

Säärystimet

Ensin puikoille pärähti naapurin suloisen nuoren neidin säärystimet. Kuvio löytyi vuosia sitten tekemästäni mallitilkusta ja on todella helppo tapa saada joustavasta neuleesta pitsimäisen tyylikäs. Neljällä jaollisessa kuviossa oikean ja nurjan raidan väleissä kulkee helmineule:

1. krs: *ooon* toistetaan haluttu määrä

2. krs: *onoo*

Työ käännetään aina kerroksen päättyessä ja näitä kahta kerrosta toistetaan haluttuun mittaan saakka. Työ viimeistellään ompelemalla reunat yhteen.

Polvisukat

Siskoni vastasi hienovaraisiin tiedusteluihin haluavansa mieluummin sukat kuin säärystimet. Pitkävartiset villasukat tuntuvat olevan nyt muodissa ja ohjeita löytyi viimeisimmästä Suuresta Käsityölehdestäkin (11-12/2013) useampia. Stiching Bitch - Sankarineulojan käsikirja (2011) tarjosi kuitenkin jälleen kerran voittajaohjeen: Vilma Vuoren suunnittelemat Veikeät polvisukat, s. 331.

Alkuperäisessä ohjeessa sukat neulotaan numeron 2-2,5 puikoilla, mutta ilman mallitilkkuakin oli selvää, että minun lankaani neulotaan vähintään nro 3,5 puikoilla kun lanka oli noin Novitan Seitsemän veljeksen vahvuista. Aikaisemmin valmistuneista säärystimistä arvioin neuleen tiheyttä ja päädyin kertomaan alkuperäisen ohjeen silmukkamäärät 2/3 (kun käyttäjä on siis noin 175 cm pitkä naisihminen). Kymmenen silmukan pitsimallikertoja tuli sukkiin näin alkuperäisen kuuden sijaan neljä. Sukkien neulominen aloitettiin kärjestä ja tein molemmat sukat parissa illassa nilkkaan asti valmiiksi ennen varsien neulomista, ajatuksena varmistaa langan riittäminen. Kun alkuperäisessä ohjeessa mainostetaan, että sukat on hauska neuloa ja tuossa tuokiossa valmiit, niin näin todella on!! Ja kuitenkin mallista tulee tyylikäs ja näyttävä.

Joulun pyhät kului huokaillessa siskon sukkien perään, sillä tarjotusta palautusoikeudesta huolimatta sukat näyttivät liimautuneen aika tiukasti hänen jalkoihinsa. Mutta mikäs sen hienompaa jos lahja miellyttää myös saajaansa!

Piparkakkutalo taipui hyppyrimäeksi

 

Joulumatkalle itään pakattiin mukaan kesken jäänyt piparkakkutalon aihio. Suunnitelmissa oli pitkin joulukuuta ollut tehdä oikein iso ja komea hyppyrimäki. Kun tämän joulun todellisuus alkoi paljastua, tajusin, ettei maailma ehkä kaadu piparkakkutalon kokoon vaan lähinnä piparkakkutalon puuttumiseen. Siispä vähensin suunnitellun talon koosta puolet pois ja johan alkoi piparkakkutaloa paistua.

Äidin ja siskon valmistellessa jouluruokia, ehdin lopulta pykäämään piparkakkutalon kasaan. Hesarin sivuilta löytyi oivalliset ohjeet piparkakkutalon kasaamiseen ja todella, niitä noudattelemalla piparkakkutalo ei mene pipariksi. Parhaat itselleni uudet vinkit olivat ehdottomasti piparkakkutalon eri osien reunojen tasoittaminen suoriksi kuorimaveitsellä sekä talon kulmien leikkaaminen 45 asteen jiiriin puskusaumaa varten. Näillä vinkeillä talon saa liimausvaiheessa pysymään paremmin kasassa ja saumoista tulee siistejä. Aiempina vuosina olen  jo ehtinyt todeta käytännölliseksi katon rakentamisen "lankuista", jotka voi leikata vastapaistetusta isosta levystä halutun kokoisiksi, sekä taikinan kaulimisen suoraan leivinpaperille, jolloin vältytään raakojen palasten venymiseltä pellille siirrettäessä. Jos piparkakkutalon seinistä haluaa kaarevia, kannattaa taivutettavat osat paistaa "melkein kypsiksi" ja siirtää kuumina esimerkiksi sopivan säteisen lasipullon päälle jäähtymään. Normaalin kypsäksi paistettu piparkakku ei välttämättä ole tarpeeksi pehmeä taipumaan. Jäähtyneistä piparkakuista saa leipäveitsellä sahattua nättejä paloja tarvittaessa.

Tämän vuoden piparkakkutalosta tuli harjoitusmäki, jota koko syksyn lapsia pohdituttaneen Star Warsin kunniaksi Stormtrooper koelaskee. Ehkäpä näillä harjoituksilla voidaan ensi jouluksi laittaa Darth Vader laskemaan isoa mäkeä. Sopisi teemaan näin mäkiviikon alla!