Vain puolen minuutin tähden

Ei niin huonoa asiakaspalvelua taida ollakaan, etteikö siitä voisi seurata jotain hyvää! Tällä kertaa huono asiakaspalvelu avasi minulle entuudestaan täysin tuntemattoman, mutta ah niin täynnä mahdollisuuksia olevan popniittien maailman!

Ostin vuosi sitten pikkumurulle käytetyt Phil and Ted's -merkkiset vaunut (joita voin lämpimästi suositella kaikille vaunuja tarvitseville lapsilukuun katsomatta). Joku aika sitten huomasin vaunujen etupyörän vääntyneen ja soitin tovin ihmeteltyäni vaunuja maahantuovaan Vaunu-Aittaan, josko he pystyisivät korjaamaan pyörän. Paikan päällä liikkeessä myyjä totesi, että koska vaunut ovat vähän vanhempaa mallia, täytyisi koko etupyörän ripustus vaihtaa. Varaosat kyllä löytyisi. Iloisena asian ratkeamisesta kysyin kuinka kauan vaunujen korjaamiseen menisi, ja siitä alkoikin sitten typerryttävä keskustelu myyjän kanssa.

Myyjä kertoi ystävällisesti, että koska en ole ostanut vaunuja heidän liikkeestään, he eivät myöskään tee huoltotoimenpidettä, vaan minun on vaihdettava osat itse. Vaikka maksaisin palvelusta mitä! Ahaa.. Mukana tulevien ohjeiden avulla osat olisi kuitenkin myyjän mukaan helppo vaihtaa itse. Ohjeet olivatkin oikein selkeät, mutta mitään käsitystä minulla ei ollut ohjeessa kuvatuista työkaluista (nyt viisaampana tiedän, että mystiset työkalut olivat lukkorengaspihdit ja popniittipyssy). Myöskään myyjä ei osannut kertoa mitä työkalut olivat ja mistä niitä mahdollisesti voisi hankkia, eikä edes takahuoneessa olleen asentajan konsultoiminen tuonut asiaan selvyyttä. 

Koska 75 euron hintaisen varaosapaketin ostaminen ilman takeita tarvittavien työkalujen löytymisestä ja asennustyön onnistumisesta tuntui melko hasardilta, kysyin varaosien palautusoikeudesta. Myyjän mukaan varaosilla ei ole palautusoikeutta rahaa vastaan, vain vaihto-oikeus johonkin muuhun tuotteeseen tai lahjakorttiin. Myyjällä ei ollut valtuuksia tehdä sääntöön poikkeusta, eikä myöskään esimies joustanut asiassa erikseen pyydettäessä. Varaosia ihmetellessäni huomasin kuitenkin pystyväni ratkaisemaan ongelmani puolilla tarjotuista varaosista, eikä tuntemattomia työkalujakaan tarvitsisi ostaa kuin yksi. Ostin siis paketin myyjän samalla varoitellessa, ettei puolittainen asennustyö ole suositeltavaa, vaikka mitään näkyvää eroa ei alkuperäisissä ja uusissa ripustusosissa ollut. Lopuksi myyjä vielä ehdotti, että voisin viedä vaunut huollettaviksi vaikka tuttuun autokorjaamoon, josta todennäköisesti löytyisi tarvittavat työkalut. Ikäänkuin heidän takahuoneestaan siitä viiden metrin päästä ei niitä löytyisi..

Vaunu-Aitan pisteet laskivat entisestään kun tunteja myöhemmin menin lähimpään Starkkiin ostamaan lukkorengaspihtejä. Tässä välissä olin jo ehtinyt huomata, että etupyörän ripustuksen korjaamiseen (eli lukkorenkaan irrottamiseen, uuden ripustuksen vaihtamiseen ja lukkorenkaan kiinnittämiseen) menisi minulta noin 30 sekuntia oikean työkalun avulla. Starkissa myyjä tajusi saman asian noin nanosekunnissa ja ehdotti, että hän voisi korjata renkaan minulle kun "ei tässä mitään ruuhkaa nyt ole". Rengas ei luonnollisesti ollut mukana, joten ostin pihdit itselleni "pahinta ahdistusta helpottavalla alennuksella" ja ihan vaan siitä ilosta tarttui Starkista mukaan myös yhtä sun muuta tarpeellista. Lähetin positiivista asiakaspalautetta myyjän esimiehelle.

Ironista sinänsä, että Vaunu-Aittaan mennessäni olin ollut hankkimassa sieltä matkarattaita. En sitten hankkinut.

Mutta kyllä, niistä popniiteistähän tässä alunperin iloitsin! Vaahtosin nimittäin tätä samaa tarinaa siskonmiehelle, joka on väsännyt pyörien ja kaiken maailman työkalujen kanssa niin paljon, että hän osasi heti kertoa, miten etupyörän ripustuksen vaihto kokonaisuudessaan tapahtuu. Häneltä löytyy jopa oma popniittipyssy. Myöhemmin näitä keskusteluja ja kesävaunujen hankintaa pohtiessani muistin yhtäkkiä, että autotallissa odottaa keskimurun rataskaudelta yhdet retrovanhat Emmaljungan rattaat. Vaihdoin rattaisiin aikanaan istuinosan kankaat ja kiillotin rungon, mutta kuomu jäi tekemättä, koska kangas oli niitattu metalliosiin jollain ihmeniiteillä. POPNIITEILLÄ! Jotka osaan tätä nykyä vaihtaa uusiin!! 

Kiitos siis Vaunu-Aitta, että pakotitte minut perehtymään vaunujen korjaamiseen ja natisemaan huonosta palvelustanne ympäriinsä, ja kiitos siskon mies, että natinan seurauksena valaisit meille popniittien maailman. Nyt tiedän mitä teen tänä kesänä ja millä vempeleillä pikkumurua työnnellään pitkin maita ja mantuja! Ja harjoituksena taidan sittenkin vaihtaa Phil and Ted'sien etupyörän ripustukset kokonaisuudessaan.

Palaamme asiaan kun kesävaunujen tuunaus on tehty, pysykää kuulolla!

PS. Vaunu-Aitan asiakaspalvelusta jäi vielä sellainen asia askarruttamaan, että kuinkahan monella tuhannella eurolla minun pitäisi liikkeestä tavaraa ostaa, että minä muuttuisin heidän asiakkaakseen ostamieni vaunujen sijaan? Ilmeisesti noin puolitoista tuhatta euroa ei vielä riitä.

Murusia marengista

(Ihan vähän oli vielä pakko kokeilla leivontamattoa.. Marsipaanikakun väliin sujahti britakakkupohjia ja britakakun jämistä taas tuli herkullisia kahvikeksejä. Kuinka paljon voi ihminen rakastaa marenkia, mmm..)

Marsipaanionnea

Olen kuluttanut valtavat määrät kirosanoja, hikipisaroita, kyyneliä ja tomusokeria yhden krokotiilin, yhden lohikäärmeen, yhden Audi R8, yhden Mini Cooperin, neljän legopalikan ja muutaman ihan tavallisen muotoisen kakun päällystämiseen marsipaanilla. Ja silti marsipaanipäällysteestä on usein tullut liian paksu, liian ohut, liian pieni tai vähintäänkin sitä on koristanut komea repeämä keskellä kakkua. 

Voitte siis kuvitella sitä ihastuksen määrää, jonka keittiön kaapista löytynyt Ikean korkkaamaton  leivontamatto aiheutti pikkumurun 1-vuotissynttärivalmistelujen keskellä (ja tämä ei ole maksettu  mainos, vaan täysin riippumaton ylistyslaulu)! Leivontamaton potentiaali alkoi hahmottua jo siinä vaiheessa, kun keskimurun kanssa leivottiin perhosen muotoisia näkkäreitä ilman minkäänlaista alustan jauhotusta. Ässäpipareiden taiteilu sujui yhtä vaivattomasti, ja tavallista leipomisalustan (eli pöydän) jynssäämistäkään ei tarvittu, kun silikoninen alusta vaan huuhdeltiin lopuksi juoksevassa vedessä.

Kakun koristelun kannalta kriittisellä hetkellä huomasin tomusokerin loppuneen. Kokeilin siis marsipaanin kaulimista leivontamatolla ilman tomusokeria, ja lopputuloshan oli paras ikinä! Ensinnäkin leivontamatto pysyy napakasti kiinni pöydässä, samoin kuin marsipaani leivontamatossa.  Maton avulla marsipaanista voi kaulia melko ohuen ilman huolta repeämistä, sillä marsipaani käännetään mattoon "liimautuneena" kakun päälle. Lopuksi matto kuoritaan varovasti irti marsipaanista. Sen jälkeen tasoitellaan marsipaani halutulla tavalla kakun reunoille ja leikataan ylimääräiset siististi pois (paras tapa ei ole minulle vielä selvinnyt). Aikaa tähän kaikkeen meni noin viisi minuuttia ja lopputulos näkyy yllä olevassa kuvassa.

Ja kyllä, hairahduin ostamaan sen viime aikoina paljon mainostetun kakkulehden, jonka kylkiäisinä saa kaksi perhosmuottia ja purkin kimalletta. Perhosmuotit oli kivoja, mutta lehden ensimmäinen numero oli niin köykäinen, etten kyllä suosittele sitä kenellekään. Ja mikä juttu tämä on: "Vaaleanpunainen koristehile on luokiteltu myrkyttömäksi, mutta sitä ei tulisi syödä. Sen vuoksi suosittelemme, että käytät sitä säästäen syömäkelpoisissa koristeissa, jotka voi poistaa ennen syömistä." Tuli ihan mieleen se 5-vuotiaille tarkoitettuja kakkutikkareita varten ostamani keltainen väriaine, jonka kyljessä luki: "Voi vaikuttaa haitallisesti lasten aktiivisuustasoon ja heikentää tarkkaavaisuutta." Arvatkaa käytinkö kumpaakaan.

Tässä vielä lopuksi suosikkineuvoni erinomaisten täytekakkujen tekoon ja erityisesti marsipaanilla kuorruttamiseen:

• Ulla Svensk neuvoo kirjassaan Juhlaleivonnaiset leipomaan kakkupohjan kaksi päivää ennen juhlia, täyttämään juhlia edeltävänä päivänä ja kuorruttamaan juhlapäivänä. Toimii! Kakuista tulee mehevämpiä ja sokerileipurin aikataulut pysyvät inhimillisinä.
• Kyllä, kannattaa leipoa se kakkupohja huoneenlämpöisistä raaka-aineista.
• Kakun ja marsipaanin väliin kannattaa ehdottomasti laittaa "kosteuseriste", joka samalla tasoittaa täytetyn kakun pinnan niin, ettei marsipaanin läpi heijastele mitään epätasaisuuksia. Itse pidän eniten paksusta kerroksesta sokeroimatonta kermavaahto-rahkaseosta, joka pysyy hyvin muodossaan ja loiventaa marsipaanin makua. Myös kermavaahto ja sokerikreemi toimivat hyvin. Sokerikreemiä suositellaan käytettäväksi erityisesti jos koristelee kakun jo juhlia edeltävänä iltana. 
• Marsipaania ei kannata kaulia minkään muun kuin rullalle taipuvan leivontamaton päällä. Ei vaan kannata.

Ilta-auringossa synttäriherkuista oli jäljellä enää muutama minikokoinen vaahtokarkeilla koristeltu suklaamuffinssi, pari palaa pullaa ja muutama ässäpipari. Tässä kohtaa voi onnellisena huokaista, että palaamme asiaan jälleen JA vasta elokuussa!

Hammasharjat järjestykseen

Kyllä. Pääsi käymään niin, että kaaos otti vallan ja lasten hammasharjat alkoivat vaellella pikkuvessassamme vähän vääriin paikkoihin. Muutama päivä sitten keskimuru ilmoitti oman hammasharjansa olevan liian käsisaippuassa (jota siis oli hammasharjan pesuun kulutettu koko purkki), jotta sillä voisi pestä hampaita. Ja toisen hammasharjan kadonneen.. Ryhdistäytymisen paikka äidille, kyllä!

Tavallaan hölmöä, että ryhdyin hammasharjojen järjestelytoimiin vasta nyt, vaikka ratkaisu esiteltiin jossain sisustuslehdessä jo vuosia sitten. Ja siis todella hölmöä on se, että nuo kuvan johtosiepparit tilasin myös jo vuosia sitten ja ne ovat siitä asti odottaneet asennusta. Asennushan on kieltämättä vaikeaa: otetaan teippi pois siepparista ja liimataan haluttuun paikkaan. Meillä se haluttu paikka on ison vessan kaapissa oven sisäpuolella. Kun lopulta sain pakon saneleman inspiraation ongelman hoitoon, olin niin täpinöissäni, että liimailin siepparit enempiä värikoodaamatta oveen. Näin jälkeenpäin ajatellen ne olisivat ehkä voineet olla erivärisessä järjestyksessä. Tärkeintä kuitenkin on, että vihdoinkin kaikkien viiden hammasharjalle on oma (värikoodattu) paikka ja pikkuvessa saadaan pyhitettyä takaisin "edustuskäyttöön".

 

Muutaman päivän kokemuksella voin suositella hammasharjojen järjestämistä johtosieppareilla. Yksikään ei ole vielä eksynyt väärään paikka, kuten vessanpönttöön, pottaan tai viemäriin. Huonomuististen vanhempien ei ole tarvinnut tentata lapsilta mikä on kenenkin hammasharja. Lapsia ei tarvitse erikseen kehottaa hammaspyykille. Uutuuden viehätystä on siis kaikinpuolin ilmassa!

Tunnustuksia

Oi, oi ja kiitos HeidiBee ja Veera! Sain kahdelta tilkkumatkaajalta ihanan muistutuksen, että tätä blogia todella joku lukee ja saattaa ehkä saada ihan inspiraatiotakin omista kokeiluistani käsitöiden ja muiden parissa! Teidän matkaanne seuraan jännityksellä ja ihaillen, sen verran hurjan haasteen olette itsellenne kehittäneet!

 

Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka tunnustuksen sinulle antoi. Valitse viisi ihanaa bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Näin autamme uusia bloggaajia eteenpäin, ja ehkä juuri sinä löydät uuden upean blogituttavuuden.

 

Toden totta, puskaradio eli toisten blogit siivittävät löytämään uusia, ihania blogeja! Itse taisin alussa uskaltautua kertomaan ehkä kuudelle ihmiselle blogistani ja nyt lukijoita on jo moninkertainen määrä. Enkä muuten näille kuudellekaan olisi kertonut, ellei kaksi heistä olisi juuri samaan aikaan aloittanut omaa blogiaan. Yhdessä uuden aloittamisesta sai kummasti rohkeutta ja ensimmäiset kaksi tunnustusta kuuluvat siis itseoikeutetusti seuraaville blogeille:

 

Muuttolaatikkoleikki on blogi tavarasta eroon pääsemisestä ja ehkä vähän luopumisen tuskasta.

Sakkokierros puolestaan kuvaa koti-isän arkea ja aina välillä taitavan kokin ja leipurin tuotoksiakin.

 

Muita ihania blogejahan on verkko pullollaan, mutta olen vielä sen verran noviisi myös blogien lukemisessa, että lupaan palata loppuihin kolmeen heti kun löydän sellaisia uusia ihania blogeja, jotka eivät vielä ehkä ole tunnustusta saaneet (näitä saa minulle oikein mielellään suositella)! Sillä aikaa nautin päiväkahveja etenkin suklaan ja mekkojen parissa, unohtamatta tirsoja! Ja tämän kiertävän tunnustuksen kautta olen muuten löytänyt uuden ihanan: Aika kivoja!

 

 

Jalkinesuojat

Onkohan kukaan muu saanut kakkahalvausta päiväkodissa ihan vaan siitä ilosta, että ne siniset jalkinesuojat ovat aina joko rikki tai loppu? Meidän perheen päiväkotilogistiikkaan kuuluu sen verran paljon aikuisten kenkien poisottamista ja takaisin laittamista (2-3 kertaa vähintään per käyntikerta), että jalkinesuojat ovat must. Olen jo pidemmän aikaa piilotellut paria ehjää kertakäyttösuojaa omaan käyttööni, ja miettinyt samalla, että nämähän voisivat olla vähän kestävämpää materiaalia jos kerran kaupungilla ei ole varaa ostaa uusia rikkimenneiden tilalle.

Tähän ajatukseen putkahti sopivasti jostain kaapinpohjalta vanha kestovaippojen kuljetuspussi. Olin vielä ison- ja keskimurun vaippa-aikaan innokas kestoilija ja jossain vaiheessa vaipparuljanssia keksin, että likavaipoille täytyy saada oma pestävä kuljetuspussi. Teinkin pari pientä ja epäkäytännöllistä pussukkaa kuvan maastokankaasta (mitä ajattelin sitä ostaessani?!), joita ei sitten käytetty kuin ehkä kerran. Yllättäen en kyennyt niitäkään turhakkeita heittämään pois, mutta voilà, nyt niille löytyi oiva käyttötarkoitus.

Jalkinesuojien teko on yksinkertaista. Vähän jalkineita pidempi suorakulmainen kangas taitetaan pituussuunnassa kahtia ja ommellaan päädyt yhteen. Kuminauhakujan tein kaksinkertaisella taitteella siten, että venytin lenkiksi ommellun kuminauhan ommellessani suoraan kujaan sisälle.

Lopputulos ei juuri hivele silmää, mutta käytännöllisyys miellyttää itseäni. Taidanpa lähteä hakemaan isommat lapset päiväkodista!

PS. Eve Hietamiehen Tarhapäivä puki loistavasti sanoiksi monia muitakin päiväkotituskailuja, kuten ne loppumattomat liput ja laput, joita milloin mihinkin asiaan täytellään...

... ja tipu kuoriutunut!

Pääsiäishenkinen ovikoristeeni ehti olla ulko-ovessa ehkä kaksi päivää ennenkuin yksi reippaasti ulos lähtenyt vieraamme sai koristeen keskiössä olleen kananmunan rikottua. En ollut pahoillani! Mitä enemmän olin nimittäin sitä munaa katsellut, sitä kornimmalta se oli alkanut näyttää. Sain siis hyvän syyn liimata munankuorien päälle tipukoristeen, ja kotiraatimmekin mielestä lopputulos on nyt parempi. 

Huomatkaa muuten kuvan laatu tällä kertaa! Sain blogeihin perehtyneeltä serkultani hyviä vinkkejä blogin ulkoasuun ja myös kehotuksen napsia blogin kuvat mieheni järjestelmäkameralla. Olen vältellyt sitä omituisten säätöjen takia ja käyttänyt sinnikkäästi kännykkäkameraa, mutta onhan tämä kuva nyt ihan omaa luokkaansa kännykkäkuviin verrattuna. Eikä se järkkärin käyttö niin vaikeaa ollut. Kiitos siis  serkulle rohkaisusta!