Hammasharjat järjestykseen

Kyllä. Pääsi käymään niin, että kaaos otti vallan ja lasten hammasharjat alkoivat vaellella pikkuvessassamme vähän vääriin paikkoihin. Muutama päivä sitten keskimuru ilmoitti oman hammasharjansa olevan liian käsisaippuassa (jota siis oli hammasharjan pesuun kulutettu koko purkki), jotta sillä voisi pestä hampaita. Ja toisen hammasharjan kadonneen.. Ryhdistäytymisen paikka äidille, kyllä!

Tavallaan hölmöä, että ryhdyin hammasharjojen järjestelytoimiin vasta nyt, vaikka ratkaisu esiteltiin jossain sisustuslehdessä jo vuosia sitten. Ja siis todella hölmöä on se, että nuo kuvan johtosiepparit tilasin myös jo vuosia sitten ja ne ovat siitä asti odottaneet asennusta. Asennushan on kieltämättä vaikeaa: otetaan teippi pois siepparista ja liimataan haluttuun paikkaan. Meillä se haluttu paikka on ison vessan kaapissa oven sisäpuolella. Kun lopulta sain pakon saneleman inspiraation ongelman hoitoon, olin niin täpinöissäni, että liimailin siepparit enempiä värikoodaamatta oveen. Näin jälkeenpäin ajatellen ne olisivat ehkä voineet olla erivärisessä järjestyksessä. Tärkeintä kuitenkin on, että vihdoinkin kaikkien viiden hammasharjalle on oma (värikoodattu) paikka ja pikkuvessa saadaan pyhitettyä takaisin "edustuskäyttöön".

 

Muutaman päivän kokemuksella voin suositella hammasharjojen järjestämistä johtosieppareilla. Yksikään ei ole vielä eksynyt väärään paikka, kuten vessanpönttöön, pottaan tai viemäriin. Huonomuististen vanhempien ei ole tarvinnut tentata lapsilta mikä on kenenkin hammasharja. Lapsia ei tarvitse erikseen kehottaa hammaspyykille. Uutuuden viehätystä on siis kaikinpuolin ilmassa!

Tunnustuksia

Oi, oi ja kiitos HeidiBee ja Veera! Sain kahdelta tilkkumatkaajalta ihanan muistutuksen, että tätä blogia todella joku lukee ja saattaa ehkä saada ihan inspiraatiotakin omista kokeiluistani käsitöiden ja muiden parissa! Teidän matkaanne seuraan jännityksellä ja ihaillen, sen verran hurjan haasteen olette itsellenne kehittäneet!

 

Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka tunnustuksen sinulle antoi. Valitse viisi ihanaa bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Näin autamme uusia bloggaajia eteenpäin, ja ehkä juuri sinä löydät uuden upean blogituttavuuden.

 

Toden totta, puskaradio eli toisten blogit siivittävät löytämään uusia, ihania blogeja! Itse taisin alussa uskaltautua kertomaan ehkä kuudelle ihmiselle blogistani ja nyt lukijoita on jo moninkertainen määrä. Enkä muuten näille kuudellekaan olisi kertonut, ellei kaksi heistä olisi juuri samaan aikaan aloittanut omaa blogiaan. Yhdessä uuden aloittamisesta sai kummasti rohkeutta ja ensimmäiset kaksi tunnustusta kuuluvat siis itseoikeutetusti seuraaville blogeille:

 

Muuttolaatikkoleikki on blogi tavarasta eroon pääsemisestä ja ehkä vähän luopumisen tuskasta.

Sakkokierros puolestaan kuvaa koti-isän arkea ja aina välillä taitavan kokin ja leipurin tuotoksiakin.

 

Muita ihania blogejahan on verkko pullollaan, mutta olen vielä sen verran noviisi myös blogien lukemisessa, että lupaan palata loppuihin kolmeen heti kun löydän sellaisia uusia ihania blogeja, jotka eivät vielä ehkä ole tunnustusta saaneet (näitä saa minulle oikein mielellään suositella)! Sillä aikaa nautin päiväkahveja etenkin suklaan ja mekkojen parissa, unohtamatta tirsoja! Ja tämän kiertävän tunnustuksen kautta olen muuten löytänyt uuden ihanan: Aika kivoja!

 

 

Jalkinesuojat

Onkohan kukaan muu saanut kakkahalvausta päiväkodissa ihan vaan siitä ilosta, että ne siniset jalkinesuojat ovat aina joko rikki tai loppu? Meidän perheen päiväkotilogistiikkaan kuuluu sen verran paljon aikuisten kenkien poisottamista ja takaisin laittamista (2-3 kertaa vähintään per käyntikerta), että jalkinesuojat ovat must. Olen jo pidemmän aikaa piilotellut paria ehjää kertakäyttösuojaa omaan käyttööni, ja miettinyt samalla, että nämähän voisivat olla vähän kestävämpää materiaalia jos kerran kaupungilla ei ole varaa ostaa uusia rikkimenneiden tilalle.

Tähän ajatukseen putkahti sopivasti jostain kaapinpohjalta vanha kestovaippojen kuljetuspussi. Olin vielä ison- ja keskimurun vaippa-aikaan innokas kestoilija ja jossain vaiheessa vaipparuljanssia keksin, että likavaipoille täytyy saada oma pestävä kuljetuspussi. Teinkin pari pientä ja epäkäytännöllistä pussukkaa kuvan maastokankaasta (mitä ajattelin sitä ostaessani?!), joita ei sitten käytetty kuin ehkä kerran. Yllättäen en kyennyt niitäkään turhakkeita heittämään pois, mutta voilà, nyt niille löytyi oiva käyttötarkoitus.

Jalkinesuojien teko on yksinkertaista. Vähän jalkineita pidempi suorakulmainen kangas taitetaan pituussuunnassa kahtia ja ommellaan päädyt yhteen. Kuminauhakujan tein kaksinkertaisella taitteella siten, että venytin lenkiksi ommellun kuminauhan ommellessani suoraan kujaan sisälle.

Lopputulos ei juuri hivele silmää, mutta käytännöllisyys miellyttää itseäni. Taidanpa lähteä hakemaan isommat lapset päiväkodista!

PS. Eve Hietamiehen Tarhapäivä puki loistavasti sanoiksi monia muitakin päiväkotituskailuja, kuten ne loppumattomat liput ja laput, joita milloin mihinkin asiaan täytellään...

... ja tipu kuoriutunut!

Pääsiäishenkinen ovikoristeeni ehti olla ulko-ovessa ehkä kaksi päivää ennenkuin yksi reippaasti ulos lähtenyt vieraamme sai koristeen keskiössä olleen kananmunan rikottua. En ollut pahoillani! Mitä enemmän olin nimittäin sitä munaa katsellut, sitä kornimmalta se oli alkanut näyttää. Sain siis hyvän syyn liimata munankuorien päälle tipukoristeen, ja kotiraatimmekin mielestä lopputulos on nyt parempi. 

Huomatkaa muuten kuvan laatu tällä kertaa! Sain blogeihin perehtyneeltä serkultani hyviä vinkkejä blogin ulkoasuun ja myös kehotuksen napsia blogin kuvat mieheni järjestelmäkameralla. Olen vältellyt sitä omituisten säätöjen takia ja käyttänyt sinnikkäästi kännykkäkameraa, mutta onhan tämä kuva nyt ihan omaa luokkaansa kännykkäkuviin verrattuna. Eikä se järkkärin käyttö niin vaikeaa ollut. Kiitos siis  serkulle rohkaisusta!

Höyheniä ja liimaa

Viime vuoden palmusunnuntaiaamuna sain pari loistavaa ideaa, joista toinen täytyy ehdottomasti jakaa laajempaan tietouteen. 

Tavoillemme tyypillisesti olimme autuaasti unohtaneet virpomisvitsojen teon viime minuuteille (pääsiäismunat oli toki muistettu hankkia jo monta päivää aikaisemmin!). Ensimmäinen loistoidea koski aamutokkurassa keksittyä paikkaa, josta pajunoksia lähdettiin hakemaan. Kyseisen parkkipaikan laidassa lumet oli aurattu niin, että pääsimme lasten kanssa varsin ketterästi napsimaan pajuista parhaat yläoksat mukaan.   Kun pajunoksat sitten yllättävän nopeasti olivat ruokapöydällämme odottamassa koristelua, tuli se varsinainen kuningasidea. 

Pähkäilin nimittäin jälleen kerran, että miten höyhenet on järkevintä kiinnittää pajunoksiin. Olin vuosia sitten ostanut useamman vuoden tarpeiksi sellaisia höyheniä, joista puuttuu kokonaan kiinnitysmekanismi, enkä ollut yksinkertaisesti raaskinut heittää höyheniä pois ja ostaa käyttökelpoisempia tilalle. 

Niinkuin hyvien ideoiden kanssa usein, tämäkin tuli viime minuutilla ja suuren (virpomis)paineen alla. Parin epätoivoisen teippausyrityksen jälkeen keksin kokeilla höyhenien liimaamiseen valokuvaliimaa. Nopeasti hyytelömäiseksi kuivuva ja sopivan tahmainen valokuvaliima osoittautui verrattomaksi höyhenien liimaamiseen - etenkin lasten kanssa. Ei tarvitse harrastaa sormiakropatiaa teipin kanssa, eikä toisaalta sotkea tavallisen liiman kanssa. Höyhenet jäävät heti haluttuun asentoon ja pysyvät luonnollisen näköisesti oksissa ilman teippi- tai rautalankavirityksiä. Nyt alkaa kuulostaa jo TV-shopilta, mutta parasta on, että höyhenten liimaaminen on niin helppoa, että yhteen oksaan jaksaa helposti laittaa paljon höyheniä. 

Viime vuoden virpomiset saatiin siis pelastettua ja oksista tuli niin hienoja, että oli raastavaa päästää lapset vaihtamaan niitä pääsiäismuniin! Tänä vuonna taidetaan tehdä muutama oksa myös oman kodin kaunistukseksi.

Kana on muninut

Eihän pääsiäishenkisen ovikoristeen teko olisi tullut mieleen, ellei käteeni olisi siivotessa osunut joulukranssin pohjaksi hankittu ja  käyttämättä jäänyt styroksirengas. Eikä styroksirengas sen puoleen yhtään inspiroinut askartelemaan,  mutta ajatus jalostui eteenpäin, kun siivouksen jatkuessa lastenhuoneen hyllystä löytyikin tarkoitukseen juuri sopiva Ikean pikkupeili. Isoimman murusen synkän riemunkirjavaksi maalaama mäntypuinen peilikehys on juurikin samaa mallia, jota erinäisissä käsityölehdissä on muodistettu milloin napeilla ja milloin kiiltokuvilla. Peilin kavereineen hankin ensimmäiseen omaan kotiini, ja se on siitä saakka kulkenut mukanani eri kodeissa, koska EN OLE RAASKINUT heittää poiskaan. Jos peilin kavereita vielä ilmaantuu kaapeista, ne saavat kyllä surutta lähteä kierrätykseen.

Mutta tämä kehys sai uuden elämän: Maalasin kehyksen sivut valkoisiksi ja päällystin sen keittiöremontista yli jääneellä tapetilla. Hienostunut kiilto saatiin parilla kerroksella decoupage-lakkaa, vaikka kiiltoa ei kuvausteknisistä syistä juuri huomaa yllä olevasta kuvasta. Peilin korvasin valkoisella kapalevyllä, johon liimasin vuosia sitten joulukoristeluja varten hankittua kuitua ja tyhjennetyn kananmunan. Iso murunen olisi halunnut koristella munan, mutta ainakin tämä muna sai pysyä valkoisena. Epäilemättä muna tulee ennen pitkää rikkoutumaan, ja uuteen munaan voidaan harkita kuviointiakin.

Lopputuloksesta tuli niin hieno, etten ole vielä raaskinut siirtää sitä naapureiden iloksi ulko-oveen.

PS. Pääsiäinen on muuten kirkkovuoden juhlista paras! Ulkona on ihana, aurinkoinen kevään odotus ilmassa. Parhaina vuosina pääsee vielä aurinkoisille keväthangille hiihtämään. Koristeluja saa tehdä, mutta kukaan ei odota niitä. Yhtään lahjaa ei tarvitse ostaa kenellekään. Ruokiin voi upottaa melkein mitä tahansa ihanaa, ja etenkin lampaan, mintun, valkosipulin ja sitruunan maut kuuluvat täysin asiaan. Unohtamatta suklaata! Kuohuviini sopii ruokajuomaksi täydellisesti. Tulppaanit, pajunkissat ja narsissit koristavat pöydät, ja pääsiäiskoristelujen väritykseksi sopivat kaikki ihanan heleät värit. Eikä pääsiäinen ole mikään minipyhä, vaan hard core -pääsiäinen kestää neljä kokonaista päivää! Pääsiäisen vieton voi myös aloittaa jo palmusunnuntaina, ja monethan laskevat pääsiäisen odotuksen alkavan jo laskiaisena. Eikä pääsiäisen odotukseen kuulu kulutusjuhla ja stressi, vaan paasto (kulutusjuhlan vastakohtana vaikkapa se paljon puhuttu ekopaasto). Täydellistä!

Lego-kakuista ja kakkutikkareista

Lego-kakku nro 2. Ykkösestä muistettiin ottaa kuva vasta, kun kakusta oli jo puolet syöty.

Keskimmäinen murunen täytti viikonloppuna 5 vuotta. Syntymäpäivät ovat jo useamman vuoden tarkoittaneet meidän perheessämme äidin leipuritaitojen venyttämistä äärimmilleen ja vähän ylikin. Vaikka neljän lego-kakun pyöräyttäminen sujui kohtuullisen vaivattomasti, taisin kohdata voittajani kakkutikkareissa.

Homman piti olla helppo. Murskatuista jaffa-kekseistä koostuvasta massasta piti muotoilla lego-ukon pään muotoisia palasia, jotka oli sitten tarkoitus kastaa värjättyyn valkosuklaaseen. Läskiksihän se meni:

• Jaffa-keksejä meni useampi paketillinen parempiin suihin ennen kuin päästiin leivontavaiheeseen.
• Tehosekottimessa murustetuista jaffa-kekseistä tuli käsiin tarttuvaa liisterimäistä mössöä, joka tomusokerilla leivottunakaan ei pysynyt muodossaan. Ja maistui lähinnä omituiselta. Lensi roskikseen.
• Yritys nro 2: Domino-kekseistä ja tuorejuustosta tuli oivallisia legopää-aihioita, mutta massa ei pysynyt tikuissa ilman huomattavaa jäähdyttämistä.
• Valkosuklaan värjäämisestä ei kannata edes puhua.. Kuorrutusta tuli tikkareiden päälle epätasaisesti ja paljon. Tummanruskea massa kuulsi kuorrutuksen alta. 
• Vaihtoehtoisena kuorutteena kokeiltu sokerikuorrute ei paremmin levittynyt sekään.

 Koska domino-keksimassa maistui kuitenkin erinomaisen domino-keksiltä, päätin työstää tikkarit hampaat irvessä loppuun. Sokerikuorrutettujen pökäleiden naamioimiseksi ripsin niiden päälle nonparelleja. Lopputuloksena en todennäköisesti enää koske jaffa-kekseihin, enkä valkosuklaaseen, ja joudun ehkä käymään jonkun työväenopiston leipomiskurssin. Ainoa positiivinen asia tässä kokeilussa oli se, että vaikka kakkutikkarit näyttivät erittäin epäilyttäviltä, olivat ne valtava hitti lasten keskuudessa. Päätös olla enää koskaan tekemättä kakkutikkareita on todennäköisesti pyörrettävä ennen pitkää.