... ja tipu kuoriutunut!

Pääsiäishenkinen ovikoristeeni ehti olla ulko-ovessa ehkä kaksi päivää ennenkuin yksi reippaasti ulos lähtenyt vieraamme sai koristeen keskiössä olleen kananmunan rikottua. En ollut pahoillani! Mitä enemmän olin nimittäin sitä munaa katsellut, sitä kornimmalta se oli alkanut näyttää. Sain siis hyvän syyn liimata munankuorien päälle tipukoristeen, ja kotiraatimmekin mielestä lopputulos on nyt parempi. 

Huomatkaa muuten kuvan laatu tällä kertaa! Sain blogeihin perehtyneeltä serkultani hyviä vinkkejä blogin ulkoasuun ja myös kehotuksen napsia blogin kuvat mieheni järjestelmäkameralla. Olen vältellyt sitä omituisten säätöjen takia ja käyttänyt sinnikkäästi kännykkäkameraa, mutta onhan tämä kuva nyt ihan omaa luokkaansa kännykkäkuviin verrattuna. Eikä se järkkärin käyttö niin vaikeaa ollut. Kiitos siis  serkulle rohkaisusta!

Höyheniä ja liimaa

Viime vuoden palmusunnuntaiaamuna sain pari loistavaa ideaa, joista toinen täytyy ehdottomasti jakaa laajempaan tietouteen. 

Tavoillemme tyypillisesti olimme autuaasti unohtaneet virpomisvitsojen teon viime minuuteille (pääsiäismunat oli toki muistettu hankkia jo monta päivää aikaisemmin!). Ensimmäinen loistoidea koski aamutokkurassa keksittyä paikkaa, josta pajunoksia lähdettiin hakemaan. Kyseisen parkkipaikan laidassa lumet oli aurattu niin, että pääsimme lasten kanssa varsin ketterästi napsimaan pajuista parhaat yläoksat mukaan.   Kun pajunoksat sitten yllättävän nopeasti olivat ruokapöydällämme odottamassa koristelua, tuli se varsinainen kuningasidea. 

Pähkäilin nimittäin jälleen kerran, että miten höyhenet on järkevintä kiinnittää pajunoksiin. Olin vuosia sitten ostanut useamman vuoden tarpeiksi sellaisia höyheniä, joista puuttuu kokonaan kiinnitysmekanismi, enkä ollut yksinkertaisesti raaskinut heittää höyheniä pois ja ostaa käyttökelpoisempia tilalle. 

Niinkuin hyvien ideoiden kanssa usein, tämäkin tuli viime minuutilla ja suuren (virpomis)paineen alla. Parin epätoivoisen teippausyrityksen jälkeen keksin kokeilla höyhenien liimaamiseen valokuvaliimaa. Nopeasti hyytelömäiseksi kuivuva ja sopivan tahmainen valokuvaliima osoittautui verrattomaksi höyhenien liimaamiseen - etenkin lasten kanssa. Ei tarvitse harrastaa sormiakropatiaa teipin kanssa, eikä toisaalta sotkea tavallisen liiman kanssa. Höyhenet jäävät heti haluttuun asentoon ja pysyvät luonnollisen näköisesti oksissa ilman teippi- tai rautalankavirityksiä. Nyt alkaa kuulostaa jo TV-shopilta, mutta parasta on, että höyhenten liimaaminen on niin helppoa, että yhteen oksaan jaksaa helposti laittaa paljon höyheniä. 

Viime vuoden virpomiset saatiin siis pelastettua ja oksista tuli niin hienoja, että oli raastavaa päästää lapset vaihtamaan niitä pääsiäismuniin! Tänä vuonna taidetaan tehdä muutama oksa myös oman kodin kaunistukseksi.

Kana on muninut

Eihän pääsiäishenkisen ovikoristeen teko olisi tullut mieleen, ellei käteeni olisi siivotessa osunut joulukranssin pohjaksi hankittu ja  käyttämättä jäänyt styroksirengas. Eikä styroksirengas sen puoleen yhtään inspiroinut askartelemaan,  mutta ajatus jalostui eteenpäin, kun siivouksen jatkuessa lastenhuoneen hyllystä löytyikin tarkoitukseen juuri sopiva Ikean pikkupeili. Isoimman murusen synkän riemunkirjavaksi maalaama mäntypuinen peilikehys on juurikin samaa mallia, jota erinäisissä käsityölehdissä on muodistettu milloin napeilla ja milloin kiiltokuvilla. Peilin kavereineen hankin ensimmäiseen omaan kotiini, ja se on siitä saakka kulkenut mukanani eri kodeissa, koska EN OLE RAASKINUT heittää poiskaan. Jos peilin kavereita vielä ilmaantuu kaapeista, ne saavat kyllä surutta lähteä kierrätykseen.

Mutta tämä kehys sai uuden elämän: Maalasin kehyksen sivut valkoisiksi ja päällystin sen keittiöremontista yli jääneellä tapetilla. Hienostunut kiilto saatiin parilla kerroksella decoupage-lakkaa, vaikka kiiltoa ei kuvausteknisistä syistä juuri huomaa yllä olevasta kuvasta. Peilin korvasin valkoisella kapalevyllä, johon liimasin vuosia sitten joulukoristeluja varten hankittua kuitua ja tyhjennetyn kananmunan. Iso murunen olisi halunnut koristella munan, mutta ainakin tämä muna sai pysyä valkoisena. Epäilemättä muna tulee ennen pitkää rikkoutumaan, ja uuteen munaan voidaan harkita kuviointiakin.

Lopputuloksesta tuli niin hieno, etten ole vielä raaskinut siirtää sitä naapureiden iloksi ulko-oveen.

PS. Pääsiäinen on muuten kirkkovuoden juhlista paras! Ulkona on ihana, aurinkoinen kevään odotus ilmassa. Parhaina vuosina pääsee vielä aurinkoisille keväthangille hiihtämään. Koristeluja saa tehdä, mutta kukaan ei odota niitä. Yhtään lahjaa ei tarvitse ostaa kenellekään. Ruokiin voi upottaa melkein mitä tahansa ihanaa, ja etenkin lampaan, mintun, valkosipulin ja sitruunan maut kuuluvat täysin asiaan. Unohtamatta suklaata! Kuohuviini sopii ruokajuomaksi täydellisesti. Tulppaanit, pajunkissat ja narsissit koristavat pöydät, ja pääsiäiskoristelujen väritykseksi sopivat kaikki ihanan heleät värit. Eikä pääsiäinen ole mikään minipyhä, vaan hard core -pääsiäinen kestää neljä kokonaista päivää! Pääsiäisen vieton voi myös aloittaa jo palmusunnuntaina, ja monethan laskevat pääsiäisen odotuksen alkavan jo laskiaisena. Eikä pääsiäisen odotukseen kuulu kulutusjuhla ja stressi, vaan paasto (kulutusjuhlan vastakohtana vaikkapa se paljon puhuttu ekopaasto). Täydellistä!

Lego-kakuista ja kakkutikkareista

Lego-kakku nro 2. Ykkösestä muistettiin ottaa kuva vasta, kun kakusta oli jo puolet syöty.

Keskimmäinen murunen täytti viikonloppuna 5 vuotta. Syntymäpäivät ovat jo useamman vuoden tarkoittaneet meidän perheessämme äidin leipuritaitojen venyttämistä äärimmilleen ja vähän ylikin. Vaikka neljän lego-kakun pyöräyttäminen sujui kohtuullisen vaivattomasti, taisin kohdata voittajani kakkutikkareissa.

Homman piti olla helppo. Murskatuista jaffa-kekseistä koostuvasta massasta piti muotoilla lego-ukon pään muotoisia palasia, jotka oli sitten tarkoitus kastaa värjättyyn valkosuklaaseen. Läskiksihän se meni:

• Jaffa-keksejä meni useampi paketillinen parempiin suihin ennen kuin päästiin leivontavaiheeseen.
• Tehosekottimessa murustetuista jaffa-kekseistä tuli käsiin tarttuvaa liisterimäistä mössöä, joka tomusokerilla leivottunakaan ei pysynyt muodossaan. Ja maistui lähinnä omituiselta. Lensi roskikseen.
• Yritys nro 2: Domino-kekseistä ja tuorejuustosta tuli oivallisia legopää-aihioita, mutta massa ei pysynyt tikuissa ilman huomattavaa jäähdyttämistä.
• Valkosuklaan värjäämisestä ei kannata edes puhua.. Kuorrutusta tuli tikkareiden päälle epätasaisesti ja paljon. Tummanruskea massa kuulsi kuorrutuksen alta. 
• Vaihtoehtoisena kuorutteena kokeiltu sokerikuorrute ei paremmin levittynyt sekään.

 Koska domino-keksimassa maistui kuitenkin erinomaisen domino-keksiltä, päätin työstää tikkarit hampaat irvessä loppuun. Sokerikuorrutettujen pökäleiden naamioimiseksi ripsin niiden päälle nonparelleja. Lopputuloksena en todennäköisesti enää koske jaffa-kekseihin, enkä valkosuklaaseen, ja joudun ehkä käymään jonkun työväenopiston leipomiskurssin. Ainoa positiivinen asia tässä kokeilussa oli se, että vaikka kakkutikkarit näyttivät erittäin epäilyttäviltä, olivat ne valtava hitti lasten keskuudessa. Päätös olla enää koskaan tekemättä kakkutikkareita on todennäköisesti pyörrettävä ennen pitkää.