torstai 5. joulukuuta 2013

Kuusenkoristeita joulukorteista





















Päivän joulukalenterin lupausten mukaisesti askartelimme lasten kanssa vanhoista joulukorteista kuusenkoristepalloja. Mutta ei ollutkaan sitten ihan helpoimmasta päästä jouluaskarteluja. Ohjeessa olisi voinut hyvin lukea K-18. Mutta kelpoapulaisia muruset jokatapauksessa olivat.

Ohje pääpiirteissään menee näin: Leikataan 20 samankokoista ympyrää pahvista ja piirretään näiden jokaisen sisälle ulkoreunoihin ulottuva tasasivuinen kolmio. Kolmion ulkopuolelle jäävät reunat taitetaan ulospäin. Reunat liimataan yhteen pallon yläreunasta alkaen siten, että naru jää keskelle ja narun solmu pallon sisälle. Yksi ympyrä on joka suuntaan ikäänkuin osa viisiterälehtistä kukkaa. Liimausvaiheessa kannattaa käyttää pyykkipoikia puristimina jos tuntuu, etteivät omat kädet riitä. Ennakko-odotuksista poiketen  viimeinen pala on helpoin saada paikalleen.

Pienempi kuvan palloista on tehty halkaisijaltaan 2,5 cm olevista ympyröistä. Halkaisija oli liian pieni: Joulukorttipahvi alkoi taitettaessa irvistellä (eli paperikerrokset rakoilla) ja työstäminen oli ainakin normaalikokoisen aikuisen sormilla todella hankalaa. Isommassa palaset ovat halkaisijaltaan 4 cm, ja työstäminen oli kaikin puolin helpompaa. 

Alle kouluikäisille lapsille tästä työstä sopii hyvin piirtämis- ja leikkaamisosuudet, mutta liimaaminen oli kyllä aika hankalaa aikuisellekin. Myös reunojen taittelujen kanssa kannattaa olla tarkkana, koska niiden täsmällisyys vaikuttaa suoraan liimattavuuteen ja pallon ulkonäköön. Kuitenkin liimaamisvaiheessa oli kätevää kun oli yhdet pienet kouluikäiset sormet apuna.

Askartelun saldo: kolme valmista palloa puolentoista tunnin työllä.





2 kommenttia: