14. joulukuuta

Tunnelmavalaistusta lauantaiaamuun. Ja askarteluvapaapäivä.

Joulukortit postissa!

Pari iltaa sitten yritin saada ekaluokkalaiseni keksimään koulusta tulleelle pienelle joulutarinalle lopetuksen. Ei meinannut pojasta irrota yhtään mitään, niinkuin ei minustakaan tuon ikäisenä. Sitten luin esittelytekstin Kaari Utriosta, jossa kirjailijan mainittiin olevan "vuosituhantisen tarinankertojien perinteen jatkaja" (Kaari Utrio, Seuraneiti, 2013). Jäin sitä hieman kateellisena miettimään, että joillain se tarinoiden keksiminen on verissä, toisilla ei. 

Mutta tänään tajusin, että poikanikin on saanut äidinperintönä jotain todella arvokasta. Käsillä tekemisen innon ja taidon, joka on sukupolvien ajan kulkenut äidin puolen suvussani. Sen sijaan, että yritän saada lapsestani väännettyä oivan tarinankertojan, taidan sittenkin kannustaa häntä jatkossakin luovuuteen ja kädentaitojen vaalimiseen!

Joulukortit olisivat nimittäin sabluunoista huolimatta jääneet tekemättä, ellei iso muru olisi tänään iltapäivällä halunnut ehdottomasti piirtää sabluunoilla kortteja. Lopputulos nähdään yllä. Mustalla tussilla tehty kortti kopioitiin postikorttiakvarellipaperille printterillä ja viimeisteltiin käsin. Pikkusiskon vahingossa saksimasta kortista poika leikkasi kuusen irti ja liimasi ruskeaan korttipohjaan. Oma kadonnut inspiraationikin palasin kun katselin innostunutta lasta! Minun tehtäväkseni jäi kaivaa osoitteet joulukirjasta (joka on muuten loistava kapistus vuosittain toistettavien jouluproseduurien ylöskirjaamiseen).

Siispä enot, sedät, tädit, isovanhemmat ja hoitotätini saavat tänäkin vuonna kortin. Te muut, jotka ehkä luette tätä,  saatte ehkä kortit. 

13. joulukuuta

Joulu on pelastettu! Valehtelematta ainakin tunnin vieneen hakuoperaation jälkeen löysin HelMetistä etsimäni vakoojatonttu-joulukirjan ja senkin ihan vain siksi, että tietokantaan oli laitettu kirjan kansikuva. Etsintäoperaatio alkoi edetä kun lopulta muistin, että tarkennetulla haulla pystyn rajaamaan aika monta joulukirjaa pois. Etsimäni teos löytyi kuitenkin vasta noin 50. tulossivulta.

Ja tämä mysteeriteos on siis nimeltään Aattojen aatto (Elina Warsta, WSOY 2008)!

Lucian päivän kunniaksi paketoin Aattojen aaton ja muutaman muun joulukirjan valkoiseen paperiin punaisella nauhalla. Kirjapaketeista saatiin hyvä kasvatuksellinen keskustelutuokio lapsille kun myös isän, äidin ja pikkusiskon nimikoidut paketit löytyivät aamulla avattuina kalenterin luota. Lahjapakettien henkilökohtaisesta avaamisoikeudesta oli luontevaa jatkaa hieman abstraktimmalle tasolle, kuten siihen, että toisen vastaamisvuorolla on syytä antaa toisen vastata, vaikka itse tietäisikin vastauksen. Pari muutakin viime aikaista esimerkkiä tuli keksittyä. Näinköhän meni keskustelut perille. Vakoojatontut kuitenkin herättivät ansaitun riemastuksen!

Elina Warstan loistavan hauskan Aattojen aaton kunniaksi listaan tähän hakukoneita varten muutaman sanan: agenttitonttu, vakoojatonttu, salapoliisitonttu, ninjatonttu, mutanttitonttu, naamiotonttu, hiipivä tonttu, vaaleanpunainen joulupukki, lyhytpartainen joulupukki, lyhyt parta ja joulupukki. Luulis nyt löytyvän.

12. joulukuuta

Apua, joulukortit! Viimeinen hetki aloittaa niiden askartelu. Tein joulukalenteriin muutaman kuusimallineen lapsille valmiiksi, niin voivat niistä suhauttaa ääriviivat kortteihin. Jotain kivaa koristettakin ehkä on luvassa. Inspiraation lähteenä on paitsi oma kuusikalenterimme, myös Marimekon Kuusikossa -kangas (vaikka tätä ei tietenkään maan tavan mukaan kuuluisi kertoa). Kuusikossa -kangas on se joulukangas, jota olen odottanut vuosikausia. Siinä yhdistyy hienosti yksinkertaiset muodot ja meidän kotiimme sopivat värit. Teen siitä meille perinteen.

On muuten ihan omituista, että joulukalenterin numeroita vapaalla kädellä leikatessa olen pariin kertaan vahingossa leikannut ne peilikuvina ja vielä useammin olen joutunut piirtämällä miettimään kuinka päin numero kirjoitetaan. Kun kaikki draamattiset vaihtoehdot on käyty läpi, niin johtuisiko tämä siitä, että numerot ja kirjaimet eivät enää ole päässä muistissa vaan pikemminkin sormissa ja kädenliikkeissä eli selkärangassa? En nimittäin myöskään pysty sujuvasti luettelemaan ainoatakaan salasanaani, vaikka ne tulevat näppäilemällä salamana. Vaikka voihan tämä ilmiö toki indikoida koko syksyn kertynyttä hienoista stressikuormaakin. Hassua jokatapauksessa.

11. joulukuuta

Aika puhdistaa omaatuntoa ja todeta, että tämä blogi on ainoa syy, minkä takia lapset löytävät kalenteristaan huomenna yhtään mitään. En siis yleistä muihin päiviin, mutta just nyt kömpisin mieluummin nukkumaan kuin työstäisin kalenteria. Lindt ja suklaanallet, näillä mennään. Ja parasta on, että kukaan ei takuuvarmasti ole pettynyt, päinvastoin!

10. joulukuuta

Muutaman päivän takainen kuusenkoristeiden askartelu vanhoista joulukorteista oli paitsi työlästä, myös varsin tehotonta joulukorttien tuhoamisen kannalta. Muutamaan hassuun palloon kului muutama hassu kortti. Sen sijaan kuusenkoristenauhaan saa halutessaan upotettua kaikki vanhat joulukortit!

Nauhan tekemiseen tarvitaan ompelukone, ympyräleikkuri, lankaa ja kortteja. Päällilangaksi korttien kuvapuolelle valitsin kestävän ja paksun punaisen langan, ja alulangaksi valkoiselle tekstipuolelle jätin koneessa valmiiksi olleen valkoisen. Jonkun verran sain hakea koekortilla oikeita langan kireyksiä, että tikistä tuli molemmin puolin nätti. Ja sitten vaan surruttelin, ei voisi olla helpompaa askartelua. Ja nauhan voi koska vaan päätellä ja sitä voi koska vaan jatkaa.

Joulukalenteri lupaakin joulukuun 10. päivälle loppujen joulukorttien kierrätystä, ympyräleikkurien käyttöä ja ompelukoneella-ajoharjoituksia. 

PS. Hovikuvaaja on Lumiansa kanssa matkoilla (siis sen, jossa taitaa olla perässä neljä numeroa) ja tämän päivän kuvat on otettu samoissa kuvausolosuhteissa Canon Ixuksella. Ihan vaan jos joku haluaa verrata aikaisempien päivien kuusikuviin.

PPS. Olin oikeassa joulukuun 9. päivän suhteen. Suklaata täynnä roikkuva joulukuusi sai odottaa aamupalan yli ennen kuin kukaan lapsista muisti sen olemassaoloa.

9. joulukuuta

Olisko nyt se klassinen joulukalenteriin kyllästymispäivä? Se, kun vasta illalla muistaa, että kalenterin luukku unohtui aamulla avata. Se, kun lapsille on tavallaan ihan sama, että onko joulukalenteria vai ei. Ja kun tällaiseen joulukalenteriprojektiin ryhtynyt aikuinen voisi helposti "unohtaa" kalenterin päivittämisen.

Joo, kyllä nyt tuntuu just siltä. Mutta onneksi tällaisia joulukuun hetkiä varten on jemmassa muutamat suklaat. Luulisi niiden palauttavan joulukalenteri-innostuksen asiaankuuluvalle tasolle. Ja koska jemmasta on kaikki ripustukselliset karkit syöty, niin rei'ittimellä suhautin enkeli-kääreisiin reiät. Viestiksi perään: "Suklaa-aamu: jokaiselle yksi ja reippaille aamuilijoille toinen".