Postikortti Piranista

 

 

 

 

 

Lohikäärmeen selättäneen Pyhän Yrjön juhlinta Piranissa muuttui ihastuneeksi ihmetykseksi  kun katuvalot sammuivat ja sadat silkkilyhdyt nousivat liekin voimalla ilmaan ja täyttivät öisen taivaan. Kirkontornista lentänyt prinsessa tuntui tämän jälkeen ihan hoopolta. Ihana Piran!

 

 

Kylpyviitta lähtöhulinoissa

Lomareissu tai juhlat - maailma täytyy yrittää saada etukäteen valmiiksi. Jos ei jotain remontin poikasta keksi, niin ainakin on ihan pakko siivota KUNNOLLA. Ei riitä, että pahimmat pölyt ripsastaan tyhjiltä lattian osilta, vaan joka nurkka on jynssättävä ja matot tampattava (miehelle tämä oli perusteltavissa ainoastaan sillä, että saamme kotiimme muutamaksi yöksi kotivahdit). Ja jottei lähteminen olisi liian helppoa, niin pari ekstraprojektia kannattaa tehdä siinä samalla.

Tämänkertainen ekstraprojekti kaksi iltaa ennen lähtöä oli virallisen syntymälahjan väkertäminen serkkuni ihanalle pienelle pojalle. Olisihan tämän voinut aikaisemminkin toteuttaa, mutta idea vain odotutti itseään. Kunnes se yhtäkkiä iski suihkussa: Kylpyviittaa ei ole kenelläkään ja sitä tarvitaan aina!  Mallin otin pikkumurun teollisesti tuotetusta joululahjakylpyviitasta, joka on muodoltaan verraton sellaisille vanhemmille, jotka eivät osaa kääriä lapsistaan ja tavallisista pyyhkeistä kahta sekuntia pidempään koossa pysyvää pakettia. Tämä viitta pysyy lapsen päällä ihan itsestään.

Trikoopäärmeet viitan huoliteltavissa reunoissa olisivat kyllä saaneet jäädä tekemättä. Trikoon venyttely vähintäänkin triplasi työskentelyajan. Ja hermotkin meinasi mennä. Mutta kauniisti rivissä marssivat elefantit olivat sen arvoisia.

Lahjakortteja sankareille

Kyllä, tunnustaudun akateemisen askartelukoulun kasvatiksi. Syntymäpäiväkorttien ja -lahjojen äärellä kaivan viivottimen, paperiveitsen ja kapalevyä esiin. Yhtään haittaa ei ole myöskään opiskeluaikojen joulupaketointikokemuksesta kun kiireessä kieputtaa paperia paketin ympärille liikkuvassa autossa. 

Oman kodin tavarapaljous ahdistaa nykyään niin paljon, että olemme alkaneet antaa saman tavarakaaoksen keskellä olevien ystäväperheiden lapsille elämyslahjoja. Tällä kertaa lahjansaaja pääsee ystäviensä kanssa riehum.. siis reippailemaan reippailuhalliin. Lahjapaperiin kääritään sankarille lahjakortti vahvistukseksi lahjasta. Moniin paikkoihin saisi ostaa valmiin lahjakortin, mutta itse tehty on tähän asti koettu persoonallisemmaksi. Etenkin kun ajatuksena on ollut, että lahjan saaja saa lahjan mukana myös lahjan antajan aikaa.  

Yksinkertaisen lahjakortin pystyy hyvin taittamaan Wordilla. Toki taiton voi tehdä käsinkin, mutta jotenkin lapsille olen halunnut tehdä koneella. Tässä tapauksessa kävin print screenin avulla hakemassa Huimalan nettisivuilta teemaan sopivan kuvan (kiitos ja anteeksi, en kysynyt lupaa, mutta olemme sopivaksi katsottuna sadepäivänä tulossa käymään). Lahjakortista saa helposti näyttävän valitsemmalla tulostukseen tavallisen kopiopaperin sijaan esimerkiksi akvarellipaperia. Liimasin tulostetun lahjakortin kapalevylle ja leikkasin paperiveitsellä viivotinta apuna käyttäen ylimääräiset reunat pois. Lahjakortin toiselle puolelle kopioin kuvassakin näkyvästä venäläisestä shakkilaudasta osan. Ei löydy sitten keltään muulta samanlaista.

Ilahduttavinta oli, että omat lapset saivat valita annetaanko synttärisankarille tavara vai lahjakortti. Lahjakortti voitti.

Lahja käärittiin jo kotona mustaan silkkipaperiin ja askarteluaarrelaatikon kätköistä löytyi paketin viimeistelevä samettinen haisuli. Akateemisen askarelukoulun kasvattina olen erityisen tyytyväinen paketin väritykseen.

Mansikka-aika

Äitini osti viikonloppuna 20 kg mansikoita. Kolme laatikollista putsasimme pakastimeen vauhdikkaasti teelusikkatekniikalla (kanta siis yksinkertaisesti irrotetaan teelusikan kärjellä, helppoa), neljäs laatikollinen jätettiin syötäväksi. Niistä mansikoista oli luonnollisesti pakko tehdä kesän ensimmäinen mansikkakakku.

Pohjaksi tein sokerikakun, jonka kuorrutin britakakku-henkisesti marengilla. Tai siis jollain, josta olisi tullut marenkia jos olisin ensin putsannut sokerikakkutaikinan jämät huolellisemmin pois kulhosta. Läsähtänyt marenkikin on toki parempaa kuin ei marenkia laisinkaan. Ja ihan todella: jos kakun täyttää kermavaahdolla ja mansikoilla, ei lopputulos voi olla kuin hyvä!

Vaikka alunperin tarkoitus oli lähinnä oikaista mökkiolosuhteissa kaikki "monimutkaisemmat" leivontavaiheet, sopii mehevä sokerikakkupohja erinomaisesti britakakkuun! Ja marenki mansikoihin, oih. Oikaisen siis jatkossakin, mutta marenkia teen vain ehdottoman puhtaassa kulhossa.

Yes, I can!

Jos ylpeydellä voi olla mitään rajoja, niin nyt ollaan hyvin lähellä niitä! Alkukesä on mennyt pohdiskellessa, ihmetellessä ja lopulta ommellessa: Neljän vuoden säilömisen jälkeen jokainen kankaanpalanen on vaihdettu ja 1990-luvulta appivanhempien mökkiaitan räystään alla säilytetyt Emmaljungat ovat taas käytössä.

Ruostuneen rungon jynssäsin uuden kiiltäväksi saippuvillalla ja homeiset kankaat leikkasin kaavoiksi. Istuinosan kernin tilalle vaihtui taannoisen purjeveneemme puomipeitteestä ylijäänyt markiisikangas, ja kuomun herkullisen värisen markiisikankaan ostin vuosia sitten kangaskaupan alelaarista. Istuinosan ompelin ensimmäisen kerran jo neljä vuotta sitten, mutta kappaleiden yhteen liittäminen vinonauhalla ilman kunnon huolittelua kostautui ja saumat lähtivät käytössä repeämään. Purin siis istuinosan kankaat uudestaan kappaleiksi ja huomioin saumoihin kohdistuvat voimat ompelemalla kappaleet yhteen kunnon tikkauksin ja siksakilla. Saumavarat viimeistelin lopuksi vinonauhalla.

Kuomun kunnostusta pohdin pitkään, koska kiinni niitattujen kankaiden irrottaminen ei suju lainkaan yhtä vaivattomasti kuin useimmissa nykyvaunuissa. Kun selvisi, että niitit saa irti poraamalla, jäi enää pohdittavaksi kuinka kuomu kankaineen kasataan uudestaan. Itsehän ehdin jo ilahtua, että popniiteillä homma hoituu. Asiantuntija Starkissa kertoi, että ei hoidu, sillä rattaisiin tarvitaan vähän kestävämpiä metalliniittejä. Niittejä ei voi myöskään tarvittaessa kiristää tai löysätä. Myyjän suosituksesta ostimme niittien sijaan ruuveja, lukkomuttereita ja prikkoja,  vaikka itse vielä tuossa vaiheessa irvistelinkin ruuvien rumuudelle. Jatkoin tiedusteluja, ja ihan varteenotettavasti enoni ehdotti, että niittauttaisin kuomun jossain veneverhoiluliikkeessä. Tässä vaiheessa vaihtoehtoja kuomun kiinnitykseen oli mielestäni riittävästi ja uskalsin pyytää poran käyttäjiä poraamaan kuomun niitit irti. The moment of no return!

Uuden kuomukankaan raitojen kohdistaminen vaati jonkin verran pähkäilyä, samoin saumakohtien huolittelu. Alkuperäinen kernikangas oli siisti huolittelemattakin, mutta uusi markiisikangas taas lähtisi helposti purkautumaan. Kappaleet leikattuani huolittelin reunat istuinosassa käytetyllä vinonauhalla, jonka jälkeen yhdistin kappaleet tikkauslangalla. Nylon-lanka olisi todennäköisesti ollut parempaa, sillä tikkauslangan käyttäminen sekä ala- että ylälankana tuotti varsin rumaa tikkiä molemmilla kokeilemillani ompelukoneilla. Eikä tikkauslangan purkaminen varsinaisesti ole yhtään kivaa (ennen kuin tajuaa miten se kannattaa tehdä, tietenkin).

Kun kaikki saumat oli lopulta ommeltu, kiinnitin kuomun kokeilumielessä ruuveilla. Ja kappas, nehän näyttivätkin oikein hyviltä, ja päätin käytännöllisyyden nimissä jättää ruuvit paikalleen. Voi sitten pestä jos vaikka lokki kakkaa kuomun päälle. Kokonaisuuden viimeisteli vanhimman murun taaperoajoilta säilyneet valjaat, jotka sai kiinnitettyä rattaiden runkoon. Pikkumurukin tykkää istua rattaissa kun valjaat mahdollistavat liikkumisen ihan erilailla kuin nykyiset neli- tai viisi-pistevyöt.


Ja kyllä se aika paljon ilahdutti,  että uusittujen rattaiden ensimmäisellä ulkoilutuksella ohikulkijat jo kyselivät mistä tällaisia saa ostaa. Vieno puna poskilla olen ihan järkyttävän ylpeä itsestäni!

Kuomun kernikangas noin 1980- ja 1990-lukujen vaihteesta. Omaan makuuni aivan liian kasari-kamaa, onneksi oli siis homeessa.

Kevätjuhlien aikaa

Olen aina kuvitellut, että elo-syyskuu on vuoden kiireisintä aikaa, mutta tänä vuonna olen valmis hyväksymään toukokuun kiireisimmäksi. Vaikka hurjasti on tullut touhuttua, niin valmiiksi on tullut vain lapsen päiväkotiurakka. Siitä kiitoksena eskariopet saivat kukin paperipussitetun pelargonian ja lapsen itsensä askartelemat kortit. Monta projektia on kuitenkin viimeistelyä vaille valmiina, joten kohta tällekin foorumille alkaa toivottavasti taas tipahdella postauksia.

PS. Päiväkotiopejen kevät- ja joululahjoja on tullut useampi vuosi pohdittua. Ensin unohdimme tyystin kaikenlaisen lahjomisen ja olimme kauden päätösjuhlissa vähän noloina kun muut jakelivat kiitoksia opettajille.  Sen jälkeen olemme vuodesta riippuen saattaneet antaa äitiä ja isää (kyyneliinkin) liikuttaneille opeille jonkun erityisemmän lahjan, mutta normaalisti kortin ja kukan tai esimerkiksi joululeivän jos sellaista on muutenkin tehty kotona. Päiväkodin vaihdon yhteydessä annoimme päiväkotiin kaikille yhteiseksi lastemme suosiman runokirjan, ja kanteen kirjoitimme muisteluja poikien päiväkotiajalta. Mutta silloin jo vähän itkettiinkin kun hyvästeltiin tutut hoitajat ja lapset.

Vain puolen minuutin tähden

Ei niin huonoa asiakaspalvelua taida ollakaan, etteikö siitä voisi seurata jotain hyvää! Tällä kertaa huono asiakaspalvelu avasi minulle entuudestaan täysin tuntemattoman, mutta ah niin täynnä mahdollisuuksia olevan popniittien maailman!

Ostin vuosi sitten pikkumurulle käytetyt Phil and Ted's -merkkiset vaunut (joita voin lämpimästi suositella kaikille vaunuja tarvitseville lapsilukuun katsomatta). Joku aika sitten huomasin vaunujen etupyörän vääntyneen ja soitin tovin ihmeteltyäni vaunuja maahantuovaan Vaunu-Aittaan, josko he pystyisivät korjaamaan pyörän. Paikan päällä liikkeessä myyjä totesi, että koska vaunut ovat vähän vanhempaa mallia, täytyisi koko etupyörän ripustus vaihtaa. Varaosat kyllä löytyisi. Iloisena asian ratkeamisesta kysyin kuinka kauan vaunujen korjaamiseen menisi, ja siitä alkoikin sitten typerryttävä keskustelu myyjän kanssa.

Myyjä kertoi ystävällisesti, että koska en ole ostanut vaunuja heidän liikkeestään, he eivät myöskään tee huoltotoimenpidettä, vaan minun on vaihdettava osat itse. Vaikka maksaisin palvelusta mitä! Ahaa.. Mukana tulevien ohjeiden avulla osat olisi kuitenkin myyjän mukaan helppo vaihtaa itse. Ohjeet olivatkin oikein selkeät, mutta mitään käsitystä minulla ei ollut ohjeessa kuvatuista työkaluista (nyt viisaampana tiedän, että mystiset työkalut olivat lukkorengaspihdit ja popniittipyssy). Myöskään myyjä ei osannut kertoa mitä työkalut olivat ja mistä niitä mahdollisesti voisi hankkia, eikä edes takahuoneessa olleen asentajan konsultoiminen tuonut asiaan selvyyttä. 

Koska 75 euron hintaisen varaosapaketin ostaminen ilman takeita tarvittavien työkalujen löytymisestä ja asennustyön onnistumisesta tuntui melko hasardilta, kysyin varaosien palautusoikeudesta. Myyjän mukaan varaosilla ei ole palautusoikeutta rahaa vastaan, vain vaihto-oikeus johonkin muuhun tuotteeseen tai lahjakorttiin. Myyjällä ei ollut valtuuksia tehdä sääntöön poikkeusta, eikä myöskään esimies joustanut asiassa erikseen pyydettäessä. Varaosia ihmetellessäni huomasin kuitenkin pystyväni ratkaisemaan ongelmani puolilla tarjotuista varaosista, eikä tuntemattomia työkalujakaan tarvitsisi ostaa kuin yksi. Ostin siis paketin myyjän samalla varoitellessa, ettei puolittainen asennustyö ole suositeltavaa, vaikka mitään näkyvää eroa ei alkuperäisissä ja uusissa ripustusosissa ollut. Lopuksi myyjä vielä ehdotti, että voisin viedä vaunut huollettaviksi vaikka tuttuun autokorjaamoon, josta todennäköisesti löytyisi tarvittavat työkalut. Ikäänkuin heidän takahuoneestaan siitä viiden metrin päästä ei niitä löytyisi..

Vaunu-Aitan pisteet laskivat entisestään kun tunteja myöhemmin menin lähimpään Starkkiin ostamaan lukkorengaspihtejä. Tässä välissä olin jo ehtinyt huomata, että etupyörän ripustuksen korjaamiseen (eli lukkorenkaan irrottamiseen, uuden ripustuksen vaihtamiseen ja lukkorenkaan kiinnittämiseen) menisi minulta noin 30 sekuntia oikean työkalun avulla. Starkissa myyjä tajusi saman asian noin nanosekunnissa ja ehdotti, että hän voisi korjata renkaan minulle kun "ei tässä mitään ruuhkaa nyt ole". Rengas ei luonnollisesti ollut mukana, joten ostin pihdit itselleni "pahinta ahdistusta helpottavalla alennuksella" ja ihan vaan siitä ilosta tarttui Starkista mukaan myös yhtä sun muuta tarpeellista. Lähetin positiivista asiakaspalautetta myyjän esimiehelle.

Ironista sinänsä, että Vaunu-Aittaan mennessäni olin ollut hankkimassa sieltä matkarattaita. En sitten hankkinut.

Mutta kyllä, niistä popniiteistähän tässä alunperin iloitsin! Vaahtosin nimittäin tätä samaa tarinaa siskonmiehelle, joka on väsännyt pyörien ja kaiken maailman työkalujen kanssa niin paljon, että hän osasi heti kertoa, miten etupyörän ripustuksen vaihto kokonaisuudessaan tapahtuu. Häneltä löytyy jopa oma popniittipyssy. Myöhemmin näitä keskusteluja ja kesävaunujen hankintaa pohtiessani muistin yhtäkkiä, että autotallissa odottaa keskimurun rataskaudelta yhdet retrovanhat Emmaljungan rattaat. Vaihdoin rattaisiin aikanaan istuinosan kankaat ja kiillotin rungon, mutta kuomu jäi tekemättä, koska kangas oli niitattu metalliosiin jollain ihmeniiteillä. POPNIITEILLÄ! Jotka osaan tätä nykyä vaihtaa uusiin!! 

Kiitos siis Vaunu-Aitta, että pakotitte minut perehtymään vaunujen korjaamiseen ja natisemaan huonosta palvelustanne ympäriinsä, ja kiitos siskon mies, että natinan seurauksena valaisit meille popniittien maailman. Nyt tiedän mitä teen tänä kesänä ja millä vempeleillä pikkumurua työnnellään pitkin maita ja mantuja! Ja harjoituksena taidan sittenkin vaihtaa Phil and Ted'sien etupyörän ripustukset kokonaisuudessaan.

Palaamme asiaan kun kesävaunujen tuunaus on tehty, pysykää kuulolla!

PS. Vaunu-Aitan asiakaspalvelusta jäi vielä sellainen asia askarruttamaan, että kuinkahan monella tuhannella eurolla minun pitäisi liikkeestä tavaraa ostaa, että minä muuttuisin heidän asiakkaakseen ostamieni vaunujen sijaan? Ilmeisesti noin puolitoista tuhatta euroa ei vielä riitä.